Vaskinainen

Kirjasta

Kansi: Eija Lappalainen. Sidottu.

Kuvastaja-ehdokas 2016

Kun maailma on tuhoutumassa, omiensa hylkäämistä tulee sankareita.
 
Tuonelan ikiaikainen pyörä on rikkoutunut ja vaikutukset heijastuvat niin eläviin kuin kuolleisiin. Joet ovat ehtyneet ja naiset ovat hedelmättömiä, vainajat eivät pääse tuonpuoleiseen.

Niilas, kuolleita näkevä nuorimies saa tehtävän: hänen on löydettävä kaupungista apua, ennen kuin kotikylä autioituu.

Ulpukka, suolle vangittu noitanainen, on vapautunut, mutta kulkee ilman päämäärää ja anteeksiantoa. Kohtalon oikusta hän päätyy Niilaksen matkakumppaniksi.

Vaskinainen, joka on koko elämänsä komentanut alisen vaskisia siskoksia ja korjannut Vainajalan pyörää, ajetaan pois Tuonelasta. Hän päätyy maan päälle mestarisepän mielihalujen kohteeksi ja ennustajaksi, joka jakaa tuonpuoleista tietämystään kuolevaisille.

Yhdessä heidän kolmen on ratkaistava, mikä on rikkonut elämän ja kuoleman kierron. Heidän on mentävä Tuonelaan ja korjattava tapahtunut, ennen kuin on liian myöhäistä.

Vaskinainen on romaani elämän ja kuoleman kierrosta, luottamuksesta ja rakkaudesta. Se yhdistelee suomalaista kansanperinnettä, antiikin myyttejä ja luontokuvausta maagiseksi kokonaisuudeksi.

Hanki kirja Osta tai kuuntele
Linkit avaavat tämän kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Lukijan ääni

Nostettu kirja-arvio

Kirja-arviot →
haikailua4 / 10

“Kirja, joka jätti minut jossittelemaan. JOS vain nimihahmon luvut eivät olisi olleet niin tuhottoman ponnettomia, olisi proosan korukielisyys ehkä ollut paikallaan. JOS vain olisi keskitytty toissijaisiin henkilöhahmoihin ja heidän ihmisenkokoisiin ihmissuhteisiinsa, olisi juonessakin ollut enemmän mieltä. JOS vain olisi saatu nauttia kauniista ja…”

Lue kirja-arvio →
Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja

Tutustu kirjailijaan

Anne Leinonen

Anne Leinonen on syntynyt vuonna 1973 Juvalla, eteläsavolaisessa maalaiskylässä. Mielikuvitusta ja tarinankerronnan halua ruokkivat lapsuudessa valosaasteeton tähtitaivas, metsä ja suoluonto. Lukemisen lisäksi roolipelaaminen ja omien maailmojen kehittely yksin ja yhdessä kiinnostivat. Anne Leinonen on valmistunut…

Tutustu kirjailijaan