Emelie

Tämä teos ei napannut, ei sitten yhtään. Odotukset tarinan suhteen olivat aika korkeat, mutta niitä kirja ei saavuttanut. Kerronta oli hiukan liian tajunnanvirtaa minulle, olin suurimman osan ajasta ihan pihalla, että mitä tapahtuu. Vaikka tarina välillä vei mukanaan, silti suurimman osan ajasta odotin vain kirja loppuvan. Olisin kovasti halunnut pitää tästä, mutta tämä teos ei vain ollut minua varten.

Olin kuullut paljon kehuja tästä sarjasta, ja sarjan kuudennen osan Hugo-ehdokkuuden siivittämänä päätin aloittaa tämän lukemisen. Ensimmäinen osa lunasti kaikki odotukset kirkkaasti! Kiinnostava aloitus, kiinnostava maailma ja sympaattiset päähenkilöt. Yllätyin jopa hiukan sarjakuvan huumorista, se tuli vastaan yllättäen, mutta tarpeeksi luonnollisesti, että koin sen huvittavaksi. Tämä ensimmäinen osa tuntui ehkä enemmän makupalalta maailmaan kuin omalta osaltaan, mutta ehkä toisessa osassa päästään sitten paremmin kiinni juoneen. Tästä huolimatta täydet viisi tähteä.

Tämä teos ei ollut kiinnostava, loppuun asti mietitty eikä edes huvittava. Minua tarinaan mukaan tuodut zombit lähinnä vain ärsyttivät ja koko ajan minulla oli se olo, että olisin paljon mieluummin lukenut sen alkuperäisen teoksen. Mutta pohjaideasta plussaa ja jaksoin kiinnostuakin tästä zombie-aspektista parin sivun verran, mutta siihen se sitten jäi. Zombit eivät minusta todellakaan sujahtaneet tarinaan saumattomasti vaan tuntuivat päälleliimatuilta ja täysin irralliselta asialta. Absurdin fiiliksen se toi, joka on omalla tavallaan positiivinen lisä, mutta ei se paranna koko teosta merkittävästi. Minua häiritsi ihan käsittämättömän paljon se, miten hanakasti Elizabeth oli valmis lahtaamaan zombieja ja jopa ihmisiä, mutta sitten kun perheen nimi uhkaa joutua mustalle listalle,  häntä heikottaa niin paljon, ettei tahdo tolpillaan pysyä. Irrationaalista ja tympeää.

Pidin tämän teoksen pohjaideasta. Tässä oli Ikean kaltainen huonekalutavaratalo, jossa tapahtuu kummia, ja itse kirja on kuvitettu kuin se olisi katalogi. Onnistunut kuvitus kyllä, olen monesti jo melkein nakannut teoksen roskiin luullen sitä Ikean katalogiksi. Mitään muuta hyvää tässä ei sitten ollutkaan, paitsi ehkä se, että kirjan luki nopeasti. Tarina tuntui ihan kiinnostavalta, jossei nyt kuitenkaan mukaansa vetävältä aina puoleen väliin asti. Mutta heti kun päästiin kauhupuoleen tarinaa, koko homma lässähti. Tämä tarina yritti olla kauhukomedia, mutta se ei pelottanut eikä tosiaankaan huvittanut. En jaksa kiinnostua teoksista, joissa on pahviset hahmot ja jossa päähenkilön ainoa funktio on olla paikalla kun tapahtuu. Joka tarkoittaa sitten sitä, että päähenkilö säntäilee ees taas koko ajan vailla ensimmäistäkään rationaalista ajatusta. Semisiedettävän alun jälkeen ontto keskikohta ja tönkköinen loppu. Yksi tähti sisällöstä ja toinen tähti ulkoasusta.

Jälleen kerran täyden 5 tähden kirja Pratchettilta. Tästä tarinasta jäi hyvä mieli eikä mitään valittamista. Minä, joka keksin melkein mistä tahansa ainakin yhden negatiivisen asian, en löytänyt tästä yhtäkään. Alkuasetelma oli lupaava, parimetrinen Porkkana lähtee ihmisten joukkoon kasvettuan sitä ennen aikuisuuteen kääpiöiden parissa, ja samaan aikaan Ankh-Morporkissa salaseura suunnittelee vallankaappausta. Salaseura ja sen rakenne oli kuin Monty Pythonista, näin mielessäni kirjan hahmojen paikalla Pythonit kaavuissa. Porkkana oli sympaattinen comic relief -hahmo, hauska ihan omalla tavallaan muihin verrattuna. Pratchett ei tyydy viljelemään kirjoissaaan vain yhdenlaista huumoria, mikä selvästi pitää kirjojen idean (irvailun kliseille) mielenkiintoisena. Suosikkini tämän tarinan hahmoista oli toki Kapteeni Vimes, joka ainakin tässä teoksessa oli pohdiskeleva, itsepäinen ja asioita aikaansaava. Olen ymmärtänyt, että Vimesin hahmo muuttuu sarjan edetessä, joten mielenkiinnolla odotan mitä hahmolle tapahtuu. Pidin kirjan tarinasta kokonaisuutena, vaikkakin ne yksityiskohdat olivat lähempänä sydäntä, erityisesti Errol ja muutenkin lohikäärmeet. Tämän kirjan kanssa oli sama juttu kuin monen muunkin Kiekkomaailma-sarjan teoksen kanssa, eli tarinan alussa ei koskaan tiedä mihin suuntaan juoni lähtee etenemään. Kirjan luettuaan on sitten se fiilis, että totta kai juoni meni näin, ei voisi edes kuvitella mitään muuta, mutta alussa ei vaan ole mitään käsitystäkään. Mahtava lukukokemus!

