Tämä arvio sisältää juonipaljastuksia · Näytä arvio
Maailma vailla loppua on todella hyvä kirja. Se ei kylläkään yllä samalle tasolle, kun edeltäjänsä, mutta erittäin viihdyttävää luettavaa se kyllä on. Juoni on hyvä ja hahmot erilaisia.
Mutta... Niin kuin varmasti huomasitte, että käytin sanaa hyvä en loistava. Sillä kirja oli ehkä vähän paikoitellen tylsä. Toisin kuin edeltäjänsä, Maailma vailla loppua ei päässyt aivan samalle tasolle henkilöiden, tai edes juonen kannalta. Ensinnäkin minua ainakin ärsytti hieman se, että Merthin oli kuin ilmetty Jack ja Ralph taas kuin William Taivaan pilareissa. Aika mielikuvituksetonta, jos minulta kysytään.
Myös se, että kirjassa käsiteltiin niin vähän rakentamista ensimmäiseen osaan verrattuna, oli loppujen lopuksi huono valinta. Sillä Taivaan pilareissa juuri katedraalin rakentaminen oli se peruskivi, mikä piti kirjan mukaansatempaavana pääteemana, minkä ympärille kaikki ihmissuhteet ja draamat pohjautuivat. Maailma vailla loppua kirjassa tuntui välillä siltä, että rakentaminen oli pakotettu mukaan kirjaan. Ensin sillan rakentaminen, sitten sairaala ja torni. Aivan keksimällä keksittyä.
Ja niin kuin tuossa aikaisemmin totesin, kirja oli paikoitellen tylsä. Jotkin kohdat olisi voinut aivan hyvin typistää pari sivua lyhyemmiksi, tai jopa poistaa kokonaan.
Mutta vaikka arvostelenkin kirjaa kovin sanoin, niin Maailma vailla loppua on todella hyvä kirja. Suurimmalta osin se on hyvä ja päähenkilöt kuvattu loistavasti. Ja voin sanoa, ettei Maailma vailla loppua ole niin huono, etten haluaisi lukea sarjan kolmatta osaa, kun se syksyllä ilmestyy.
