Uniin piirretty polku
Kannen suunnittelu: Tuuli Juusela. Sidottu, kansipaperi. 2. painos: Seven, 2010. Nidottu.
Kuvastaja-palkinto 2010.
Siinä me olemme. Arni, Troi ja Aile. Sinun on aika muistaa.
Arni vartioi maata lumisten tuntureiden juurella, yksin ikipimeässä. Troi on pahamaineinen ukkosmies ja matkaaja, joka uiskollaan väsymättä etsii taivasta, jossa tähdet olisivat oikeilla paikoillaan.
Nuori Aile, noidaksi haukuttu löytölapsi, kohtaa metsässä kulkiessaan sielunkumppaninsa Dain. Vanhat mahdit suojanaan ja sarvipäinen hirvi kärryihin valjastettuna hän lähtee vihdoin etsimään oikeaa kotiaan.
Aistivoimainen esikoisromaani loihtii maagisesti eloon muinaissuomalaisen maiseman, jota hallitsevat vanhat mahdit ja ikiaikainen rakkaus.
"Vaikuttava esikoisteos." – Turun Sanomat
"Vie lukijan mennessään." – Maaseudun Tulevaisuus
Helena Waris
Helena Waris (s. 1970) vietti lapsuutensa Pohjois-Karjalassa, ja muutti 13-vuotiaana Kiteeltä Mikkeliin, jossa kirjoitti ylioppilaaksi 1990. Esikoisromaani oli jo tuolloin työn alla, mutta tarvittiin puutarhurin opinnot ja pätkätyöt niin yrttitarhan opaskierrosten vetäjänä kuin hautaustoimiston apulaisenakin, sekä lyhyt ura käsityöläisyrittäjänä ja pidempi kotiäitiys ennen kuin aika oli kypsä romaanille. Sysäykset kirjan toteutumiselle ovat jäljitettävissä Oriveden opistoon ja Mikkelin kirjoittajiin. Waris asuu Ristiinassa satavuotiaassa puutalossa. Uusperheeseen kuuluu 4–7 lasta ja kaksi koiraa. Wariksen sydäntä lähellä ovat maatiaiskasvit, kansanperinne, remontointi, rock-musiikki ja leivonnaiset.
Wariksen esikoisromaani, Pohjankontu-trilogian aloitusosa Uniin piirretty polku ilmestyi vuonna 2009. Sarjan kaikki osat voittivat Suomen Tolkien-seuran vuosittain parhaalle suomalaiselle fantasiakirjalle jakaman Kuvastaja-palkinnon. Myös Wariksen neljäs fantasiaromaani Vuori (2014) voitti Kuvastaja-palkinnon. Vuonna 2015 ilmestyi Wariksen yhdessä puolisonsa Janne Nykäsen kanssa kirjoittamansa teos Entropia, joka on dystopia tulevaisuuden Suomesta. Vuonna 2016 Waris sai Kaarina Helakisa -palkinnon. Helena Waris oli yksi vuoden 2020 Finnconin kunniavieraista.
Kirja-arvioita
Uniin piirretty polku on väkevä kuvaus elämästä muinaissuomalaisuutta onnistuneesti jäljittelevässä fantasiamaailmassa. Kirjassa on paljon hyviä ideoita ja etenkin maailmankuvaus on erittäin onnistunutta, mutta ihan lopullisesti tarina ei onnistunut minua koukuttamaan. Olisin kaivannut enemmän seikkailua ja jännitystä ja vähemmän unenomaista kuvailua, sinnä nyt tarina junnasi toisinaan paikallaan. Kirja olisi voinut toimia paremmin, jos se olisi ollut vähän lyhyempi.
