Tulisydän
Kannen kuva: Maarit Inbar. Sidottu.
Vuorileijonan varjo -trilogian itsenäinen jatko-osa.
Fantasian taitureiden uusi jännittävä nuortenromaani.
Kolme vuotta jatkunut kuivuus on koetellut Autiomaata. Kraton nuori klaanipäällikkö Ake ei ole pystynyt toteuttamaan kaikkia lupaamiaan uudistuksia. Kansan tyytymättömyyttä hyväkseen käyttävät rikkaat merikauppiaat, jotka haluaisivat syöstä Aken vallasta. Valtaa Autiomaassa havittelee myös itäisen Mepetan hallitsija, joka ei kaihda salamurhaakaan.
Metallin jumalan ylipappi Dotar matkustaa levottomaan itään hankkiakseen lainaa, jolla kansalle saataisiin leipäviljaa. Jaminan vuoristolinnan vankilassa hän joutuu miettimään elämäänsä uudelta kannalta. Tulisydämellä, salaperäisellä rubiinikorulla, on oma merkityksensä jännittävissä käänteissä.
Käyttäjät lukeneet myös
Taru ja Tarmo Väyrynen
Taru Väyrynen (s. 1944 Vaasassa) on opiskellut Helsingin yliopistossa pääaineenaan kasvatustiede. Hän on toiminut näkövammaisten opettajana sekä erilaisissa ohjaajan ja opettajan toimissa koulukodissa, nuorisokodissa ja vankilassa. Kirjailijatyön ohella hän on suorittanut filosofian tohtorin tutkinnon pääaineenaan yleinen kirjallisuustiede. Taru Väyrynen on kirjoittanut yli 60 teosta.
Tarmo Väyrynen (s. 1950 Säräisniemellä, nykyisessä Vaalassa). Maalaistalon lapsena Tarmo Väyrysellä on kokemusta maatalous- ja metsätöistä, ja luonto ja luonnon ilmiöt kiinnostavat häntä edelleen. Pääkaupunkiseudulle muuton jälkeen hän on toiminut erilaisissa tehtävissä rakennusalalla, tehdas- ja varastotöissä sekä atk- ja hoitoaloilla, joille hän on myös hankkinut ammattikoulutusta. Hän on osallistunut suunnitellen, aineistoa keräten ja muotoillen Taru Mäkisen nimellä julkaistujen kirjojen tekemiseen ja on toisena kirjoittajana Taru ja Tarmo Väyrysen nimellä julkaistuissa teoksissa.
Vuorileijonan varjo
Vuorileijonan varjo sisältää 10 kirjaa, sekä 2 sarjaa täydentävää teosta — sarja on kokonaan valmis.