Akira 12
Alkuteos ilmestynyt 1993. Suomentanut Juha Ahokas. Nidottu.
Akiran hengästyttävä taru etenee päätösjaksoonsa.
Tetsuon voimat räjähtävät hirviömäisiin mittasuhteisiin. Akira vastaa hullun pääministerinsä kutsuun, ja vastavallankumouksellisen Lady Miyokon temppelin väki huolestuu. Kahden käsittämättömän voiman yhdistymisestä ei voi seurata hyvää... kohtaamisesta syntyy apokalyptinen taistelu, joka lyö Neo-Tokion pirstaleiksi ja vääristää sen asukkien mielet äärimmilleen – viimeiseen voimanponnistukseen.
Käyttäjät lukeneet myös
Katsuhiro Otomo
Katsuhiro Otomo (s. 1954) on japanilainen mangataiteilija ja anime-ohjaaja. Hänen ensimmäinen mangansa ilmestyi 1973. Vuonna 1982 hän alkoi tehdä tunnetuinta teostaan Akiraa. Otomo sai työhönsä paljon vaikutteita eurooppalaisen sarjakuvan piirrostyylistä ja kerrontatavasta. 2000-sivuisen sarjakuvan loppuunsaattaminen vei kahdeksan vuotta. Vuonna 1988 ilmestyi Otomon itsensä ohjaama anime Akira, joka pohjautui sarjakuvaan.
Akira sai vuonna 1984 parhaan mangasarjan Kodansha-palkinnon. Akiran on sanottu olevan teos, joka esitteli sekä japanilaisen sarjakuvan että animen länsimaiselle yleisölle. Manga julkaistiin kuutena kokoelmana. Yhdessä suomenkielisessä niteessä on puolet japanilaisen niteen sisällöstä jolloin sarjan pituus on 12 nidettä.

