Selaa sarjan kirjoja
Valkea kuin lumi

Kirjasta

Kansi: Laura Lyytinen. Sidottu.

Olipa kerran tyttö jolla oli salaisuus.

Lumikki-trilleritrilogian piinaavan jännittävä toinen osa.

Lumikki Andersson matkustaa kesällä paahtavan helteiseen Prahaan. Kauan kaivattu yksinolo katkeaa alkuunsa, kun Lumikkia lähestyy nuori nainen, joka väittää olevansa hänen sisarensa. Nainen, Zelenka, vaikuttaa yhtä aikaa vilpittömältä ja salailevalta.

Perheensä salaisuutta selvittäessään Lumikki joutuu tekemisiin kummallisen uskonlahkon kanssa, joka paljastuu vähin erin vaarallisemmaksi kuin hän olisi voinut koskaan kuvitella. Kohta lahkoa uhkaa suuri tragedia – ja joku aikoo vieläpä kääriä siitä suuret rahat. Zelenka on hengenvaarassa, mutta niin on Lumikkikin.

Prahan vanhat kadut ja hautausmaat tulevat Lumikille tutuiksi lomasuunnitelmista poikkeavalla tavalla, kun hän joutuu juoksemaan henkensä edestä estääkseen tuhoisat suunnitelmat. Armoton helle pitää kaupunkia otteessaan, ja Lumikin täytyy miettiä kerran toisensa jälkeen, kehen hän voi luottaa, kun kenenkään aikeet eivät tunnu olevan puhtaita ja valkeita kuin lumi.

Hanki kirja Osta tai kuuntele
Linkit avaavat tämän kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Lukijan ääni

Nostettu kirja-arvio

Kirja-arviot →
Mystinen tyttö8 / 10

“Kirja poikkesi monella tapaa ensimmäisestä osasta. Olin yllättynyt ja iloinen kun paikkaa oli vaihdettu, eikä se haitannut yhtään juonen kulkua. Teos ei alkanut yhtä sujuvasti kuin edellinen teos, mutta kun ideasta sai kiinni teos oli aivan yhtä nopeasti luettu kuin edeltäjänsäkin. Oli kerrassaan ihanaa saada tutusta Lumikkiin paremmin ja uusin henkilöihin…”

Lue kirja-arvio →
Lumikki-trilogia

Kirjasarja

Kaikki sarjatiedot →
Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja

Tutustu kirjailijaan

Salla Simukka

Salla Simukka (s. 1981) on tamperelainen nuortenkirjailija, suomentaja ja kirjallisuusarvostelija. Hän on opiskellut Turun yliopistossa pääaineenaan pohjoismainen filologia. Välillä hän on asunut Upsalassa ja Berliinissä. Kirjoittamista hän on harrastanut pienestä pitäen, ja hänen esikoisromaaninsa näki päivänvalon…

Tutustu kirjailijaan