Jäämaan huuto

Kaksikymmentä vuotta sitten olisin ollut innoissani tästä kirjasta. Sen ainaisen kuninkaanpojan sijaan kuninkaantytär joutuukin seikkailuihin ystävänsä noitapoika Oskanin kanssa! Ovatko he ihastuneita? Tietty isäkuninkaan kuolema oli ikävää, mutta kyllähän neljätoistavuotias Thirrin pärjää kuningattarena, vaikka ylivoimaisen vahva vihollinen haluaakin valloittaa Jäämaan. Hänhän on loistava hallitsija, taistelija, strategi ja diplomaatti, joka saa puhuttua avukseen ihmissudet, jättiläislumileopardit ja vampyyrit…

Ikävä kyllä arvostelija on nyt jo yli kolmekymppinen eikä ole enää innoissaan jokaisesta vastaantulevasta fantasiakirjasta. Vuonna 1986 olisin ollut, mutta silloin niitä ei montaa ollut saatavilla. Olkaa onnellisia, te nykyajan lapset ja nuoret. Teillä riittää luettavaa, vaikka laatu ei ehkä aina olekaan aivan priimaa. Eihän sillä ahmimisiässä edes ollut väliä, kunhan oli paljon juonenkäänteitä ja komea sankari ja kaunis sankaritar. Kaikkea tuota tästä kirjasta kyllä löytyy.

Nuorena sitä nautti tällaisestakin tarinasta, kun ei ollut vielä tutustunut satoihin paremmin kirjoitettuihin tarinoihin ja kliseetkään eivät vielä haitanneet. Kliseitä ja aukkoja logiikassakin löytyi enemmän kuin nykyisin jaksan sietää. Kuinka ihmissusilla muka kesti niin hirmuisen kauan ennen kuin ehtivät apuun? Ja jäikö Jäämaahan oikeasti henkiin yhtään nuorta miestä, kuka siellä tekee työt ja siittää seuraavan sukupolven, koska vihollisen lahtaus tuntui niin perusteelliselta verrattuna Jäämaan kokoon. No jatko-osahan sen tietysti selvittää, valitettavasti. Tai sitten ei. Eiköhän siinäkin ole sujuva juoni ja lisää outoja otuksia. Plussaa tässä kirjassa olivatkin ainoastaan ne jättiläislumileopardit.

Suositellaan ahmimisiässä oleville fantasian harrastajille. Enemmän lukeneet, hankkikaa parempaa luettavaa ja pysykää kaukana.

Kirja oli mukavaa luettavaa näin kylmänä talvi-iltana.

Ihan hyvää fantasiaahan tämä on, tosin ei yltänyt läheskään suosikkeihini. :) Perustasoa, aika ennalta-arvattavaa, mutta mikäs siinä.

Tämä sarjan ensimmäinen osa on mukava, siinä oli tietynlaista raikkautta. Alku oli kohtuullisen houkutteleva, siinä keskitasoa, mutta lopun omaperäisyys nosti pisteitä.
Oskan on hieno tyyppi, kiinnostava. Hänen noituutensa on kirjan kiinnostavimpia kohtia, mikä pätee myös toisen kirjan kohdalla.

Se, mikä sarjassa kuitenkin eniten feilaa, on pahikset. Scipio Bellorum kätyreineen on jotenkin perin epäuskottavaa perusfantasiavastusta; motiivi maailmanvalloitus ja perusluonteenpiirre ilkeys. Ei mitenkään omaperäistä, ei kiinnostavaa. :/

Tarina on luonteva, ja sisältää monia mahtavia kohtauksia, mutta valitettavasti kokonaisuus ei nouse samalle tasolle. Siksi kolme (ja kuvitelkaa siihen vielä yksi hieno puolikas) tähteä neljän asemasta.
Lisäksi tämä on aika selkeästi suunnattu nuorille lukijoille.

Mutta luettavaa näissä silti on, ja jos vähänkään jaksaa niin lukekaa. :p