Yläastetta käyvä Ramona on luokkaretkellä Italiassa tutustumassa muinaisen Pompeijin kaupungin raunioihin, kun hän saa oudon päänsärkykohtauksen, ja vetäytyy lepäämään hetkeksi syrjään koulutovereistaan. Kun sankarittaremme havahtuu, on rauniokaupunki herännyt eloon, ja hän tajuaa kauhukseen siirtyneensä ajassa taaksepäin, kohtalokkaaseen vuoteen 79 eaa saakka. Sankarittaremme tutustuu paikalliseen perheeseen, ja kiintyy erityisesti sen poikaan, suunnilleen samanikäiseen ja söpöksi mainittuun Theoon - mutta saako hän vakuutetuksi uudet ystävänsä siitä, että tulivuori on purkautumassa ja kaupungin tuho lähellä?
Kim M. Kimseliuksen "Paluu Pompeijiin" (Karisto, 2006) aloittaa Aikamatkaajat-sarjan, jonka suomentaminen on näillä näkymin tainnut jäädä kahteen satunnaiseen osaan. Kyseessä on hyvin perinteinen aikamatkustus-tarina, jossa päähenkilö tulee sattuman oikusta tempaistuksi toiseen aikakauteen.
Sarjan ensimmäinen osa on salaopettavainen, eli lukija tulee seikkailun lomassa oppineeksi jotakin historiasta; tässä mielessä kirja muistuttaa hieman toista ruotsalaista aikamatka-teemaista nuortenromaania eli Finn Zetterholmin "Lydian salaisuutta". Kirjailija joutuu kuitenkin venyttämään hieman logiikan rajoja, sillä selvittämättä jää muun muassa se, miksi ruotsalainen Ramona ja roomalainen Theo pystyvät kommunikoimaan keskenään ongelmitta.
No joo. "Paluu Pompeijiin" ei sisällä sen enempää kielellistä ilotulitusta kuin juonellista omaperäisyyttäkään, mutta sen verran onnistunut seikkailu on kuitenkin kyseessä, että arvosteluun voi laittaa ihan hyvällä mielin kolme tähteä.
