_kirjakeiju_

Nuorten dystooppinen romaani, jossa ihmiskunnalle annetaan viikko aikaa ennen suurta mullistusta. Viikkoa ennen syysloman alkua osalle ihmiskunnasta ilmestyy nimittäin hohtavia hahmoja, jotka merkitsevät he. Siitä alkaa odotus ja epätietoisuus. Mitä tapahtuu viikon päästä perjantaina klo 18.10.?

Runollinen, synkkä ja kaunis tarina ihmisten mahdollisesta viimeisestä viikosta. Mitä tehdä ajalla, joka saattaa olla viimeisesi? Kirja toi mieleeni nuorten scifikirjan Loppu, jossa odotetaan maailmanloppua.

Lightfall-sarjakuvasarjan avausosassa seikkaillaan tositarkoituksella. Irpan metsän kätköissä asuvat Possuvelho ja hänen adoptiolapsensa Bea. Seikkailu alkaa, kun Possuvelho katoaa ja Bea lähtee etsimään häntä epätodennäköisen seuralaisen kanssa.

Kansien välistä paljastuu oikeinkin kiva seikkailusarjakuva. Juoni on selkeä, kuvitus on kaunista ja henkilöhahmot mielenkiintoisia. Erityisesti alun syksyinen metsä miellytti minua kovasti.

Kirjana tämä on melkoisen paksu, mutta nopeastihan tämän lukaisi. Sarjakuvat best. Paljon jäi kuitenkin vielä paljastamatta maailmasta ja Koko Kuviosta. Seuraavaa osaa kohti!

Lightfall-sarjakuvasarjan toisessa osassa Bea ja Cad yrittävät estää valon katoamisen. Tehtävä osoittautuu kuitenkin kovin haastavaksi. Seikkailuun tulee mukaan myös vanhoja tuttuja, mikä on aina mukava juttu.

Tämä sarja on mahtava! Kuvitus on upea, tarina jännittävä ja hahmojen välinen dialogi hykerryttävä. Pidän erityisesti siitä, miten hahmojen keskustelutyylillä saadaan vietyä muuten hyvinkin hurjan tarinan ahdistavuutta pois.

Miten tässä tarinassa oikein käy!?

Moorna-sarjan aloittava YA-fantasia, jossa seurataan puoliverisen Moornan koettelemuksia. Päähenkilö on muuten kuin ihminen, mutta ei-ihmisvanhemmalta hän on perinyt suipot korvat. Näin hän ei kuulu ihmisiin eikä haltioihin, vaan seilaa ulkopuolisena jossain siellä välissä.

Moorna toimii ihmisylimystön seuralaisena. Mutta sitten hoviin saapuu syntisen komea haltiamies, eikä mikään ole kuten ennen, jos nyt kliseitä käytetään tässä arvostelussa.

Tarina on eheä ja mielenkiintoinen. Lukiessa tuntui, ettei tätä tarinaa ole lukenut jo kymmeniä kertoja aiemmin, koska jatkuvasti sai yllättyä uusista käänteistä.

Kyllähän tämä minulta täydet viisi tähteä saa, koska kirja sisältää lähestulkoon kaikki rakastamani troopit. Tämän lisäksi myös kerronta toimii ja henkilöhahmot ovat kiinnostavia.

Oikein onnistunut esikoisteos.

Kahvia ja aikamatkailua sarjan avausosa tarjoilee sitä mitä voi tämän nimiseltä sarjalta olettaa: Kahvia ja aikamatkustusta. Syrjäisellä kujalla Tokiossa sijaitsee nimittäin kahvila, jonka erään pöydän yhdeltä tuolilta on mahdollista matkustaa ajassa. Kirjassa kerrotaan neljän ihmisen tarina, jotka kaikki päättävät matkustaa ajassa yhden kesän aikana.

Tämä on rönsyilevästi kuvattu kertomus siitä, miten aikamatkustus itsessään ei muuta mitään, vaan muutos tapahtuu ihmisessä itsessään jos on tapahtuakseen. Välillä kuunnellessa turhauduin siitä, miten alettiin yhtäkkiä kuvailemaan vaikkapa kassakoneen toimintaperiaatetta ja historiaa tai miten aikamatkustuksen sääntöjä toisteltiin rukouksenomaisesti.

