Rautalohikäärmeen tytär

Kuten aiemmissa arvioissa on todettu, voi Rautalohikäärmeen tyttären alku joko saada kirjan pariin tai karkottaa. Itselläni alku ei meinannut toimia millään tavalla, kirjan maailma tuntui merkityksettömältä ja koko kirjan olevan vailla kunnollista pointtia. Onneksi lukemista kuitenkin jaksoi jatkaa, sillä teoksesta kasvoi yksi mielenkiintoisimmista fantasiakuvauksista. Episodimaisuus sopi kirjaan ja episodit myös kasvattivat mielenkiintoaan loppua kohden. Hyppäyksiä ei myöskään omalla kohdalla ollut vaikeaa seurata, sillä varsin nopeasti aina selvisi tapahtumaympäristön hieman muuttuneen. Loppu oli myös onnistunut, mikä oli helpotus, sillä se oli heikon alun jälkeen mieleen noussut pelko. Lopetusta ei kuitenkaan pureskella lukijalle aivan valmiiksi, joten sen taso jakanee aloituksen tavoin mielipiteitä.

"Rautalohikäärmeen tytär" on kaikkea muuta kuin helppo kirja. Kirjan lukemisen jälkeen on vaikea päättää, pitikö siitä vai ei. Minun itseni on kuitenkin pakko myöntää, että kaikesta huolimatta varmaan pidin siitä, koska se kuitenkin jäi mieltä kaihertamaan. Kirjan maailma on melkoinen sillisalaatti. Se sotkee termistössään fantasian, nykypäivän ja scifin, joka tekee maailmasta surrealistisen ja vaikeasti visualisoitavan. Itse tarina on kuitenkin mielestäni loppujen lopuksi "aikuisten" fantasiatarina; moderni termistö ei tee itse tarinasta sen enempää arkiproosaa kuin scifiäkään, mutta se tekee tarinan tunnelmaltaan "steampunkiksi". "Aikuisten" fantasiatarinaksi tarinan tekee lähinnä seksin keskeinen osuus kirjassa; se yltyy paikoitellen suorastaan vastenmieliseksi pornografiaksi. Toisaalta tarinan mietelmät olemassaolosta ja tarkoituksesta herättävät minussa muistoja sellaisestakin (perin toisenlaisesta) opuksesta kuin "Zen ja moottoripyörän korjausopas". Lukijalle vaikeuksia varmasti aiheuttaa se, että kirja jakaantuu useammaksi erilaiseksi episodiksi (lohikäärmetehdas, peruskoulu, yliopisto, ...). Episodien välillä vaihtuvat paitsi henkilöt ja paikat, myös paikkojen "pelisäännöt". Jatkuvuus muodostuu paitsi Janesta, myös siitä, että vaihtuvat henkilöt ikään kuin toistavat samoja teemoja, eri hahmoina, eri muodoissa, eri juonissa. Tarinan toinen päätekijä, rautalohikäärme, unohtuu välillä pitkiksi ajoiksi. Episodimaisuus voi olla monelle ongelma. Ne, jotka pitävät alusta, eivät välttämättä innostu loppupuolesta ja toisaalta ne, jotka voisivat innostua lopusta, eivät välttämättä pidä alusta. Hämmentävä kirja. Surrealistinen. Vaikeasti hahmotettava tai luokiteltava. Toiset pitävät, toiset eivät ja nekin, jotka pitävät, eivät välttämättä osaa kertoa, miksi.

Kirja oli alussa hyvä. Juoni eteni selkeästi ja asioista pysyi perillä. Tosin lohikäärmetehtaan lapsityöntekijöiden nimet olivat niin samankaltaisia, että niistä ei pysynyt perillä. Kirjan keskivaiheilla juoni muuttui sekavaksi. En tiennyt, olivatko tapahtumat unta vai ei. Aika ja paikka hyppelivät koko ajan ja henkilöt vaihtuivat. Kirjan loppua lähestyessä sai koko ajan miettiä, että mitä oikeastaan tapahtuu. Myöskään kirjan nimi ei mielestäni oikeastaan mitenkään liity koko kijaan.

Lainasin serkultani tämän kirjan kesälukemiseksi. Olen fantasian ja scifin ystävä, mutta Swanwickin Rautalohikäärmeen tyttären lukeminen oli jotenkin... uuvuttavaa. Ei sitä muutenkaan voi kutsua. Muuten hyvä kirja, mutta liian raskasta tekstiä minulle.