Arvostelussa Michael Crichtoninin Sphere, jonka on suomenkielinen nimi on Vieras tulevaisuudesta. En tiedä miksi siihen nimeen on päädytty. Tavallaan se jo spoilaa osan tarinasta. Muuten lisäpisteitä kannesta, joka on ihan onnistunut.
Monesti scifikirjat omaavat fantastisen alkuperäisen kannen, joka tuppaa näiden suomennosten yhteydessä häviävän kuin se kuuluisa pieru Saharaan. Luultavasti usein syynä kyllä on kansien monimutkaiset omistusoikeudet ja siinä että niistäkin joutuu maksamaan. Mutta kannellakin on väliä. Esim arthur C Clarken Lapsuuden loppu on sellainen kirja, mikä on mielestäni aivan loistava, mutta pokkariversiossa on niin luotaan työntävät kannet, että niiden perusteella kirja melkein jää lukematta.
Takaisin Sphereen. Kirjassa liikutaan vedenalaisessa maailmassa. 300m meren pinnan alapuolella, missä ei ole paikkaa mihin paeta. Pohjasta on löytynyt jättimäinen avaruusalus, joka on ollut siellä vähintään viisisataa vuotta, mahdollisesti jopa tuhansia vuosia. Miten se voi olla mahdollista? No pohjaan lähetetään sekalainen sakki sitä tutkimaan. Alukseen päästään sisään ja aluksen sisältä löytyy vielä jotain ihmeellisempää. Ihmisiä alkaa kuolemaan ja tunnelma tiivistyy. Mitä hittoa täällä oiken tapahtui ja tahtuu parasta aikaa.
Crichtonin onnistuukin erinomaisesti tavoittamaan suljetun paikan paranoian. Tämähän on loistavaa. Parhaillaan teos saa mieleeni Carpenterin The Thingin ja sainkin älyttömän innon löytää John W. Campbellin Who goes there novellin/pienoisromaanin ja ilokseni sain huomata että se on - suomennettu Outoja tarinoita 3 ssa ( tätä en tiennyt ) Markku Sadelehton toimesta. Mistä vaan moisen opuksen löytäisi. Ainakaan tätä kirjottaessa en löytänyt sitä netistä kaupan mistään.
Takaisin kirjaan. Kirja rullaa radallaan ja tarina on kiinnostava. Osa henkilöhahmoista on lievästi ärsyttäviä, mutta jokainen osa - alue pelaa kohtuullisen hyvin. Kaikesta kuitenkin näkee, että Chrichton on tekemisissä elokuvabisneksen kanssa. Koko kirja, kohtaus kohtaukselta, tuntuu lievästi siltä kuin lukisit käsikirjoitusta. Jokikinen tapahtuma ja repliikki on rakennettu "filmaattisesti". Oikeastaan kaiken aikaa mukana on fiilis, että luet elokuvasta tehtyä kirjaa eikä päinvastoin. En tiedä sitten onko se hyvä vai huono asia.
Blubla loppukaneetti. Kaikkineen kirja jättää positiivisen maun ja tuskin maltan odottaa Crichtonin Andromeda uhkaa teosta, joka myöskin odottaa lukemistaan kirjahyllyssäni. Scifikauhu on kirjallisina tuotoksina muutenkin niin harvinaista herkkua, että haalisin itselleni mielellään kaikki. Jos joku tietää hyvistä scifikauhu suomennoksista, vanhemmista tai tulevista, niin mielelläni otan opastusta vastaan.
