Kirottu kruunu
Alkuteos ilmestynyt 2023. Suomentanut Annukka Kolehmainen. Sidottu.
Kaksi kuningatarta. Yksi valtakunta, joka ei halua heistä kumpaakaan.
Kaksoskuningattaret Wren ja Rose ovat nousseet yhdessä Eanan valtaistuimelle, mutta kaikki eivät ole iloisia noidista vallan kahvassa. Kun Rose suunnittelee matkaa maan halki yhdistääkseen jakautuneen kansan, ei Wren jaksa keskittyä pönöttämiseen – heidän isoäitinsä on edelleen vankina julman kuningas Alarikin käsissä, ja kärsimätön Wren jättää siskonsa lähteäkseen pelastusretkelle. Alarik ei kuitenkaan ole mielissään Wrenin vierailusta, sillä Wren on vastuussa hänen veljensä kuolemasta – eikä hän aio vapauttaa kaksosten isoäitiä ennen kuin Wren on korjannut tekonsa kielletyn ja vaarallisen verimagian avulla.
Samaan aikaan Rosen kiertue Eanan valtakunnan halki keskeytyy, kun salaperäinen muukalainen väittää olevansa kotoisin kauan sitten kadonneesta kuningaskunnasta. Mies paljastuu Rosen rakastetun Shen-Lon sukulaiseksi, joka lupaa auttaa siskoksia pysymään vallassa, kunhan vain he ensin pelastavat menetetyn aavikkovaltakunnan hiekasta.
Rosen ja Wrenin poissa ollessa Eanan pääkaupungissa poreilee kapina, ja joku juonittelee heidän päänsä menoksi. Pohjoisessa piilee kuitenkin suurempi vaara – muinainen kirous, joka voi syöstä kaksoset, noidat ja koko Eanan valtakunnan kaiken nielevään tuhoon…
Kirottu kruunu on toinen osa hengästyttävää Kruunun tyttäret -sarjaa, joka on täynnä seikkailua, juonittelua ja romantiikkaa. Sarjan ensimmäinen osa on tähän mennessä käännetty jo 12:lle kielelle, sen hashtagia on katsottu TikTokissa miljoonia kertoja, eikä sen voittokululle näy loppua.
Catherine Doyle
Catherine Doyle (s. 1990) kasvoi Atlantin rannalla läntisessä Irlannissa. Hänen rakkautensa lukemiseen alkoi irlantilaisten myyttien ja legendojen parissa, mikä synnytti hänessä halun kirjoittaa myös itse. Doyle on suorittanut tutkinnon psykologiassa ja kustannustoimessa. Hän harrastaa elokuvia, juoksua ja matkailua. Myrskynvartijan saareen Catherine sai innoituksen omilta esivanhemmiltaan, jotka asuivat Arranmoren saarella. Myrskynvartija-trilogia on käännetty yli 20 kielelle.
Kirja-arviot ja kommentit
Aluksi pidin tästä osasta enemmän kuin edellisestä varmaankin, koska hahmot ovat alusta asti tuttuja ja juoni pääsee lähtemään käyntiin vauhdikkaammin. Loppua kohden kuitenkin onnistutaan mielestäni pilaamaan molemmat romanttiset juonet toinen riidalla, joka ratkeaa aivan liian helposti vakavuuteensa nähden, ja toinen tavalla, jonka arvasin, mutta toivoin koko ajan olevani väärässä. Muutenkin kirja tuntui turhan ennalta arvattavalta ja sen yksityiskohdissa on pieniä epäloogisuuksia, jotka häiritsivät. Lisäksi trilogia alkaa ottaa enemmän Throne of Glass -sarjasta muistuttavaa suuntaa, mikä ei ollut omaan mieleeni, mutta ehkä Throne of Glassista pitäneille kirja voisi siis sopia.
Kruunun tyttäret -sarjan toisessa osassa Rose ja Wren aloittavat vaativan urakkansa Eanan hallitsijoina. Ongelmia vyöryy päälle niin ulkomailta kuin omankin kansan parista, eikä vangittu mummo ja syvään juurtunut noitaviha ainakaan auta. Tiedossa on juonittelua, räiskintää, sekavia tunteita ja DRAAMAA.
Tässäpä kirja, johon on mahdutettu paljon kaikenlaista. Kansien välistä löytyy täysipainoinen seikkailu, jossa matkustetaan ympäri tunnettua maailmaa ja tökitään mehiläispehiin jokaisella kulmalla.
Jotenkin seikkailu jäi minulle hieman etäiseksi, ehkä syynä oli kolmannen persoonan kertoja? Kuitenkin seurailin mielenkiinnolla mitä seuraavaksi tapahtuu ja miten ongelmat ratkotaan. Ja arg mikä loppu!
