Vuonna 1968 ilmestynyt Ted Hughesin "Rautamies" (Kustannus-Mäkelä, 1993) on klassikon aseman saavuttanut englantilainen lastenkirja, joka on tullut tutuksi myös The Whon Pete Townshendin rock-oopperana ja Oscareita sittemmin voittaneen Brad Birdin animaatioelokuvana. Meillä se ei ole ehkä saavuttanut samanlaista mainetta ja kuuluisuutta, mistä kertonee sekin, että kirjan ensimmäinen ja ainoa painos otettiin vuonna 1993.
Tarina käynnistyy väkevästi. Valtavan kokoinen Rautamies nousee merestä ja ryhtyy syömään metallia. Olennon ruokahalu on sen verran massiivinen, että alas sen suusta menevät niin jyväjemmarien traktorit kuin muutkin maalaiskoneet. Harri-nimisen pojan avulla Rautajätti saadaan sitten aisoihin ja samalla sille keksitään mielekästä tekemistä.
Mutta ei siinä vielä kaikki! Maapallolle saapuu mantereen kokoinen Avaruuslepakko, joka liiskaa alleen Australian ja vaatii että ihmisten on tuotava hänelle mitä tahansa syötävää, kunhan se on vaan elollista. Sotahan siitä seuraa, mutta pyssyt ja pommit eivät tehoa lepakkoon. Niinpä avuksi kutsutaan Rautamies, joka haastaa ja lopulta voittaa Avaruuslepakon. Loppu onkin sitten sen verran kosminen että oksat pois ja jazztupakka palamaan.
"Etkö ole kuullut äärettömyyden laulua?", kysyi avaruuslepakko. "Se on musiikkia, jota avaruus luo itselleen. Kaikki tähtien henget laulavat. Minäkin olen tähden henki."
Ja niin saavutetaan maailmanrauha ja yleinen harmonia, mistä kaikkien on kiittäminen juuri tuota nimenomaista äärettömyyden laulua. Groovy, baby... Sääli vaan, että australialaiset musertuivat.
Tarina etenee vauhdikkaasti, itse asiassa niin kovaa kyytiä ettei minkäänlaista jännitettä pääse oikein syntymään, ja kaiken lisäksi henkilöhahmot jäävät harmillisen pintapuolisiksi.
Lopuksi kiinnostava kirjallinen pikkufakta: Ted Hughes oli naimisissa Sylvia Plathin kanssa.