Minulle jäikin tästä kirjasta muutenkin tunne, että ymmärsin tämän liian pinnallisella tasolla. Tunnen usein näin luettuani jotain aasialaiseen kulttuuripiiriin liittyvää. Kuin pinnan alla olisi jotain mistä ei oikein saa otetta, kun ei tunne vaikkapa nyt japanilaista kulttuuria riittävän hyvin.

Kuitenkin kirjan esittelemät ihmiskohtalot olivat mielenkiintoisia, joten kyllä tämä loppukesän kävelylenkkikuunteluna toimi.

Romaani ihmisolentojen suhteesta luontoon ja siitä, miten luonnosta ei pääse eroon vaikka kuinka pyristelisi. Päähenkilönä on seurapiirien rakastama Katica, joka tekee jotain, millä on kauaskantoiset vaikutukset niin ihmisolentoihin kuin keuhkopuihinkin, mistä he ovat riippuvaisia.

Ajatuksia herättävä, ahdistava, villi. Tämä kirja on kaikkea. Aikatasoilla leikitellään ja lukijan on oltava tarkkana, jotta pysyy mukana. Kirja ei olekaan mitään rentoa loppukesän lukemista teemansa, kerronnansa ja tarinansakaan puolesta.

Jos pidät kirjoista jotka tulevat voittamaan palkintoja, tämä on sinulle!

Ihmisyyttä ja aikaa pohtiva scifikirja, jossa seurataan selittämätöntä halua kiivetä vuorelle. Tosiaan kaikki alkaa siitä, kun keskeltä valtamerta löytyy vuori ja sitä tutkimaan palkataan joukko alojensa parhaita tutkijoita. Vuorta ympäröi kuitenkin jokin selittämätön ja tunne sen kun vahvenee, kun aletaan kiipeämään kohti huippua.

Kirjassa pyöritellään mielenkiintoisia teemoja. Mitä on ihmisyys ja miten uskomusmaailmamme muokkaa meitä? Miten aika todellisuudessa toimii? Ajoittain vaatikin keskittymistä, että pysyi mukana käsiteltävässä aiheessa. Useista aikatasoista huolimatta kerronta on kuitenkin yllättävän selkeää, eikä lukija putoa kärryiltä.

Suosittelen tätä kirjaa sinulle, jos olet lukenut jonkin seuraavista ja pitänyt siitä:

- Helena Waris: Vuori

- Henrik Fexeus: Viimeinen illuusio -trilogia

- Hanks Green: The Carls -kirjat

Kruunun tyttäret -sarjan toisessa osassa Rose ja Wren aloittavat vaativan urakkansa Eanan hallitsijoina. Ongelmia vyöryy päälle niin ulkomailta kuin omankin kansan parista, eikä vangittu mummo ja syvään juurtunut noitaviha ainakaan auta. Tiedossa on juonittelua, räiskintää, sekavia tunteita ja DRAAMAA.

Tässäpä kirja, johon on mahdutettu paljon kaikenlaista. Kansien välistä löytyy täysipainoinen seikkailu, jossa matkustetaan ympäri tunnettua maailmaa ja tökitään mehiläispehiin jokaisella kulmalla.

Jotenkin seikkailu jäi minulle hieman etäiseksi, ehkä syynä oli kolmannen persoonan kertoja? Kuitenkin seurailin mielenkiinnolla mitä seuraavaksi tapahtuu ja miten ongelmat ratkotaan. Ja arg mikä loppu!

Ihmisenhaltija-sarjan toisessa osassa Tuuli muuttaa Helsinkiin aloittaakseen uuden elämän. Pelkkä maisemanmuutos ei kuitenkaan auta, vaan menneisyys saapuu kolkuttelemaan ovelle, eikä itseäkään pääse tällä keinolla pakoon.

Kirjan juoni on yhtä yllättävä ja arvaamaton kuin ensimmäisessäkin osassa. Koskaan ei tiedä millainen otus se sieltä kulman takaa putkahtaa ja mitä se tahtoo. Päähenkilöstäkään ei oikein ota selvää, että mikä hän on naisiaan. Pikkuhiljaa hän ehkä löytää itseään tässä kirjan edetessä. Ehkä.

