Mystisessä soturissa on niin paljon pielessä, että on vaikea keksiä mistä aloittaisi.
Alku on vielä melkeinpä lupaava. Tavaroiden kanssa jutusteleva seppä joutuu valituksi hullut terveistä erottelevassa tapahtumassa. Vaimo ja sepän kääpiöystävä eivät suostu uskomaan, että valinta olisi tapahtunut oikein ja lähtevät hänen peräänsä. Voisi luulla, että kyseessä olisi jonkinlainen seikkailukertomus. Tässä vaiheessa juoni kuitenkin heittää ensimmäisen kapulan rattaisiin lähtiessään yhtäkkiä keijujen maille ja alkaessaan kertoa täysin epäoleellista ja mielenkiinnotonta tarinaa keijujen sodasta oikeastaan vähän kaikkia vastaan. Mitä ihmettä?
Tarina tosiaan kulkee kolmen eri maailman välillä, joiden leikkauskohdat jäävät hyvin vähäisiksi ja hämäriksi. Tavallaan usean juonikaaren seuraaminen yhtäaikaa luulisi olevan kiinnostavaakin. Jos yksi juonista ei kiinnosta, niin kai sentään joku muu kolmesta juonesta voisi olla jännittävä? Mutta ei. Oikeastaan mielenkiintoisin kolmesta juonesta on se, joka sijoittuu hiisien kansoittamaan hieman post-apokalyptiseen, ihanan steampunk-henkiseen maailmaan. Tässäkin kuitenkin hienointa on juuri kaikkien koneiden ja ruohotasankojen kuvailu; juoni tai hahmot ovat todella tylsiä. Aivan kuten kahdessa muussakin juoniyritelmässä.
Kirjan suurin ongelma on sen latteus. Vaikka tarinassa hypitään kolmen eri juonen ja niin myös kolmen eri näkökulman välillä, tekstistä ei löydy minkäänlaista syvyyttä. Tämän huomaa parhaiten siinä kohdassa, kun keijujen vihollinen Xian rähjää Dwynwynille keijujen ylimielisyydestä ja alentuvaisuudesta. Sen sijaan, että keiju tässä vaiheessa olisi ajatellut: "ehkä tuossa on perää" ja siinä samalla - hoo! - kasvanut hahmona, mitään ei tapahdu. Keijukainen pysyy tasan yhtä ylimielisenä kuin juonikaaren alussakin, koska keijuthan nyt vain ovat herrakansa ja heissä ei ole mitään vikaa, vaikka ovatkin joutuneet riitoihin kaikkien naapurikansojensa kanssa.
Kirjasta siis ei löydy kiinnostavaa juonta, hahmoja tai syvyyttä. Voisiko siis edes tunnelma rientää pelastamaan lukukokemusta? Valitettavasti se vähäinen tunnelma, mitä tekstistä löytyy, on kaikki jäänyt sinne hiisien metallikolossien kuvailuun. Vaikka pääjuonessa luulisi olevan paljon dramaattisia kohtauksia - kuten lopun suuri kahakka - tunnelmaa ei silti synny. Hahmoista ei kamalasti välitä, tarinaan ei uppoudu eikä tunnelma välity. Lohikäärmeet lentelevät ärjyen taivaalla, mutta se ei silti herätä lukijassa minkäänlaisia tunteita tai sydämen tykytyksiä.
Kaksi tähteä tulee oikeastaan hyvästä yrityksestä. Tässä on selvästikin koettu luoda suurta fantasiamaailmaa omien uskontojärjestelmiensä ja muiden sellaisten kanssa. Maailma jää vain hyvin latteaksi. Lisäksi teksti oli ihan sujuvaa lukea ja jos juoni ei olisi ollut niin puuduttava, kirjan olisi saanut varmaan valmiiksi aiemminkin. Plussaa myös kiintoisasta ideasta, vaikka se idean tasalle jäikin.