Hahmot: 5/5
Juoni: 5/5
Miljöö: 5/5
Yleisfiilis: 5/5

Ihan luettava Rincewind-tarina, kevyt ja paikoitellen huvittavakin. Tässä oli taas ehkä hiukan liiaksi koheltamista minun makuuni... Alankin kääntymään useimmin kuulemani mielipiteen suuntaan Rincewindistä. Tarinana tämä oli hyvä ja pidin ideasta, mutta kokonaisuutena ei kolahtanut. Tämä oli hyvin samanhenkinen kuin Valon tanssi, jopa liikaa. Tässä oli pahasti toiston makua, joka toki saattaa olla tarkoituksellistakin, mutta en silti ollut vaikuttunut.

Aika paljon oppii Kiekkomaailmasta ja siihen liittyvistä kirjoista, tarinoista ja hahmoista ihan pelkällä osmoosillakin, näemmä. Johan riitti! kirjan aloitus oli minulle tuttu, vaikken ollutkaan koskaan tätä lukenut aiemmin, olen vain niin monta kertaa kuullut siitä, että se tuntui tutulta. Ja olihan se hyvä aloitus, hykerryttävä ja niin pratchettmäinen kuin vain mahdollista. Tausta-aihe oli aika turhauttava: nainen pyrkii velhoksi, jota ei koskaan aiemmin ole tapahtunut ja kukaan ei ota sitä vakavasti. Asiaa oli käsitelty hyvin, suorastaan lempeästi tässä kirjassa. Mutta muutama ihan oikeakin turhautumiskohta kirjassa kyllä oli, kaikesta hyvästä huolimatta. Paikoitellen jäätiin jahkaamaan joihinkin kohtiin (kuten noitakoulutukseen ja sauvan etsintään). Mutta tässä teoksessa oli selvästi vähemmän kohellusta kuin edellisessä osassa, joka nosti tämän teoksen arvoa. Juoni oli myös hyvin selkeä, siinä ei olut mitään monimutkaista, joka vielä lisäsi tämän teoksen miellyttävyyttä. Hyvä lukukokemus.

Hahmot: 5/5
Juoni: 4/5
Miljöö: 4/5
Yleisfiilis: 5/5

Pidin teoksen pohjaideasta ja paikoitellen jopa sen toteutuksesta, mutta parasta antia olivat Quentin Blaken kuvitukset, jotka antoivat tarinalle omaa leimaansa. Minulla oli kaksi ongelmaa tämä kirjan kanssa. Näkyvin ongelma oli tapahtumamiljöön muuttaminen UK:sta ja Lontoosta Suomeen ja Helsinkiin. Se ei vaan toiminut, se tuntui tönköltä ja liian yrittävältä minun makuuni. Ehkä lapset innostuvat tästä enemmän, mutta minulle se olisi tuntunut enemmän satumaiselta, jos tapahtumat olisivat sjoittuneet jonnekin muualle kuin Suomeen. Toinen ongelma on taustalla ja se liittyy minun ajatusmaailmaani ja suhtautumiseeni Dahliin henkilönä, joka sitten propakoituu suhtautumiseeni hänen teoksiinsa. Olen myös todennäköisesti liian paljon kiinni oman aikani yhteiskunnan ongelmissa, mutta tarinan alkuasetelma oli omassa pelottavuudessaan myös hienoisen ällöttävä ja ahdistava.   

Hahmot: 3/5
Juoni: 3/5
Miljöö: 1/5
Yleisfiilis: 3/5

Valon tanssi on helläkätistä irvailua fantasiakirjallisuuden kliseille kohelluksen kautta. Idealtaan teos on kiinnostava, mutta toteutus tökkii; tarina ei vaan ollut minun makuuni. Juoni oli paikoitellen huvittava ja välillä sitten taas uuvuttava. Tarina ei saanut minua mukaansa missään vaiheessa, vaikka se esittelikin hauskoja konsepteja ja ideoita ylipäätänsä. Minusta kirja ei vaan ollut tarinallisesti kovinkaan erikoinen.

