Tämä kirja keskittyi ensimmäistä enemmän päähenkilön taisteluun itsensä kanssa. Pidin ensimmäisestä osasta enemmän, koska tässä alettiin lähestyä poliittisia kuvioita, joihin tällaiset trilogiat yleensä/aina päätyvät viimeisessä osassaan. En ole tämän kaavan fani. Tästä kirjasta nyt kuitenkin voi sanoa, että kerronta oli aivan hyvää, joten kyllähän tätä luki kaikesta draamasta huolimatta aivan mielissään.
Delirium-trilogia · #2
Pandemonium: Rakkaus on kapinaa
Alkuteos ilmestynyt 2012. Suomentanut Marja Helanen. Päällyksen kuva: Gustavo Marx. Alkuperäispäällyksen suunnittelu: Erin Fitzsimmons ja Hilary Zarycky. Sidottu, kansipaperi. 2. laitos: Bon-pokkari. WSOY, 2013. Nidottu.
”Mitään ’ennen’ ei ole. On vain nyt ja se, mikä koittaa seuraavaksi.”
Lenan ja Alexin piti viettää koko loppuelämänsä yhdessä, mutta suunnitelma kariutui Portlandin rajavartioiden armottomiin laukauksiin. Luotien tavoittaman Alexin matka katkesi ennen alkamistaan. Lenan matka jatkui. Yksin.
Uusi Lena yrittää epätoivoisesti unohtaa painajaisensa, aikaisemman elämänsä ja Alexin. Haaveet yhteisestä elämästä ja rakkaudesta ovat vaihtuneet aktiiviseen työskentelyyn vastarintaliikkeessä. Savu- ja liekkimuurin läpi selvinneestä herkästä nuoresta naisesta on kasvanut vahva ja uhmakas taistelija, joka on valmis soluttautumaan vihollisen selustaan riskejä kaihtamatta. Päällisin puolin järkkymättömän Lenan sisäinen maailma on kuitenkin sekaisin pahemmin kuin koskaan: onko elämällä lupa jatkua ilman Alexia? Ja ovatko kapinan polttoaineet, rakkaus ja vapaus, edelleen puolustamisen – tai kokemisen arvoisia?
Dystooppisen Delirium-trilogian uutuus jatkaa kouraisevaa kuvaustaan ihmiskunnan tulevaisuudesta, vapisevasta valtakoneistosta, sortuvista ihanteista ja sorretuista yksilöistä. Pandemonium on tarina kriminalisoiduista tunteista ja kaaokseen johtavasta tunteettomuudesta: epätoivoisesta yrityksestämme pitää kiinni ihmisyydestä olosuhteissa, joissa nuorallakävellään elämän ja kuoleman välimaastossa.
Yhdysvaltalaisen Lauren Oliverin esikoisteos Kuin viimeistä päivää nousi New York Timesin bestsellerlistalle ja keräsi kriitikoilta kiitosta raikkaasta ja kaunistelemattomasta kerronnastaan. Delirium – rakkaus on harhaa aloitti dystooppisen trilogian, joka nousi barrikadeille rakkauden ja yksilönvapauden puolesta. Sarjan odotettu uutuus jatkaa edeltäjänsä voittokulkua lukijoiden keskuudessa: lue lisää osoitteesta laurenoliverbooks.com.
Adlibris: Katso Adlibriksestä
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella. RISINGSHADOW-YHTEISÖLukijoiden ääni
Näe yhdellä silmäyksellä, mitä Risingshadow-lukijat ajattelevat tästä kirjasta.
176arvosanaa
14kirja-arviota
Risingshadow
Mitä sinä ajattelit kirjasta?
Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.
Risingshadow
Lukijoiden arviot
14 arviotaMitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta
Aloitan sanomalla, että mielestäni tämä kirja on paljon parempi kuin edeltäjänsä, Delirium: rakkaus on harhaa. Tässä on jotenkin tarina kivempi, koska ainoa tapahtuma ei ole vain Lenan ja Alexin välinen suhde. Kirjassa tapahtuu koko ajan jotain ja itse pidin paljon Lauren Oliverin päätöksestä kirjoittaa tarinaa kahdesta eri ajasta: nykyhetkestä ja menneisyydestä. Aluksi pelkäsin sen olevan kovinkin sekavaa, mutta yllätyin itsekin, kuinka mukavaa luettavaa se oli. Molemmissa ajoissa on toimintaa paljon ja koskaan ei mielestäni ollut tylsää tämän kirjan parissa.
