Keisarin panda
Alkuteos ilmestynyt 1986. Kuvittanut Eric Beddows. Suomentanut Anna-Maija Viitanen. Sidottu.
Kauan sitten, Taivaallisen valtakunnan aikaan, tunnettiin Kiinassa Sung Wun maa. Tällä seudulla asui muuan köyhä orpopoika Kung huilunsoittaja. Eräänä päivänä kolme mustaviittaista velhoa saapuu Sung Wuhun ja muuttaa nuorukaisen elämänkulun. Pelastaakseen setänsä velhojen käsistä Kung joutuu vaeltamaan Lumotun laakson halki kohti Nukkuvien bambujen metsää. Näin hän kohtaa luoduista viisaimman, Mestari Pandan, jonka etevyyden avulla Kung jatkaa taivaltaan läpi pelottavan Lohikäärmesolan, pitkin lumoavaa Maustetietä aina Keisarinkaupunkiin saakka. Kungin suuressa seikkailussa ratkaistaan koko Taivaallisen valtakunnan kohtalo.
Viisautta henkivä kaunis tarina, jossa musiikki ja harmonia kumoavat pahan vallan. "Kungin huilun sävel lumoaa, nousee kuulijan omasta elämästä niin kuin lapsuuden muistot ja unelmat".