Hahmot: 2/5
Juoni: 2/5
Miljöö: 4/5
Yleisfiilis: 3/5

Ruohometsän kansa oli ihan luettava teos, mutta ei minusta kyllä sellainen mahtava lukukokemus kuin mitä odotin. Todennäköisesti ennakko-odotukset olivat siis liian korkealla. Tarinana kiinnostava ja erilainen, ymmärrä kyllä tästä aspektista sen suosion ja klassikkoaseman, mutta yksityiskohdissa oli monta häiritsevää seikkaa. Tarina peilaa aika paljon asioita todellisesta maailmasta, joka ei sinänsä ole ongelma, mutta allegoriat olisivat voineet olla vähemmän alleviivaavia. Josta päästääkin tähän melko selvään hyvis-pahis -asetteluun. Kumma juttu, että Pähkinä et kumppanit olivat aina niitä hyviksiä. Tällaisessa ainoastaan yhden ryhmittymän näkövinkkelistä kertovassa tarinassa on vaarana, että päähahmosta tulee tai tehdään kaikkien pelastaja -henkinen hahmo, niin kuin tässä nyt sitten kävi. Kaikki hahmon teot saadaan näyttämään oikeutetuilta, myös muiden hengen kustannuksella. Jotenkin tuntui vielä oikeutetummalta olla selvästi brutaali päähahmo/-joukkio, kun hahmoina tosiaan oli jotain muita kuin ihmisiä. Joten en ollut vaikuttunut, vaikkakin tarinallisesti tässä oli hienoja juttuja.

Juoni: 3/5
Hahmot: 2/5
Miljöö: 5/5
Yleisfiilis: 3/5

Tarinassa oli laiska alku ja kokonaisuutenakin tämä oli hyvin pitkälti hahmovetoinen kirja. En niistä juurikaan välitä, joten minulle koko teos oli liian laahaavan oloinen. Kirjan päähenkilönä oli Ted, Elämä elämältä kirjan keskushahmon Ursulan pikkuveli. Kirja onkin rinnakkaisteos tälle jälkimmäiselle. Kun Elämä elämältä kirjassa pyörittiin mitä jos -teeman ympärillä, tässä keskityttiin enemmän pohdiskelemaan asioita. Tarina ei ollut ihan sitä mitä olisin halunnut, en oikein saanut siitä kiinni. Ted oli herttainen ja miellyttävä hahmo, mutta hänen tyttärensä Viola aivan kauhea. Aika karikatyyrimäinen katkeruudessaan ja ahneudessaan, mutta toisaalta sopi kirjan fiilikseen. Violan lapsia tuli sääli... Tarina oli sukusaagamainen, kun kuitenkin tarinassa käsiteltiin 4 sukupolven elämää ja viidennestä vihjailtiin. Ja ajallisesti kirja kattoi 1920-luvulta ihan 2010-luvulle asti. Historiaa käsitellään aika pitkälti toisen maailmansodan kautta, koska Ted toimi sotalentäjänä. Tarina ei etene kronologisesti vaan ajassa hypitään sen edetessä, joka piti tarinan raikkaana, mutta ei se siltikään saanut siihen sitä kaivattua kipinää. Ei tämä ollut huono kirja, ei vaan minua varten. Yleisfiilis oli ankea, ehkä voisi sanoa realistinen. Realistista ihmiskuvausta, mutta niin harmaata, niin harmaata...

Juoni: 2/5
Hahmot: 4/5
Miljöö: 3/5
Yleisfiilis: 3/5

Viimeinen partio on minusta ainakin tähän menessä paras osa Partio-sarjaa, vaikkakin vain puolella tähdellä. Jokainen osa on selvästi ollut keskivertoa parempia tarinoita, mutta tämä kyseinen teos oli vielä piirun verran parempi. Kolme hyvinrakennettua ja kiehtovaa tarinaa, jotka taas liittyivät toisiinsa saumattomasti. Juonenkäänteet eivät olleet itsestäänselviä, ja siirtyminen osaksi aikaa Edinburghiin toimi loistavasti, oli kiintoisaa nähdä länsieurooppalaista elämänmenoa Antonin katsantokannasta. Anton on edelleen hahmona yksi suosikeistani, nykyisellään aktiivinen toimija, joka kuitenkin pohtii tekojaan tarkkaan eikä juurikaan hätiköi. Anton tuntuu kypsältä ja aikuiselta hahmolta, niitä ei kovin usein tule vastaan kirjallisuudessa, ei ainakaan yhtä miellyttävässä paketissa kuin Anton.