Petomaista rakkautta
Alkuteos ilmestynyt 1989. Suomentanut Kristiina Rikman. Päällys: Markko Taina.
National Book Award -ehdokas 1989, Bram Stoker -palkintoehdokas 1990.
Katherine Dunnin Petomaista rakkautta on uuden amerikkalaiskertojan originelli voimannäyttö.
Petomaista rakkautta on tarina Olympia Binewskistä, kyttyräselkäisestä albiinokääpiöstä ja Tivoli Fabulonista. Tarina Alista ja Lilistä, Binewskin sirkusperheen isästä ja äidistä, jotka siittävät ja synnyttävät itse oman esiintyjäkuntansa. Se on tarina heidän rakkaudella kasvattamistaan ja määrätietoisesti kouluttamistaan lapsista: Olympiasta, tivolin kovaäänistytöstä, Electrasta ja Iphigeniasta, pianoa soittavista siamilaiskaksosista, Fortunatosta joka näyttää niin normaalilta, että perhe on hylätä pojan ennen kuin hänen hämmästyttävät tahdonvoimansa paljastuvat... Se on tarina Arturo Akvaariopojasta, jonka messiasmainen karisma synnyttää maailmanlaajuisen kultin perversseine lieveilmiöineen.
Ja se on tarina Olympian lähes normaalista tyttärestä, jonka vähäinen luonnonoikku – sievästi kaartuva häntä – pakottaa valintatilanteeseen, josta vain petomainen äidinrakkaus voi hänet pelastaa.
Katherine Dunnin Petomaista rakkautta on mukaansatempaava romaani, jonka uskomaton henkilögalleria panee lukijan punnitsemaan uudelleen käsityksiään siitä mikä on ”normaalia” ja mikä ei.
Käyttäjät lukeneet myös
Kirja-arviot ja kommentit
Kirja kertoo erikoisen tivoliperheen elämästä. Perhe ei ole mikä tahansa tavallinen perhe vaan se koostuu ns. normaaleista vanhemmista ja heidän epämuodostuneista tai erikoiskyvykkäistä lapsistaan. Inhottavaksi asian tekee se, että vanhemmat tieten tahtoen edesauttoivat sitä, että syntyvä lapsi olisi mahdollisimman erikoinen - luonnonoikku ja siten kelvollinen työvoimaksi ja kassamagneetiksi perheyritykseen. Vaikka vanhemmat olivat tässä suhteessa julmia ja itsekkäitä, he silti rakastivat lapsiaan. Tarinaa kerrotaan takaumien kautta Olympian näkökulmasta. Olly on ”vähäisin” lapsista - kalju kyttyräselkäinen albiinokääpiö. Vanhin lapsista on jalaton, eväkäs Arturo Akvaariopoika. Julma manipuloija Arturo on keskeisessä roolissa kirjan tarinassa. Muut lapset ovat lahjakkaat siamilaiskaksostytöt sekä ulkoisesti normaali Chick, jonka kyvyt ovat ilmiömäisiä. Rinnakkaistarinaa kerrotaan nykyajassa, jolloin Olly on jo keski-ikäinen nainen. Kirja oli Bram Stoker-palkinto ehdokkaana vuonna 1989, mutta se onko kirja varsinaisesti kauhua, on eri asia. Kirjaa on vaikea pistää mihinkään kategoriaan. Tarina teki joka tapauksessa vaikutuksen. Kertomus on kiinnostava ja hyvin kerrottu, mutta se on myös hämmentävä. Toisaalta perheen elämä tuntuu ihan normaalilta perheyhteisön elämältä, mikä sisältää rakkautta, huolenpitoa, sisarkateutta, kasvamista lapsesta aikuiseksi, vanhenemista jne. Mutta toisaalta perheen toimet eivät ole lainkaan normaaleja. Epämuodostumiaan lapset pitävät hyvänä asiana, he eivät voivottele kohtaloaan, eivätkä kaipaa eivätkä halua normaaliutta. Toisinaan tarina herättää sääliä, toisinaan inhoa. Tarina sisältää melko paljon vastenmielisiä kohtauksia, mutta niitä ei kauhistella mitenkään, asiat kerrotaan niin kuin ne ovat - tuomitsematta. Mikään mukava ja iloinen tarina tämä ei ole, mutta mieleenpainuva ja merkityksellinen se on.