En yleensä kirjoita huonoja arvosteluja, koska jokainen kirja on mielestäni omalla tavallaan lukemisen arvoinen, ja vaikka minä en pitänyt tästä, ei se tarkoita että joku muu ei voisi pitää. Antamani kaksi ja puoli tähteä ovat kirjailijalle, joka kirjoittaa selkeän kauniisti ja tasaisen hyvin. Mitään muuta kehuttavaa en sitten kirjasta löytänytkään. Se alkoi huonoosti ja loppui samallalailla. Päähenkilöt ovat ihan kohtalaisen hyviä, mutta ei heissäkään mitään erikoista ole. Tarinassa on paljon turhia sivuhenkilöitä, mikä ei haittaisi, jos heissä olisi edes jotain mielenkiintoista, mutta he eivät ole edes hauskoja, vain yksinkertaisesti mitäänsanomattomia. Kokoajan odotin, että nyt tapahtuu jotain, mutta oikeastaan mitään ei tapahtunut. Kirjassa oli muutama kohta, jossa lukuinnostus alkoi nousta, mutta sitten seuraava luku alkoi yhtä tylsänä ja merkityksettömänä kuin edellinenkin. Vastoinkäymiset ovat yllätyksettömiä ja samankaltaiset tapahtumat toistavat itseään. Dramaattisiksi tarkoitetut tapahtumat tuntuivat vain turhilta ja heppoisilta, ja tuntui että ennen kaikkea ne olivat merkityksettömiä tarinan kannalta. Se, että kirja soveltaa suomalaista mytologiaa, ei millään perusteella tee siitä vielä hyvää. Minä en tunne tuota mytologiaa kovinkaan hyvin, joten tuntui että kirjassa sai arvailla, että mikä on kirjailijan mielikuvitusta ja mikä ”totta”. Ja jotenkin väite, että kaikkien pitäisi lukea tämä, koska tämä kertoo meidän omasta mytologiastamme, on hieman hassu, koska tämä on kuitenkin fantasiaa, ja uskon että tietoa mytologiasta saa huomattavasti paremmin muista lähteistä.
Uniin piirretty polku edustaa sellaista fantasian lajia, jota jokaisen suomalaisen tulisi lukea joskus. Muinaissuomalaiset legendat jäävät minultakin aivan liian vähälle tarkastelulle, ja se olikin yksi syistä, jotka saivat tarttumaan tähän kirjaan. Uniin piirretty polku sai minut otteeseensa heti ensikosketuksesta alkaen. Muinaissuomalainen maisema tuntui aidolta, hyvin toteutetulta ja mietityltä. Kirjaa lukiessa Riimukorvet, kokkolinnut ja vanhat mahdit alkoivat tuntua maailman luonnollisimmalta asialta. Pidinkin juuri maailmaa kirjan vahvimpana puolena. Juoni pysyi mielenkiintoisena koko ajan, mutta etenkin Dain ja Ailen rakkaustarina eteni mielestäni turhan nopeasti. Itsestäni sekunnissa syntynyt maaginen sielunkumppanuus ja toisen tunnistaminen tuntuivat epäaidoilta. Sen sijaan miellyin enemmän kirjassa esiintyvään toiseen, traagisempaan rakkaustarinaan, jonka osapuolia ovat Troi, Neitha, Kiet sekä Terihan, Vornanmutkan, naisnoitien asuttaman paikan nuori noita. Ihan niin hyväksi Uniin piirretty polku ei valitettavasti noussut, kuin olin odottanut, mutta nyt kun olen lukenut myös trilogian toisen osan, Sudenlapset, alan pitää sarjasta paljon, ja suosittelen siis tarttumaan myös Uniin piirrettyyn polkuun.
Kirja oli jo alusta asti mukaansatempaava ja mielenkiintoinen. Henkilöiden nimistä oli vaikea päästä perille, sillä yhdellä henkilöllä oli monia nimiä ja ne muistutti hyvin paljon muiden kirjan henkilöiden nimiä, jolloin ne meni helposti sekaisin. Jonkun verran luettua niistä pääsi kuitenkin jo perille. Hyvä ja mystinen kirja!
Alku oli mukaansatempaava, mutta tarina osoittautui vähän liian ruusunpunaiseksi omaan makuuni. Kahdella taholla oli rakkaustarina, mutta pahimmat siirappisuudet olivat onneksi vähäisiä. Lisäksi tarinassa olisi saanut olla enemmän särmää. Alun lupaavudesta huolimatta, kirja ylsi vain OK tai ihan hyvä tasolle.
