Ada Gootti ja hiiren haamu
Alkuteos ilmestynyt 2013. Suomentanut Jaana Kapari-Jatta. Liitteenä minikirja Ismael Viiksi, Muuan hiiri muistelee. Suomentanut Kristiina Drews. Sidottu.
Cost-lastenkirjapalkinto 2013.
Ada Gootti on lordi Gootin ainoa lapsi. He asuvat kaksin valtavassa
Kalmatollon kartanossa Kalmanmaan kreivikunnassa. Lordi Gootti on sitä
mieltä, että lasten tulee kuulua muttei näkyä. Niinpä Adan täytyy
käyttää isoja tömiseviä saappaita, jotta lordi Gootti kuulee tytön
askeleiden lähestyvän ja saattaa väistää tämän livistämällä
lukukammioonsa. Ada ei isäänsä juuri näe, ja tiuhaan vaihtuvista
kotiopettajattarista ei ole ystäviksi, joten hän on oikeastaan aika
yksinäinen.
Kaikki muuttuu eräänä iltana, kun Ada tapaa
huoneessaan aavemaisen hiiren nimeltä Ishmael. Yhdessä he päättävät
selvittää, mitä kummaa Kalmatollon kartanon pölyisissä nurkissa ja
unohtuneissa kolkissa oikein on meneillään.
Ada Gootti ja hiiren
haamu on vastustamattoman outoja henkilöhahmoja, nokkelaa huumoria,
unohtuneita vieraita, puutarhatonttuja, aaveita ja muita karmeuksia
vilisevän Ada Gootti -sarjan ensimmäinen osa. Se palkittiin Costa
Children’s Book Awardilla vuoden parhaana lastenkirjana 2013.
Kieliasusta vastaavat huippusuomentajat Jaana Kapari-Jatta ja Kristiina
Drews.
Kirja-arvioita
Kirja on hyvä, tykkäsin erityisesti hauskoista hahmoista (Kingsley on lempparini). Myös viittaukset taiteeseen ja kirjallisuuteen (mm. Gootin Venus, Hebe Poppanen) ovat hyviä. Kuvat ovat myös hienoja ja hyvin piirrettyjä. Rakastan Lucy Borgiaa!!! Hän on niin ihana!!
Ensimmäiseksi kiinnotin huomioni Chris Riddellin lastenromaaniin Ada Gootti ja hiiren haamu huomatessani, että sen kannessa hehkuu hopeafiligraani, jonka koukeroihin on piilotettu kalloja. Riddell tunnetaan lastenkirjojen kuvittavana ja kuvat olivatkin eghdottomasti teoksen vahvuus. Teoksen suomentaja Jaana Kapari-Jattaa leikittelee kielellä tuttuun tapaansa.
Lordi Gootti, runoilija, asuu tyttärineen ja palveluskuntineen Kalmatollon kartanossa. Päähenkilönä seurataan Adaa, jonka tulee kuulua, mutta ei näkyä. Isänsä määräyksestä hän käyttää isoja, tömiseviä kenkiä kulkiessaan kartanossa, Näin siksi, että lähestyvä ääni antaisi aikaa isälle mennä piiloon tytärtään. Menetettyään vaimonsa nuorallakävelyonnettomuudessa, Lordi on välttellyt Adaa, joka on perinyt thessalonikilaisen äitinsä ulkonäön.
Chris Riddellin "Ada Gootti ja hiiren haamu" (Gummerus, 2015) on lapsille suunnattu fantasiaromaani, jonka nimen voinee piirtää samaan kummalliseen sukupuuhun kuin Addams Familyn ja Emily the Strangenkin. En kamalasti jaksanut innostua lukemastani. Suurimmaksi ongelmaksi kohdallani taisi muodostua juonen mitäänsanomattomuus, sillä tarinaa tunnuttiin kannattelevan eteenpäin sillä, että näyttämölle marssitettiin uusia ja entistä oudompia hahmoja. Lisäksi kohderyhmä tuntui olevan kirjailijalta hieman hakusessa; myönnän hymyilleeni useammalle intertekstuaaliselle viittaukselle, mutta veikkaanpa, ettei kovin moni alakoululainen tunne erityisen hyvin 1800-luvun kirjallisuutta (mukavaa tietysti, ettei lastenkirjallisuudessa aina mennä sieltä mistä aita on matalin). Chris Riddell on haastattelussa todennut ihailevansa John Tennielia, ja kieltämättä kirjan runsaassa kuvituksessa onkin löydettävissä vaikutteita hänen töistään.