Ptolemaioksen portti

Bartimeus-trilogian kolmas osa on ehkäpä mahtavin päätösosa, jonka olen nuorten fantasiassa lukenut: se johdattaa sarjan surullisenkauniiseen tuhosinfoniaan esiteltyään ensiksi ristiriitojen repimän maailmansa olevan hajoamispisteessä. Hahmonkehitys ei sarjassa ole kaikkiaan kovin syvää, mutta Nathanielin, Bartimeuksen ja Kittyn dynamiikka yksinkertaisesti toimii. Toiminta on entistä epätoivoisempaa "kaikki pelissä"-kamppailua alusta loppuun ja sarjan maailman yhteiskunnalliset kysymykset kärjistyvät mielenkiintoisella tavalla. Vaikka teosta - ja koko sarjaa - on aina vaivannut pieni ennalta-arvattavuus, Stroudin jouhea kirjoitustyyli, juonen menevä tahti ja toisaalta kauniit suvantokohdat ovat kokonaisuus, joka tekee Ptolemaioksen portista ja sen myötä koko Bartimeus-trilogiasta parhaan nuorten fantasiasarjan, jonka olen lukenut.

Suosittelen teosta niille, jotka Golemin silmä on ehkä hieman lannistanut - sarjan maailma ottaa vielä komeasti kierroksia loppua kohden.

Ptolemaioksen portti on synkempi ja syvällisempi kuin aiemmat osat. Lisäksi kirjassa on filosofia ja psykologisia teemoja, varsinkin Nathanielin hahmossa.
Ptolemaioksen portissa ei enää taistella ja tuhota ympäristöä niin paljon kuin aiemmissa mutta sen sijaan siinä murhataan ja tapetaan välittämättä ihmisistä pätkääkään. (Mainittakoon hotellin johtajattaren tapaus). Bartimeuksen takautumat Ptolemaioksen aikaan ja tämän luokse syvensivät kirjaa ja paljastivat asioita jotka olivat hukassa Lontoon maagikoilta. Kitty oli yhä anarkistinen ja ideologinen hahmo jolla oli suuria ajatuksia. Kirja on todella hieno ja traaginen, varsinkin loppupuoli jossa Nathaniel ja Bartimeus joutuvat yhdistämään voimansa ja jossa Kitty joutuu tekemään todella suuren ja merkittävän uhrauksen. Lopussa jätettiin muuan asia hieman epäselväksi ja kirjan alussa jätettiin auki mahdollisuuksia uusista Bartimeus-tarinoista. Kirjan loppu oli yhtä hieno ja traaginen minusta kuin Näkijän Tarun tai Lordi Kultaisen. Melkein pillahdin itkuun. Todellinen katharsis-kirja. Suosittelen kirjaa kaikille aiemmat osat lukeneille, sillä muuten juonesta ei välttämättä pääse kiinni.
Arvosana: 10+.

No niin, toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja lukaisin Jonathan Stroudin Bartimeus-trilogian viimeisen osan, Ptolemaioksen portin, joka siis julkaistiin tuossa helmikuun puolella suomenkielisenä. Englantilainen painoskin on lojunut hyllyssä jo syksystä asti, mutta siitä luin vain kaksi lukua, sitten uuvahdin.
Trilogian aikaisemmat osat, Samarkandin amuletti ja Golemin silmä, vaikuttivat lukiessa pelkältä pohjustukselta viimeisen kirjan tapahtumiin. Muutenkin Ptolemaioksen portti tuntuu hieman repäistyltä, ja kaksi edellistä opusta toimivat selkeästi parempina kokonaisuuksina. Muutenkin Portissa sisältää vähemmän toimintaa ja tapahtumia kuin vaikkapa Golemin silmä, vaikka ulkoisesti samaa kokoluokkaahan ne ovatkin. Yksi petraus 3. osassa kuitenkin on, sillä se syventää henkilöhahmoja roimasti, vaikka Nathanielin ja Kittyn suhteenpoikasessa onkin jokseenkin teennäisyyden makua. Myöskin visiitti Toisessa Paikassa ja takaumat Bartimeuksen Egyptin-aikaan kutkuttivat mukavasti vatsanpohjaa.
Muutenkin tunnelmassa alettiin mennä hieman synkempään päin Brittiläisen Imperiumin vihollisten attentaateissa/yms.
Vaikka varsinainen pääpahis ja edellisten kirjojen kulissientakainen pääpiru selvisivät jo kirjan keskivaiheilla (vai taidankohan nyt liioitella..?) niin kyllä tuota jännitystä riitti aina hamaan loppuun saakka. Kirjaimellisesti aina viimeiselle sivulle saakka.