Talviverinen on Pohjankontu-trilogian viimeinen osa, joka kertoo Troin tarinan melkein sieltä alusta melkein sinne loppuun. Tämä on hyvä asia, koska Troi on yksi niitä harvoja todellista mielenkiintoa edellisissä osissa herättäneistä hahmoista.
Waris on pysytellyt tyylilleen uskollisena, eikä kielessä tai tarinan rakentelussa outoja yllätyksiä vastaan tulekaan. Ehkä tarinan keskittyminen juuri Troin elämään tekee siitä mielenkiintoisemman kuin aiemmista osista.
Kyllä, tämä on ehdottomasti paras kolmesta ja enpä voi sanoa olevani yllättynyt, jos tämä Kuvastaja-palkinnon nappaa (kuten edeltäjät).
Kirja on yhtä helppo- ja nopealukuinen kuin edelliset osatkin. Waris on myös saanut korjattua dialogia parempaan suuntaan ja nyt tarinan pystyi lukemaan ilman, että tarvitsee pysähtyä makustelemaan vuorosanoja pitkäksi aikaa. Dialogi toimii ihan hyvin ja uppoaa tarinaan vieden sitä häiritsemättä eteenpäin.
Toisinaan tuntuu, että jotkin tilanteet, kohtaukset ja asiat ovat jotenkin ylimääräisiä. Ne tuntuvat väkisin kirjaan upotetuilta, tai sitten niiden merkitys tarinassa katosi minulta.
Troin ”matkasta” kerrotaan jonkin verran jo edellisissä osissa. Jotkin asiat tietää jopa niin hyvin, että toisto tuntuu turhalta, kun tässä viimeisessä osassa kerrataan asiat vielä uudelleen. Kovin pahasti se onneksi ei häiritse ja toki saamme Troin elämästä paljon uuttakin tietoa.
Tarinan loppu oli melko ennalta-arvattava, mutta… Ehkä se sopii tähän kirjaan, tähän kohtaan ja trilogian päätökseen.
Suosittelen lukemaan tämän ehdottomasti kirjailijan tähän mennessä parhaan tuotoksen. Täydellisestä suorituksesta ei ole kyse, mutta aikaisempiin osiin nähden Talviverinen antaa jonkinlaisen käsityksen myös kirjailijan kehittymisestä ja kasvusta työssään.