Aluksi minua harmitti Alexin menetys, mutta jotenkin ihastuin kovasti Julianiin. Tässä kirjassa tulee heti huomattavan paljon uusia hahmoja, varsinkin trilogian edeltävään osaan verrattuna. Kaikki hahmot ovat melko erilaisia ja pidin erityisesti Korpista, josta tulee Lenalle todella läheinen. Lena itsessään muuttuu mielestäni myös jonkin verran, kasvaa kovemmaksi ja taitavammaksi, mutta pitää kiinni vanhasta itsestään.
Kirjan teksti on aika perustasoa, ehkä vähän parempaa kuin edellisessä kirjassa. Sisältö on jonkin verran synkempää eikä tästäkään kirjasta kyllä puutu kuolemaa. Loppufiilis oli viimeisillä sivuilla onnellinen, mutta nyt on kyllä aika järkyttynyt olo. Eli siis koukuttavasti loppuu tämäkin teos ja aion kyllä lukea viimeisenkin osan.
Näytä arvio (sisältää juonipaljastuksia)
Kirja oli ihan hyvä, mutten pitänyt sen loppuratkaisusta. Mieluummin Alex olisi kuollut pysyvästi tai sitten Lena ei olisi koskaan rakastanut Juliania. Muuten kirjan juoni oli mielestäni ihan hyvä ja jaksoin lukea kirjan kokonaan. Pidin ensimmäisestä osasta plajon enemmän, mutta tämän toisen osan kerronta oli toteutettu hauskalla tyylillä. Pidin siitä, että aina joka toisessa luvussa kerrottiin nykyhetkestä ja joka toisessa luvussa aikaisemmista tapahtumista.
Suosittelen kirjaa heille, jotka ovat lukeneet ensimmäisen osankin, mutta tämän kirjan takia en olisi sarjaa alkanut lukemaan.
Mahtava kirja. Alku oli surullinen, JA MIKÄ LOPETUS.
Minun mielestäni tämä oli vielä parempi kuin ensimmäinen osa. Alun jälkeen tarina imaisi mukaansa täydellisesti. Pidin siitä, että tämä ei ollut täydellinen ensimmäisen osan kopio, vaan tarinaa vietiin kokoajan eteenpäin. Aina kun Alex mainittiin, aivan sydämestä riipaisi.
Kyllähän tästä tarinasta löytyy epäuskottavuuksia, niinkuin aiemmin on kirjoitettu. Kun oikein rupeaa miettimään, niitä voi löytää paljonkin, lukiessa en niitä huomannut. Mutta tämä on fiktiota ja lumoava kirjoitustyyli vangitsee mukaansa, joten nämä "epäuskottavuudet" ovat melko pieniä eivätkä vaikuta tarinaan. Kirja on surullinen, hämmentävä, jännittävä ja viihdyttävä.
Tämä osa trilogiasta oli pettymys. Tuntui kuin olisin lukenut jotain täysin eri kirjoittajan tekemää seikkailua. Tuntui että tässä yhdistellään useampaa eri teosta Nälkäpelin, Divergentin yms kesken ja kuin tähtäimenä olisi pelkästään valkokangas.. Kirja ei kuitenkaan ollut niin pettymys ettenkö lukisi viimeistä osaa.
Näytä arvio (sisältää juonipaljastuksia)
HUOM! Sisältää hirveän kasan suoria JUONIPALJASTUKSIA!! Skippaa, jos et ole lukenut!!
Itse pidin tätä toisaalta oikeastaan mielenkiintoisempana kuin ykkösosaa: oli mielenkiintoista saada tietää enemmän näistä yhteiskunnan ulkopuolella elävistä ryhmistä, elämästä Korvessa, vastarintaliikkeesta jne. Plussaa myös pohdiskelevuudesta; vapauden ja turvallisuuden hinta ja suhde, omat valinnat jne. Toisaalta kirjasarjan pienet epäuskottavuudet korostuvat tässä osassa entisestään.
