Vihreä maailma
Nidottu.
Kaikki nuo vihreät, kauniit maailmat, joissa ihmiset todella elivät harmoniassa luonnon kanssa. Vaati rohkeutta tuhota paratiisi.
Ihmiset ovat valloittaneet avaruuden ja eläneet tuhat vuotta rauhassa niin toistensa kuin luonnonkin kanssa Keskusmaailman ja Valvojien hallitsemina. Kerran sotaisa ihmiskunta tuntuu taantuneen lauhkeaksi ja kyvyttömäksi puolustamaan itseään edes luonnonvoimilta, kunnes nuori Valvoja tekee kammottavan löydön: maailmankaikkeudessa on yhä ihmisiä, jotka tappavat, syövät lihaa – ja ovat valmiita mullistamaan koko maailmanjärjestyksen. Ihmiskunnan on aika kasvaa aikuisiksi.
Vihreä maailma on Lucilla Linin esikoisromaani, vauhdikasta vallankumousscifiä ja viiltävä kuvaus siitä, miten ideologiat aina syövät lapsensa ja utopia muuttuu dystopian kautta anarkiaksi.
Lucilla Lin
Lucilla Lin (s. 1981) on taidehistorian MPhil, töissä lontoolaisessa museossa ja kotonaan niin menneisyydessä kuin tulevaisuudessakin. Hän yhdistää mielellään kauhuelementtejä fantasiaan ja dystooppiseen scifiin, sekoittaa taidehistoriallista nippelitietoa fiktioon ja on luonut oman mytologian. Linin esikuvia ovat Zachris Topelius, J. R. R. Tolkien, H. P. Lovecraft ja Charles Maturin.
Muita teoksia Lucilla Lin
Kirja-arviot ja kommentit
Lucilla Lin: Vihreä maailma oli kirja, joka herätti ajatuksia. Aluksi olin välillä jopa vähän "hukassa" kirjan kanssa, mutta se ei päästänyt otteestaan. Kirjan teemat eivät nimittäin olleet ihan helpoimmasta päästä. Kirjassa ihmiset ovat asuttaneet jo pitemmän aikaa avaruuttta ja eläneet nopeasti ajateltuna eräänlaisessa unelmassa. Ei ole sotia tai ylipäätään väkivaltaa. Väkivallattomuus ulottuu myös suhteeseen eläimiin, kukaan ei syö lihaa. Keskusmaailma toimittaa siirtolaisille vaatteet ja muut kulutushyödykkeet, keskinäistä kateutta ei siis varmaankaan ole kun kenelläkään ei ole mitään sen kummempaa kuin muillakaan. Muitakaan ristiriitoja siirtokunnilla ei tunnu olevan, ihmiset ovat tottuneet seuraamaan sokeasti johtajaansa. Mutta onko tuo unelma ihmiskunnalle hyväksi kuitenkaan? Pitäisikö ihmisten kuitenkin pystyä suojelemaan itseään? Entä jos sato menee pilalle, voiko silloin syödä lihaa? Olisiko ihminen kuitenkin aidompi eteenpäin pyrkivänä, itseään haastavana ja luovana itsenään?