Käärinliinat
Kansi: Saku Heinänen. Sidottu, kansipaperi.
Kun toukokuun alun heleänä päivänä juhlitaan jääkiekon MM-kultaa, betonilähiössä tapahtuu veriteko. Surmatyön tekijäksi paljastuu Olavi Finne, iäkäs yksinäinen mies, joka ei osaa selittää tapahtunutta. Hänet suljetaan mielisairaalaan.
Yli kymmenen vuotta myöhemmin kolmikymppinen Mikael nimetään Finnen omahoitajaksi. Mikaelin elämä on kriisissä: puoiliso on sairastunut vakavasti, ja Mikael itse kärsii töissä kokemansa väkivaltaisen välikohtauksen traumoista. Kuolema ja pelkotilat leijuvat konkreettisina uhkina hänen elämänsä yllä.
Siirtymisen harmittomalta vaikuttavan Olavin omahoitajaksi on tarkoitus helpottaa Mikaelin arkea. Miesten hoitaja-potilassuhde alkaa muuttua nopeasti yhä tiiviimmäksi, kun Mikael kiinnostuu oudoista tarinoista, joita hänen kummallinen potilaansa kertoo.
Hiljalleen Mikael alkaa epäillä potilaskertomusta, jonka mukaan Olavi on vain skitsofreniaa sairastava vanhus. Miehen kertomukset ikuisen elämän mahdollisuudesta ja ajatusleikit kuoleman voittamisesta tuovat Mikaelin elämään uutta, outoa toivoa.
Käärinliinat kertoo ihmisen tarpeesta säilyttää niin kuolleet kuin elävät rakkaimpansa, mutta myös tarpeesta piilottaa heidän pahat tekonsa muiden katseilta. Se on samaan aikaan mustanpuhuva ja intensiivinen kertomus ihmismielen mahdista sekä armoton kuvaus mielisairaalaelämän karusta arjesta.
Arvosteluja:
”Käärinliinat varmistaa, että Marko Hautala pystyy piirtämään psykotrillerin keinoin tiukan kohdekuvan nykysuomalaisesta elämänmenosta.” – Eija Komu, Karjalainen, 11.9.2009
”Mustanpuhuva, realistinen romaani tarttuu isoihin aiheisiin, kuolemaan ja hulluuteen, ja onnistuu niiden käsittelemisessä erinomaisesti. Erityisen kiinnostava on tapahtumapaikka, vankimielisairaala.” – Hanna Etholén, Metro 14.9.2009
”Romaani tempaisee mukaansa surumielisellä tunnelmallaan ja osaston intensiivisellä kuvauksella. Lopussa odottaa yllätys, joka tekee hienosta tarinasta vieläkin paremman.” – Hanna Etholén, Metro 14.9.2009
”Vaasalaisen Marko Hautalan toinen romaani Käärinliinat on tasokasta työtä. – – Hautala lähtee viemään lukijaa kohti jäntevästi rakennettua tarinaa. –– Hautalaa voisi luonnehtia psykologisesti tarkkanäköiseksi kirjailijaksi, ellei se kuulostaisi niin kliseiseltä.” – Anssi Lehtimäki, Ilkka 8.8.2009
Marko Hautala
Vaasalainen Marko Hautala (s. 1973) on työskennellyt muun muassa mielenterveyshoitajana, elokuvakääntäjänä ja valtionhallinnon viranomaisena. Nykyään hän opettaa englannin kieltä ja kirjallisuutta sekä luovaa kirjoittamista. Hautalan romaani Itsevalaisevat (2008) sai Tiiliskivi-palkinnon ja Käärinliinat (2009) Kalevi Jäntin palkinnon. Hautala oli Finncon 2022:n kunniavieras.