Viimeinen haltia

Kirja joka paranee loppua kohti. En voi sanoa varsinaisesti pitäneeni siitä, että alussa kokoajan joku itki,se oli ärsyttävää! ÄRSYTTÄVÄÄ. Niinkuin kirjailija tapasi korostaa. Ensin tuntuikin että kirja oli raivostuttava, mutta sehän johtui pelkästään niistä tunteista joita kirjailija onnistui herättämään. Niinkuin edellinen arvostelija on jo sanonut, kuvaa todella hyvin nyky-yhteiskunnan eriarvoisuutta, omasta mielestäni myös erittäin osuvasti tyhmyyttä, sokeutta ja tietämättömyyttä.
Loppujen lopuksi olen sitä mieltä että kirja on upea, kaikessa ärsyttävyydessään ja epäoikeuden mukaisuudessaan ja suoranaisessa typeryydessään.
Ja todellakin, kirja kertoi ystävyydestä.

'Viimeinen haltia' oli sangen erikoinen luettava, tyyliltään se on suoran seikkailun ja syvällisen filosofian välistä. Kirjan maailmassa käsiteltiin hyvin erilaisuutta, suvaitsevaisuutta ja välinpitämättömyyden seurauksia ja vallanhimon turmelevat vaikutukset olivat myös loppu puolella mukana. Haltialapsi oli mielenkiintoinen hahmo, samoin kummatkin lohikäärmeet. Kirjan kenties surullisimmat hahmot olivat Emolohikäärme ja sen lapsi, Viimeinen Lohikäärme. Tarina alkoi hyvin, mutta loppu pienoinen pettymys. Tarina silti vei mukanaan, eikä siihen tylsistynyt missään vaiheessa. Kaiken lisäksi kirjassa seikkailun ja filosofian lisäksi huumoria. Tyyliltään kirja muisutti minusta Tiina Kailan 'Auringonlaskun torni'a. 'Viimeinen haltia' on nautittava lukukokemus ja suosittelen jokaiselle mukavaa luettavaa etsivälle.
Arvosana: 8.