Camaro

Kirja vastasi täysin odotuksiani. Kun tehdään nuorten kirjaa, jolle halutaan myyntiä, turvaudutaan kaikkiin myyviin aiheisiin ja yhdistetään ne. Siinä Lohikäärme laakso onnistui lähes täydellisesti. (Vain kaksoset puuttuu, toistaiseksi.)
Hevoskirja, jossa hevoset on korvattu lohikäärmeillä. Punatukkainen Cara, lähes orpo (äiti kuollut ratsastus onnettomuudessa) Tallin villein lohikäärme, mutta ah niin upea. Ja tietenkin Cara sen kesyttää ja ratsastaa sillä täydellisesti, vaikka ei ole koskaan aikaisemmin ratsastanut... Hyvin tyypillinen hevoskirja.
Tarina on kyllä sujuvasti kirjoitettu, mikään ei juonen lisäksi häirinnyt. Dialogit toimii, rytmitys pelaa ja tarina etenee.
Veikkaisin, että tämä kerää oman lukijakuntansa 8-13-vuotiaista tyttölapsista, jotka haaveilevat Harry Potterista ja omasta villihevosesta.
Tarinassahan ei varsiaisesti ole mitään vikaa, ongelma on siinä, että sen on lukenut miljoonia kertoja aikasemminkin :)

Haiteksti hyökkäsi mieleen ja repi pinnan alle. En ymmärrä mitä oikein tapahtui. Oikeastaan en pitänyt kirjasta, mutta en voinut sitä lopettaa keskenkään.

Loistavasti kirjoitettu, piti yllä mielenkiinnon, mutta muistoja syövä käsitteellinen hai ahdisti. Toisinaan nämä käsitteelliset käsitteet menivat pahasti yli minun käsityskykyni.

Tämä kirjaa suosittelen heille, jotka tahtovat jotain erilaisempaa, sekä heille, jotka pitävät aivojensa rasittamisesta.

Loistavaa!
Vihdoinkin jotain uutta! Kirja kyllä sai silmäni pyöristymään jo ensimmäisellä sivulla. Selkeästi se on fantasiaa, koska toinen maailma löytyy... mutta se on todella erilaista. Mitään ei etsitä. Taikuudella ei mässäillä. Ei lohikäärmeitä, kääpiöitä tai haltioita. Ihmisiä. Uskomatonta. Lähes kaikki vakioelementit on onnistuttu välttämään.
Kirjan hahmojen kieli on värikästä. Erilaista ja piristävää. Tätä ei kuitenkaan sovi suositella kovin herkille tai nuorille lukijoille.
Kirjoitusasu, juoni, henkilöt, mistään en keksinyt mitään moitittavaa. Tarina eteni hyvässä rytmissä ja loppui liiankin nopeasti.
Suosittelen kyllä kokeilemaan, koska tämä on haiskahtaa uudelta alulta. Kärjistetysti sanottuna, Locke Lamoran valheet: yhdistetty Juha Vuorista ja papa Tolkienia.

Alkaako tästä muutos?

Tekstin laatu oli sitä mitä odotin. Sujuva kerronta, hyvät dialogit ja taitavasti tauotettu. Tarinaan oli helppo hypätä mukaan.
Kuitenkin oli outo lukea Robertsilta fantasiaa, vaikkakin vain matalaa fantasiaa. Goottivivahde ja kelttiläisyys miellytti, ilmeisesti vampyyrit ovat nyt muotia. Cian on mielenkiintoinen henkilöhahmo, toivottavasti häneen tutustutaan paremmin trilogian muissa osissa.
Harmittamaan jäi taikuudeen huolimaton lakien suunnittelu, tuntui vähän siltä, että kaikki on mahdollista. Taikuutta lähes ilman rajoja.
Morriganin rististä löytyy kaikki kaupallisuuden ainekset, fantasiaa, kaksoset, vampyyrit ja tottakai erotiikkaa. Roberts onnistuu silti välttämään tämän ansan ja luomaan tarinan, jota osaa paatuneempikin arvostaa.
Tämä oli ihan pakko lukea keskeytyksettä.

Uskomattoman liikuttava, herkkä ja kaunis tarina orvosta pienestä haltianvesasta, joka ei ymmärrä olevansa rotunsa viimeinen. Surkeaan pikkuruiseen haltiaan on helppo samaistua, olitpa mies tai nainen, tyttö tai poika. Kantaa ottava teos, joka peilaa nyky-yhteiskunnan eriarvoisuutta. Kuitenkaan osoittelevasti moralisoimatta ja opettamatta. Tämän voi lukea kevyenä välipalana, tai perehtyä sanomaan lauseiden takana.
Sujuvasti kirjoitettu, humoristinen ja lämmin tarina. Ehdoton fantasian helmi.