Kirjan kansihan on aivan upea ja tarinan idea on edelleen mielestäni todella hyvä. Tämä kakkososa ei kuitenkaan ihan yltänyt koukuttavuudessa ensimmäisen tasolle. Johtuu ehkä tästä kaikesta jahkaamisesta ja negatiivisesta fibasta, joka tarinan yllä roikkuu. Olen vähän enemmän "hoidetaanpa hommat kuntoon" -tyyppiä, joten tällainen ärsyttää. :D

Edelleen sain tästä Rouhiaisen Susiraja-fiboja ja ehkä jotenkin tunnelmaltaan samanmoinen kuin Fitzpatrickin Hush hush - sarja (kirjat Langennut enkeli jne.).

Empyrean-sarjan avausosassa Violet aloittaa opiskelunsa lohikäärmeratsastajaksi. Homma on kaikkea muuta kuin sitä, mitä hän elämältään tahtoisi. Mutta vaihtoehtoja ei ole ja hän aloittaa eloonjäämiskamppailun koulussa, josta joko valmistutaan tai jossa kuollaan.

Tätä sarjaa on somessa hehkutettu valtavasti, eikä syyttä. Tässä on kaikkea, mitä kirjalta toivon! Kutkuttavaa dialogia, jännittävä juoni, kiihkeitä suhteita ja LOHIKÄÄRMEITÄ. Mainitsinko jo lohikäärmeet, koska KYLLÄ!

Okei, olen siis valtavan innoissani nyt tästä kirjasta. Menee ehdottomasti lempikirjojeni joukkoon niin että heilahtaa. Suosittelen ainakin laillani Sarah J. Maasin tuotantoa fanittaville.

Rauniara-sarjan toisessa ja näin ollen myös viimeisessä osassa ratkotaan Rauniara-maan kohtalo. Ajan kierto on sekaisin ja maa alkaa rapautua ikuisen syksyn kynsissä. Päähenkilömme ottavat käsiinsä hirmuhallitsijan syrjäyttämisen ja asioiden palauttamisen oikealle tolalleen.

Juoni on monimutkainen ja siinä mukana pusymisessä tarvitaankin jo jonkin verran ajatustyötä. Hommaa ei helpota päähenkilöiden ja muiden henkilöhahmojen melkoinen määrä. Toisaalta osin tästä johtuen saadaan tarinasta monipuolinen ja sitä päästään tutkailemaan monelta kantilta.

Pidin kirjassa siitä, että "pahikset" eivät ole pahoja vain siksi, että he ovat pahoja. Samoin "hyvikset" eivät ole ainoastaan hyviä, vaan heillä on myös inhimillisiä piirteitä. Myös juoni on mielenkiintoinen ja yllättävä.

Joka kurjen laulua kuuntelee -kirjan itsenäinen jatko-osa, jossa Nanalla menee huonosti. Lähimenneisyydessä on rankkoja juttuja ja sen lisäksi hän näkee eläväisiä unia. Kirjassa on kaksi aikatasoa: Nykyaika ja menneisyyden Japani.

Juoni, tai sanoisinko juonet, ovat kiinnostavia ja tempaavat mukaansa. Tietoa pimitetään mukavasti, joten ainoa keino saada tietää mikä tässä nyt on meininkinä, on jatkaa lukemista.

Kerrontaratkaisut hieman hämmensivät minua välillä. Nykyajassa puhe- ja kirjakielen erikoinen käyttö veti jatkuvasti huomiota juonesta. Varsinkin alun siirtymässä oli lisäksi vaikea pysyä kärryillä siitä, kuka on päähenkilö. Mutta kyllähän se siitä selvisi, kun jatkoi lukemista.

Ja se kettu oli hämmentävä tyyppi. Minulle jäi sellainen tunne, että jonkinasteinen kontekstiymmärrys jäi minulta nyt huomaamatta, kun japanilainen kulttuuri ei ole minulle kovin tuttu.

Kokonaisuutena pidin tästä kirjasta kuitenkin enemmän kuin ensimmäisestä osasta. Erityisesti kirjan loppupuolella kerronta alkoi sujua niin, että viimeiset 100 sivua tuli luettua jo imeytyneenä tarinaan.