Tämä Pohjankontu-sarjan ensimmäinen osa ei todellakaan edusta sellaista fantasiakirjallisuutta, jota itse yleensä nautiskellen luen. Pakkohan se oli silti luettavaksi napata, kun on Kuvastaja-palkinnonkin saanut. Itselläni niskakarvat ponnahtivat äkeinä pystyyn lukiessani kuvauksen kirjasta. Erityisesti sana ’muinaissuomalainen’ sai minut melkein nakkaamaan kirjan palautuslaariin samoin tein, mutta päätin silti lukea kirjan vaikka päälläni seisten. Alku on melko tylsä, eikä tempaa mukaansa toivotulla tavalla. Ensimmäiset pari sivua ovat varmaankin tarkoitettu herättämään lukijan mielenkiinto, vaikka itsessäni heräsivät vain tylsistyneen kummastuneisuuden tunteet. Kaariutriomainen aloitus ensimmäisessä varsinaisessa luvussa ei lupaillut liikoja. Vasta muutaman luvun jälkeen rehellinen uteliaisuus herää. Henkilöhahmojen kohtalot alkavat vähitellen kiinnostaa, mutta vielä ei ole aavistustakaan, minne he tarinan aikana päätyvät. Juonenkäänteet alkavat vähitellen houkuttamaan lukijaa syvemmälle matkaansa, ja kirjan luettavuus paranee kaiken aikaa. Kirjailijalla on sana hallussaan. Hän taitaa loistavasti sanankäytön kuvaillessaan maisemia, tilanteita ja tunteita. Keskustelut eivät vie juonta niin paljon eteenpäin kuin voisi toivoa, mutta ne eivät myöskään pirsto tai häiritse kerrottua tekstiä. Vuoropuhelut uppoutuvat hyvin tekstiin, mutta ovat välillä kankeita. Kirjan tapahtumien tahti on sopivaa, tempo viehättää lukijaa. Harvakseltaan huomaa, että joitakin tapahtumia venytetään ja toiset taas sivuutetaan liian nopeasti. Kokonaisuus on kuitenkin suhteellisen eheä ja täytyy sanoa, että Waris on onnistunut luomaan paksun pölykerroksen peittämästä ummehtuneesta maailmasta yllättävän kirkkaan, raikkaan ja elinvoimaisen, mihin edes Kaari Utrio ei aina pysty. Onneksi yltiöpäinen muinaissuomalaisuus ei pilaa tätä kirjaa, kuten alun perin pelkäsin. Uskomukset ja tavat viittaavat vahvasti ennenvanhaiseen kulttuuriin, mutta eivät häiritsevästi. Arvelisin, että moni on jättänyt tämän kirjan lukematta ihan vain sen perusteella, että kirjan takakannessa mainitaan muinaissuomalainen maisema. Kenessä se herättää kiinnostusta ja kenessä ei. Waris on jälleen yksi kirjailija, joka todistaa suomalaisten olevan rakastavaa kansaa. Luettuani juuri toisen suomalaisen kirjoittaman fantasiaromaanin en voi olla kiinnittämättä huomiota siihen, miten kaikki pyörii rakkauden ympärillä. Rakkausrakkaus. Se taitaa kuulua olennaisena osana suomalaiseen fantasiaan, eikä sille voi mitään. Rakkautta ja lapsia – niidenhän ympärillä maailma pyörii. Olisin ollut huomattavasti positiivisemmin yllättynyt, mikäli Waris olisi onnistunut kirjoittamaan fantasiaa, jossa kaikki ei ole kiinni rakkaudesta ja lapsista. Uniin piirretty polku on oikein viihdyttävä teos, mutta ei hätkähdyttävä, eikä maailmaa mullistava. Vaikka en täysin ymmärräkään, miksi teos on Kuvastaja-palkinnon saanut, suosittelen kuitenkin sen lukemista kaikille fantasian ystäville, sillä se herättää henkiin vanhankantaisen suomalaisuuteen tapoineen ja uskomuksineen, jotka 2000-luvun lapsilta unohtuvat pian kokonaan.
Uniin piirretty polku ei ehkä ole tasokkainta fantasia kirjallisuutta, mutta se on edustaa sellaista kirjaryhmää, jonka jokaisen suomalaisen fantasiakirjallisuuden lukijan täytyy lukea silloin tällöin. Tämä kirja on sitä ryhmää, joka muistuttaa meitä suomalaisia omista juuristamme, joiden unohtaminen oli hirveä virhe! Yhdyn siis täysin Muitaluksen arvioon ja varmasti lukea seuraavan osan!