Noitavaimo
Alkuteos ilmestynyt lehdessä 1943, kirjana 1953. Suomentanut Mika Renvall. Kannen suunnittelu: Timo Ronkainen. Sidottu.
Retro-Hugo-palkinto 2019. Hugo-palkintoja ei jaettu 1944, mutta vuonna 2019 ne annettiin taannehtivasti.
Noitapiiri kokoontuu hyytävässä kauhuromaanissa
Norman Saylor on pienen uusienglantilaisen collegen sosiologian professori. Hänen vaimonsa on Tamsy Saylor. Norman löytää sattumalta lipaston laatikosta hautausmaan multaa, hiuksia, kynnen kappaleita ja muita todisteita noituudesta. Tamsy tunnustaa miehelleen, että hän kuuluu collegen opettajien vaimojen muodostamaan noitapiiriin. Norman saa hänet ymmärtämään, että noituus on silkkaa taikauskoa. Pian pariskunta kuitenkin huomaa, että he ovat voimattomia piirin muiden jäsenten noituudelle.
Fritz Leiber (1910–1992) oli arvostettu fantasia- ja kauhukirjailija. Noitavaimo palkittiin Hugo-palkinnolla parhaana pienoisromaanina vuonna 1944. Noitavaimon romaaniversio ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1953. Kirjasta on tehty elokuva kahdesti, vuosina 1944 ja 1962.
Fritz Leiber
Fritz Leiber (Yhdysvallat, 1910–1992) syntyi näyttelijäperheeseen, ja suunnitteli alun perin uraa teatterissa. Hän näytteli nuoruudessaan useita Shakespeare-rooleja isänsä teatteriseurueessa. Shakespeare olikin hänen varhaisimpia kirjallisia vaikutteitaan. Toinen vaikuttaja oli H. P. Lovecraft, jonka kanssa Leiber oli kirjeenvaihdossa tämän viimeisinä elinvuosina. Leiberin ensimmäiset julkaistut novellit olivat fantasia- ja kauhukertomuksia vuosina 1939–43.
Leiberin teoksista kuuluisin on Lankhmar-sarja, joka koostuu kahden erilaisen ystävän yhteisistä seikkailuista. Fafhrd on kookas pohjoisen barbaarisoturi, Harmaa Hiirestäjä on pieni ja ketterä varas sekä entinen velhon oppipoika. Yhdessä he muodostavat toisiaan täydentävän taisteluparin, joiden teot Lankhmarin kaupungin hämärillä kujilla nostavat heidät tarunomaisiksi hahmoiksi. Fafhrdin ja Hiirestäjän seikkailut muodostavat yhtenäisen sarjan, mutta tarinat toimivat myös itsenäisinä novelleina. Leiber toi fantasiakirjallisuuteen kaupungin tarinoiden tapahtumapaikaksi.
J-horror
J-horror on Kustannus Jalavan kirjasarja, joka keskittyy kauhuun. Mukana on niin klassikoita kuin modernimpiakin teoksia. Sarjaa toimittaa Markku Jalava.
Sarja sisältää 4 pääteosta ja yhteensä teoksia 4 kpl.
Kirja-arvioita
Kirjan henkilöt ovat korkeakoulun opettajia/professoreja ja heidän noituutta harjoittavia vaimojaan. Alkujaan vaimot tekevät taikoja suojellakseen aviomiehiään ja edistääkseen heidän uriaan. Tilanne kuitenkin muuttuu ja noituuden harjoittamiseen tulee muut tarkoitusperät.
Hyvin rakennettu ja ovelakin juoni. (1.1.2024)