Selaa sarjan kirjoja
Celtika

Kirjasta

Alkuteos ilmestynyt 2001. Suomentanut Leena Peltonen. Kansi: Larry Rostant. Sidottu, kansipaperi.

Ikuisesti nuori ja kuolematon Merlin vaeltaa taikuuden ja viisauden polkua ja päätyy vihdoin Pohjolan perukoille etsiessään kirkuvaa Argo-laivaa. Jäisen järven syvyyksistä lahoavasta laivasta hän löytää kreikkalaisen sankarin Jasonin, jonka kanssa hän on satoja vuosia aiemmin tavoitellut Kultaista Taljaa. Jason murehtii yhä kuolleiksi uskomiaan poikiaan ja lähtee epätoivoisena Merlinin kanssa matkalle, joka johtaa heidät aaveiden asuttamalle saarelle – tulevaan Arthur-kuninkaan valtakuntaan.

Celtika aloittaa Merlinin kronikat -sarjan, joka vie lukijan syvälle epiikan, mystiikan ja taikavoimien maailmaan. Mahtava tarina sukeltaa syvälle eri kulttuuripiireihin, jotka Holdstock herättää eloon suggestiivisella tavalla. Tarinassa on aineksia myös Suomen mytologiasta.

"Holdstockilla on ihailtavan kekseliäs mielikuvitus, jonka avulla hän loihtii ilmeisen vaivattomasti esiin hämmästyttäviä maailmoja ja tapahtumia... Tulisieluinen ja lämminsydäminen kirjailija." – Peter F. Hamliton

"Kukaan muu kirjailija ei ole pystynyt kuvaamaan yhtä taianomaisesti aarniometsien mystiikkaa." – Michael Moorcock

"Rob Holdstock on yksi keskeisimmän modernin fantasian vahvoista äänistä." – Guy Gavriel Kay

Hanki kirja Osta tai kuuntele
Linkit avaavat tämän kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Merlinin kronikat

Kirjasarja

Kaikki sarjatiedot →
Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja

Tutustu kirjailijaan

Robert Holdstock

Robert Holdstock (1948–2009) oli englantilainen kirjailija. Hänen fantasiakirjoissaan yhdistyvät tieteiskirjallisuus ja kelttiläinen tarusto. Holdstock opiskeli eläinlääketiedettä Lontoossa ja valmistui filosofian maisteriksi. Hän teki neljä vuotta lääketieteellistä tutkimustyötä. Vuonna 1976 Holdstock julkaisi…

Tutustu kirjailijaan