Kanin hetkellä
Kannen tekijä: Mirella Mäkilä. Sidottu, kansipaperi.
Mikä yhdistää ihmisen, kanin ja koneen?
Alia syntyy esperantoa puhuvaan eristyneeseen ekoyhteisöön, jossa vanhemmuus ei ole biologista. Aikuisena Alia asuu pohjoissuomalaisessa kaupungissa, jossa vesi on kohonnut. Kukaan ei enää syö eläimiä, ja Alia käy töissä Onnellisten saaressa, jossa pidetään huolta entisistä tuotantoeläimistä.
Kun Alian kasvattanut Mirio hyppää sillalta, Alia päätyy hoivaamaan tämän kaneja. Mirion ullakolta Alia löytää esperantoa ja suomea puhuvan Bertha-robotin, joka laskee päiviä seuraavaan tulvaan ja tietää hänestä pelottavan paljon.
Kanin hetkellä on lähitulevaisuuteen sijoittuva hyytävän hieno romaani muukalaisuudesta ja lajien välisestä kumppanuudesta. Se on kuin kuumeinen uni, joka härnää lukijan aivoja kysymällä, mihin yhteys toisiin perustuu ja kuka lopulta hoitaa ketä.
Johanna Laitila
Johanna Laitila (1986) on kotoisin Rovaniemeltä ja asuu Espoossa. Hänen taustansa on kirjallisuuden- ja elokuvatutkimuksen maailmassa.