Tuliliskojen laulu

Kirjasta

Alkuteos ilmestynyt 1976. Suomentanut Sari Karhulahti. Kannen kuva: Rowena Morrill. Kartta: Bob Porter. Otavan fantasiaromaani. Sidottu.

Legendaarinen fantasiasarja jatkuu

Pern-planeetalla eletään vaarallisia aikoja, sillä tappavat rihmasateet ovat jatkuneet jo seitsemän kierroksen ajan. Lahdelmalinnan asukkailla on myös muita murheita: harpunsoittaja Petiron on kuollut. Hänen lahjakkain oppilaansa Menolly ei voi jatkaa Petironin perinteikästä työtä, sillä Menollyn isä, ankara linnanherra Yanus, ei salli tytön ryhtyvän harpunsoittajaksi. Onneton Menolly joutuu alistumaan isänsä tahtoon, kunnes hän eräänä päivänä kohtaa retkillään lauman salaperäisiä tuliliskoja – jotka muuttavat Menollyn kohtalon lopullisesti.

Anne McCaffrey (s. 1926) on kaikkien aikojen tunnetuimpia ja arvostetuimpia scifi- ja fantasiakirjailijoita. Hänen 13-osainen klassinen fantasiaromaanisarjansa Pernin lohikäärmeritareista on suuri kansainvälinen myynti- ja arvostelumenestys, ja sen suosio on kestänyt jo vuosikymmeniä. Kirjoilla on Internetissä laajat fanisivut, ja niistä on tekeillä myös televisiosarja. Tuliliskojen laulu aloittaa sarjaan sisältyvän Harper Hall -trilogian. Aiemmin suomeksi ovat ilmestyneet Lohikäärmeen lento (1999) ja Vaarallinen tähti (2000).

Hanki kirja Osta tai kuuntele
Linkit avaavat tämän kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja

Tutustu kirjailijaan

Anne McCaffrey

Anne McCaffrey (Yhdysvallat, 1926–2011) tunnetaan parhaiten Pernin lohikäärmeritarit -sarjasta, jota on myyty yli 18 miljoonaa kappaletta. Anne McCaffrey syntyi Cambridgessa Massachusettsissa. Hän valmistui Radcliffe Collegesta pääaineinaan slaavilaiset kielet ja kirjallisuus. McCaffrey meni naimisiin vuonna 1950 ja…

Tutustu kirjailijaan