Elminster helvetissä

Juuri kun tuntui siltä, että tämä kirjasarja ei vain voi muuttua huonommaksi, se teki uudet pohjat. Elminster helvetissä ei ole ollenkaan hyvä kirja. Ongelmana on pääasiassa juonen köyhyys. Elminster päätyy helvettiin syistä, joita ei tarkkaan avata lukijalle, jonka jälkeen paholainen Nergal alkaa kidutella tätä ja kiristää tietoja taikuudesta. Silloin kun ei kuvailla Elminsterin kipuja, pyöritään Elminsterin muistoissa. Alkuun muistot vaikuttavat ihan mielenkiintoiselta luettavalta, kunnes sitä tajuaa, että muistot eivät liity mitenkään siihen, missä Elminster tällä hetkellä on. Lisäksi muistoissa siirrytään seuraavaan usein juuri siinä vaiheessa, kun juttu alkoi kuulostaa kiinnostavalta. Kirja ei ole hirvittävän tylsä ja sitä ei ole hidas lukea. Sen lukeminen on vain puuduttavaa ja lukemisen jälkeen ei voi kuin miettiä, mikähän tässäkin oli ideana. Punaista lankaa ei tunnu löytyvän. Elminster on hahmona puiseva ja sellaisiksi jäävät sivuhahmotkin. Sivuhahmoista kiinnostavin oli ehkä Mirt, mutta tämänkin tarina unohtuu jossakin vaiheessa ja lopulta lukijalle ei edes selviä miekkosen kohtaloa. Väkivallalla mässäillään oikein kunnolla, jopa Elminster-kirjojen mittapuulla. Samoin nimet ovat yhtä ärsyttäviä kuin aiemminkin. Ne ovat pitkiä ja liian vaikeita, ja siksi eivät painu muistiin. Monet kerrat nimestä ei ymmärrä edes hahmon sukupuolta. Toivon mukaan sarjan päätös on hieman aikaisempia osia parempi.

Elminster-saagan huonoin osa. Toisen osan, Myth Drannorin, jälkeen Greenwood vaikutti pätevälle kirjailijalle, joka osasi tuoda eloa lajityypin kirjoihin. Toisen osan jälkeen sarja on kuitenkin luisunut koko ajan Forgotten Realmsin huonoimmaksi, mikä ei anna odottaa paljoa viimeiseltä saagan osalta. Jos Greenwood olisi pitäytynyt perinteisemmässä kerronnassa, olisi kirja saattanut toimiakin. Ainakaan vaikeudet eivät törmää miljööseen, joka oli etukäteen mielenkiintoinen. Kun tarina etenee kolmella tasolla, joista yksi on menneisyys, juonta on liian vaikea seurata kun kirjailijan taidot eivät riitä. Lisäksi juonen kannalta toissijaisia muistoja käsitellään kirjassa liiaksi, mikä vain ärsytti. Se, mitä kirjailija on mahdollisesti näillä hakenut, ei välity lukijalle. Keskustelufoorumilla esitettiin kritiikkiä tapahtumaympäristön, helvetin, potentiaalin hukkaamisesta. Tämä on totta, sillä helvetti oli vain pintasilaus, jonka tilalla olisi voinut olla mitä tahansa muutakin.

Kirja on melko hyvä, joskaan ei aivan edeltäjiensä tasoa. Tämä johtuu luultavasti siitä, että juoni on hivenen sekava ja hajanainen. Ei ihme, koska suuri osa tapahtumista koostuu muistoista. Kuitenkin kirjassa on vahva vetovoima, joka on omiaan luomaan pitkiä ja intensiivisiä lukutuokioita. Jos edelliset Elminster-sarjan kirjat miellyttivät, ei ole mitään syytä, miksei tämä tekisi samoin. Kirjassa mässäillään ajoittain ehkä liikaa väkivallalla, mutta sitä on tainnut esiintyä jo vähän aiemmissakin sarjan osissa.