Sotilas ei kysy
Alkuteos ilmestynyt 1967. Suomentanut Jari Niittylä (ei mainittu kirjassa). Kansi: Susanna Koivuneva. Kannessa teksti: Dorsai-trilogian II osa. Galaxy Scifi 18. Sarjan toimittaja: Matti Rosvall. Nidottu.
Romaanin pohjana oleva novelli ”Soldier, Ask Not” voitti Hugo-palkinnon 1965.
Ihmisen asuttamassa universumissa ainoa pätevä maksuväline on koulutetun yksilön työpanos ja erikoistaidot. Dorsai-planeetta myy halukkaille täydellisen päteviä ammattisotilaita. Jotkut planeetat taas kauppaavat tykinruokaa, fanaattisen uskonnon kasvattamaa mustiin univormuihin puettua sotilasmassaa.
Mediakoulutuksen saanut Tam Olyn lähtee vimmaiselle kostoretkelle mustaviittoja vastaan, sillä he murhaavat hänen sisarensa miehen hänen silmiensä edessä. Tamin päämäärä on tuhota mustapukuisten planeetat ja hävittää niiden kulttuuri juuriaan myöten. Hänelle olisi toinenkin elämäntehtävä, mutta hän päättää lähteä toteuttamaan omaa synkkää kostoaan...
Dorsai-trilogian toinen osa.
Gordon R. Dickson
Gordon Rupert Dickson (1923–2001) syntyi Kanadassa, mutta vaikutti suurimman osan elämästään Minnesotassa Yhdysvalloissa. Hän opiskeli Minnesotan yliopistossa ja palveli Yhdysvaltain armeijassa vuosina 1943–46. Dickson tunnetaan parhaiten tieteiskirjailijana, mutta hän julkaisi myös fantasiaa. Hän voitti elämänsä aikana kolme Hugoa ja yhden Nebula-palkinnon. Hänen kirjojaan on myyty yli 10 miljoonaa kappaletta.
Kirjallisuutta
Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 1. Toimittaneet Toni Jerrman ja Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2004.
Dorsai-trilogia
Gordon R. Dicksonin scifi-trilogia. Sijoittuu Dorsai-nimiselle planeetalle, jossa lähes kaikki asukkaat ovat ammattisotilaita. Sarjan osat ovat itsenäisiä romaaneja ja sarjan alkuperäinen ilmestymisjärjestys ei seuraa niiden sisäistä tapahtumajärjestystä.
Sarja sisältää 3 pääteosta ja yhteensä teoksia 3 kpl.
Pääsarja Galaxy Scifi