Hankala kirja. Hauska tarina, kerronta yliampuvaa kolinkilin-kamaa, joka sopii lapsille tai ääneen luettavaksi. Kuitenkin teos on liian laaja lapselle, joka ei ole mikään lukutoukka. Kuvitus paikkaa asiaa jonkinverran, koska on suorastaan herkullisen houkutteleva.
Tarina, ja sen aihe menisi isommille lapsille, mutta kerronta on kovin lapsellinen.
Todella vaikea kirja, en tiedä kenelle tätä suosittelisi.
Monsterimuistelmat on kuitenkin hauska kirja, vauhdikas tarina, henkilöhahmot värikkäitä, mielikuvitusta ei ole säästelty, enkä muista lukeneeni yhtään vastaavaa kirjaa.
Tutustumisen arvoinen. Ehkä tämä pitää lukea oikeanlaisella asenteella ;)

Vauhdikas tarina, joka tuntuu takakannesta luontaan työntävältä, koska vaikuttaa kovin kaupalliselta.
Kirjassa on kaikki myyvät aiheet, vampyyrit, merirosvot, magiaa ja vielä orvot kaksoset.
Kuitenkin tarina imi mukaansa heti ensimmäisiltä sivuilta, kirjoitusasu on naurettavan sujuvaa ja dialogit napakoita. Henkilöhahmot herkullisia, vaikkakin melko tyypillisiä...
Hyvä juoni, joka jätti kysymyksia sen verran auki, että täytyy varmasti lukea myös seuraava osa.

Magiaa yllätti positiivisesti tuoreilla ja persoonallisen hykerryttävillä hahmoillaan. Tarinassa on sadunomainen juoni ja tunnelma. Suloinen tarina, josta ei jännitystä ja käänteitä puuttunut. Vauhdikkaasti etenevä juoni ei kuitenkaan kovin usein osannut yllättää. Satufantasiassa kun aina kaikki päättyy hyvin ja paha saa palkkansa...
Lisäksi kirjasta jäi pieni opettamisen maku suuhun, joka myös lisää sadun tunnelmaa.
Kuitenkin kirja oli vaivaton lukea, sujuva teksti ja dialogit. Tähän kannattaa tutustua, koska ei ole täysin perinteistä fantasiaa.

Tarinan lähtökohdat toimivat, kirjoitusasu on selkeä ja sujuva. Koukutti alusta asti ja tähän oli helppo uppoutua. Valitettavasti Korpinportti on hieman ennalta-arvattavissa ja tuntui siltä kuin tämän kirjan olisi lukenut monasti ennemminkin.
Kuitenkin kirja jätti sopivasti kysymyksiä auki, joten tulee kyllä seuraavatkin osat luettua :)
Ei mitään Hobbia, mutta fantasiaa tämäkin.

Mainio nuortenkirja, josta ei puutu vauhtia eikä jännitystä. Sujuva kirjoitusasu sekä hauska kuvitus miellyttävät silmää ja tekevät lukukokemuksesta vaivattoman.
Hikotus itse, sekä hänen lohikäärmeensä Hampaaton ovat todella sympaattisia hahmoja. Dialogien huumori puree myös "vanhempaan" lukijaan.
Tätä kirjaa uskaltaa suositella myös niille, jotka eivät ole hirveästi vielä lukeneet.

Tämän kirjan vikana olivat enimmäkseen lukijan suuret odotukset.
Legendaarinen Huma ei ollut ihan sitä mitä oletin muiden kirjojen perusteella. Rakkaustarina toimi, mutta olin pettynyt Magiuksen vähiseen osuteen tarinan kulussa. Eikös velhon ja ritarin pitänyt olla erottomaton parivaljakko?
Ja miksi aina näitä minotaureja joka paikkaan?
Kirja oli kuitenkin teknisesti hyvin kirjoitettu, ja olisin luultavasti pitänyt tarinastakin enemmän, jos en olisi lukenut aiemmin muita dragonlance-kirjoja.

Erilaista Koontzia. Tämä kirja ei pelottanut oksettavilla yksityiskohdilla, vaikka raakuuksia sisälsikin. Yliluonnollinen kuvataan arkipäiväiseksi ja päähenkilöön on helppo samaistua, vaikka tämä puhuukin kuolleiden kanssa.
Kirjoitustekniikka on luonnollisesti loistava, tekstiä ei edes huomaa, sillä se kuljettaa tarinaa sujuvasti eteenpäin. Mukana oli myös sopivast huumoria ja iloa, vaikka kuolleet tekivät kirjan pääsävystä surullisen.
Kirja todella vangitsi. Lopetus oli fantastinen.