Otetaanpa pari esimerkkiä:
1) Lena ja unelmien miehet. Miten voikin sattua niin näppärästi, että suunnilleen joka toinen mies/poika, jonka Lena kohtaa, muuttuukin pian "elämänmittaisen rakkauden" kohteeksi, jonka vuoksi tehdään mitä vain? Jos miettii siis, että Alex on ensimmäinen poika, jonka kanssa Lena juttelee enemmän, ja Julian oikeastaan melkeinpä seuraava sitten heti Metsästäjän, Karhun ja Nastan jälkeen (joista kaksi on pariskunta ilmeisesti ja kolmas ihan vain hankala persoona).
2) No sitten se varsinainen rakastuminen: Ok, ihmiseen voi ihastua vaikka ensisilmäykselläkin. Kuitenkin Lauren Oliver kuvaa kirjassa prosessia, jossa Lena yhtäkkiä, muutaman maan alla vietetyn vankeuspäivän seurauksena onkin äkkiä korviaan myöten rakastunut poikaan, jossa hän on aiemmin vihannut kaikkea, mitä tämä edustaa, vaikka on kaiken lisäksi vielä kuvausten perusteella aivan rikki Alexin menettämisestä.
3) Rajojen vartioinnin puutteet. Miten on mahdollista, että myötäilijät onnistuvat päivittäin lähettämään tavaraa vaikka millä mitalla jokea pitkin Korpeen? Miten he eivät muka jää kiinni, kun kuitenkin laatikoita joudutaan raahaamaan joelle? Luulisi, että tuollainen paikka, jonka kohdalle ei voida tehdä aitaa, olisi tiukan valvonnan kohteena. Eikö vaikuta epäilyttävältä, että jokea pitkin lilluu jatkuvasti muutakin tavaraa, kuin vain yksittäistä roinaa? Ja eikö yksikään laatikko muka koskaan jää kiinni rantaan ja joudu jonkun kaupungissa elävän tutkailemaksi, jos tosiaan köyhempi kansanosa elää pienoisessa puutteessa? Ja miksi kukaan ei karkaa sitten joen kautta?
4) Linnut viesteinä. Miten muka valvojat/rajaa vartioivat eivät huomaa, että rajan tuntumassa lentelee kymmenittäin lintuja, jotka ovat sotkeneet itsensä milloin mihinkin maaliin?
5) Lenan ja äidin kohtaaminen. Toivottavasti kolmososa pohjustaa erityisen hyvin, miksi äiti ei kerro, kuka on, koska muuten tuo vaikuttaa täysin absurdilta.
6) Tämä ei nyt ole sinänsä varsinainen epäuskottavuus, mutta juoni on niin ennalta arvattavissa kuin vain voi olla. Jo viimeistään siinä vaiheessa, kun ykkösosan lopussa Alex käskee Lenaa kiipeämään taakseen katsomatta, tietää lukija, että Alex ei seuraa, häntä ammutaan, hän jää vangiksi ja lukija arvaa, että Lena luulee häntä kuolleeksi, mutta tyyppi oikeasti vangitaan ja hän palaa kuvioihin jossain vaiheessa. Tosin luulin ensialkuun, että asia paljastuisi Lenalle niin, että Alex olisi vankina ja Lena lähtisi häntä pelastamaan.
Ai niin, ja viimeisenä haluan sanoa: MIKSI JOKA HEMMETIN NUORTENKIRJAAN PITÄÄ TUNKEA SE SAAMARIN KOLMIODRAAMA??? Ja vielä tässä tapauksessa väkisin väännetyn oloinen sellainen.
Tykkäsin tästä, vaikka ei ollutkaan niin hyvä kuin ensimmäinen osa. Pidin siitä, että luvut oli jaoteltu "nyt" ja "silloin" - osioihin, vaikka välillä halusi hypätä tuon "silloin"-osion kun "nyt":issä tapahtui kaikki jännittävä! Loppu oli kyllä aikamoinen järkytys, mutta onneksi kolmos kirja oli ihan vieressä, niin pääsi aloittamaan sen heti. Suosittelen!
