Liekki-trilogia · #1

Liekki

Sophie Jordan

8.2 / 10
232 arvosanaa

Alkuteos ilmestynyt 2010. Suomentanut Lotta Heikkeri. Sidottu.

Yhtäkkiä pakoajatukseni tyssäävät. Kaivattu värinä alkaa rintakehästäni, leviää sisuksiini. Ihoni herää eloon. Pääni kääntyy, katseeni pyyhkii luokkaa, pysähtyy Williin.

Kaikki hänessä on kirkkaampaa kuin muistin.

Yhtäkkiä päivät joina en nähnyt häntä tuntuvat ikuisuudelta. Olen odottanut liian kauan sitä, että keuhkoissani alkaisi kiristää, sydämeni hakkaisi ja painautuisi rintakehää vasten.

Olen odottanut liian kauan sitä, että lohikäärme sisälläni herää.

Jacinda on aina tiennyt olevansa erilainen, jopa kaltaistensa seurassa. Drakit, lohikäärmeistä polveutuvat ihmiset, asuvat eristyksissä muusta maailmasta suojellakseen salaisuuttaan ja sukuaan. Erikoistaitojensa ansiosta Jacinda on sekä lauman että sen tulevan hallitsijan silmäterä, mutta hän kapinoi ennalta määrättyä tulevaisuuttaan vastaan.

Rikottuaan lauman sääntöjä Jacinda joutuu jättämään kotinsa ja muuttamaan pikkukaupunkiin lohduttoman aavikon keskelle äitinsä ja sisarensa kanssa. Uusi alku ihmisten parissa ja tavalliseen elämään sopeutuminen ei ole helppoa Jacindalle, joka tuntee lohikäärmeen kuihtuvan pois. Ainoastaan komean ja etäisen Willin läsnäolo saa liekin hänen sisällään roihahtamaan. Jacinda kuitenkin tietää, että Will on lohikäärmeenmetsästäjien sukua, drakien vihollisten poika.

Jacindan on valittava muiden odotusten ja oman tahtonsa välillä. Pystyykö hän elämään tavallista teinitytön elämää ja tukahduttamaan lohikäärmeen sisällään? Voiko hän palata hänelle ennalta suunniteltuun elämään lauman luona vai riskeerata lajinsa suurimman salaisuuden paljastumisen pysyttelemällä metsästäjän lähellä?

Sophie Jordanin Liekki-trilogian ensimmäinen osa on koukuttava ja kiehtova nuortenromaani. Kirjan päähenkilö, drakityttö Jacinda, on omapäinen sankaritar, jonka tarina voittaa puolelleen kaikki fantasian ja romantiikan ystävät.

Kirjasta sanottua:

"Seikkailutarina pyörähtää täyteen vauhtiin heti ensimmäiseltä sivulta. (...) Jacindan kautta kuvataan teini-ikäisen tytön kasvamista aikuiseksi maailmassa, jossa lohikäärmeet ovat saaliseläimiä. Taattua tarvaaa pukin konttiin fantasiasta ja lohikäärmeistä kiinnostuneille lukijoille." – Maria Loikkanen, Pohjolan Sanomat

Julkaistu
15.8.2011 (Nemo)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Kirjan tapahtumat

  1. ~Salama~
    lisäsi kirjan suosikkeihin
  2. SnugleClown
    lisäsi kirjan suosikkeihin
  3. SnugleClown
    antoi kirjalle arvosanan 10/10
  4. SnugleClown
    lisäsi kirjan omistettuihin
  5. M-girl
    antoi kirjalle arvosanan 7/10
  6. Friikkie
    antoi kirjalle arvosanan 7/10
  7. Isla
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  8. Katjuska
    kirjoitti kirja-arvion
  9. Katjuska
    antoi kirjalle arvosanan 9/10
  10. Hemlit
    lisäsi kirjan lukulistalle
  11. Veadela
    lisäsi kirjan lukulistalle
  12. Akvaariokala
    antoi kirjalle arvosanan 7/10
  13. weruxox
    aloitti kirjan lukemisen
  14. Mia
    lisäsi kirjan lukulistalle
  15. l-m k
    lisäsi kirjan suosikkeihin
  16. l-m k
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  17. BookSolder
    lisäsi kirjan suosikkeihin
  18. BookSolder
    kirjoitti kirja-arvion
  19. BookSolder
    antoi kirjalle arvosanan 9/10
  20. Sointulause
    kirjoitti kirja-arvion