Pidin kirjasta melkein yhtä paljon, kuin sen edeltäjäst. JUoni oli mukava, vaikka melko ennalta arvattava. Hieman ärsytti vain se että takakansi on mielestäni jotenkin paisutellut juttuja.
Alku oli hieman vaisu, mutta tarina lähti aika nopeasti mukavasti käyntiin ja imaisi mukaansa. Lenasta oli kasvanut toisen kirjan aikana mielenkiintoinen, moniulotteinen hahmo. Hänen ajatuksiaan Korvesta ja Alexin menettämisestä oli kuvattu hienosti. Kirja onnistui yllättämään lopussa, vaikka jotkin juonenkäänteet olivatkin ennalta arvattavia.
Näytä arvio (sisältää juonipaljastuksia)
Mikähän siinä on, että ensimmäisen osan lukee vauhdilla nauttien jokaisesta käänteestä ja toisen osan lukemisessa kestää aikansa?
Kyllä Oliver hyvin kirjoittaa, en minä siitä valita, mutta tämä toinen osa lähti vain niin hitaasti käyntiin. Kesti lähes 130 sivua ennen kuin vauhti kiihtyi. Sitä ennen piti lukea pätkissä, hitaasti ja pakottamalla, kun ei siitä alusta oikein nauttinut.
Kuitenkin oli ihan mielenkiintoista lukea Lenan vaiheista ja hänen kasvamisestaan kirjan edetessä. Itseänikin ärsyttäisi, jos ei tietäisi koko suunnitelmaa. Lenan tavoin sitä tuntisi itsensä hyväksikäytetyksi. Toisaalta sehän antoi Lenalle puhtia pelastaa uusi ihastuksensa.
Vaikkei tämä yltänyt edellisen tasolle, annan sille kuitenkin 3.5 tähteä ja aion lukea viimeisenkin osan kunhan sen käsiini saan.
Kakkososa oli edeltäjäänsä huomattavasti kesympi vaikka ei tässäkään säästytty väkivallalta tai muulta vastaavalta. Voisin sanoa, että se teki tästä kirjasta jopa paremman kuin edeltäjänsä. Tykästyin myös enemmän Lenaan, joka oli saanut luonnetta ja elämänhalua hiukkasen enemmän kuin ykköskirjassa, jossa tyttö oli naiivi ja tyhmä. Alexia en kaivannut ollenkaan koska tyyppi oli ekassa kirjassa minulle aika harmaa hahmo. Yleensä pidän päähenkilöistä, mutta tässä ne jäivät vähän kylmäksi, ihme kyllä.
Tarina on kuitenkin hahmoista huolimatta upeasti kasattu kokonaisuus, joka ei uhkaa kaatua missään vaiheessa. Lena suorittaa Vastarinnan tehtävää "zombien" maassa ja hänen uusi minuutensa on viimeiseen asti hiottu... kunnes kuvaan astuu "Invalidien" vastaisen DVA:n johtajan poika. Kirjailija jättää vielä kirjan lopulle parikin yllätystä, jotka tulevat sotkemaan pakkaa entisestään kolmannen, ja viimeisen, kirjan osalta.
Ihana ! Lauren Oliverilla on loistava tyyli kirjoittaa. Kirja on oikea tunteiden vuoristorata eikä sitä malta laskea käsistään. Loppu saa varmasti kaikki haukkomaan henkeä, vaikka sitä osaakin tavallaan odottaa. Olen edelleen kirjan lumoissa. Oliver tekee tuskaa seuraavan kirjan odottamisesta !
Kyllä tätä kirjaa on odotettukin. Eikä se pettymystä tuottanutkaan.
Kirja oli mahtava. Ei aivan yhtä mahtava kuin edeltäjänsä, mutta mahtava kuitenkin. Ajattelin ensin, miten Julian mahtaa pärjätä mielessäni kaksintaistelussa Alexia vastaan Lenan rakastettuna, mutta hyvinhän siinä kävi. Julian oli kiva hahmo, ei aivan Alexin veroinen, mutta ihana kuitenkin. Pidin siitä, että Lena selvästi suru Alexia ja tunsi huonoa omaatuntoa tunteistaan Juliania kohtaan.
Ja entäs loppu sitten... Sehän oli aivan mahtava! Sehän aivan pakottaa ostamaan kolmannen osan.