Q_Black

Mietin alunperin luenko tätä ollenkaan osittain siksi, että Harlequin päätti lopettaa paranormaalin romantiikan tuottamisen. Oli turha toivoa, että tää sarja olisi ollut trilogia. Keskenhän se jäi.

Jotenkin olen tässä kolmen pokkarin aikana kiintynyt näihin hahmoihin uskomattoman paljon ja tämä kolmas oli jotenkin ehkä vähän raskas lukea koska koko kirja on aika sellainen surullinen ja synkkä. Nyt hahmot ovat päässeet todella mysteerien makuun eikä draamalta tottakai voi välttyä parisuhteissakaan. En ihan täysin pidä kaikista juonikuvioista, mutta kokonaisuutena tarina on kuitenkin melko mielenkiintoinen.

Kirjan loppu tuli kyllä niin puskista, että jouduin kohottelemaan kulmiani... ja melkein kirkumaan ääneen koska seuraavaa suomennosta ei ole tulossa. Ei tosin ole vielä tullut englanniksikaan neljättä osaa.

En ole koskaan ollut suomisarjojen tai - elokuvien fani ja aloitin tätä kirjaa lukemaan sen jälkeen kun olin nähnyt tämän sarjan trailerin. Jotenkin häiritsi koko ajan se, että kuulin päässäni trailerin henkilöiden suomenkielisen puheen ja ne hahmot, ja jotenkin sei söi uskottavuutta kirjasta.

Muutenkin tarina tuntui jotenkin niin keskeneräiseltä. Kuvailut jäivät todella vähälle ja kirjan tapahtumat vaihtuivat yhdestä toiseen kuin iskusta, joten jäin välillä hämmentyneenä miettimään, että eikös ne tyypit olleetkin siellä, mutta saman sivun aikana he olivatkin jo täysin eri paikassa. Aivan kuin kirjaan olisi lätkäisty tulevan tv-sarjan käsikirjoitus. Nopea ja hämmentävä.

Lisäksi tämän kirjan hahmot olivat jokainen omalla tavallaan todella ärsyttäviä. En oikein saanut otetta kenestäkään heistä ja suuremman osan aikaa minun teki mieli vain läiskiä heitä poskille tai jotain vastaavaa. Nymfien ja Satyyrien välinen systeemi oli karmiva kaikessa kokonaisuudessaan. Ja jotenkin tää miesten kanssa makaamis-systeemi oli enemmänkin korni kuin lumoava.

Joku tässä kirjassa mätti ja pahasti. Loppua kohden ehkä hiukan parani kun alkoi tulla toimintaa ja kappaleetkin olivat vähän pidempiä paikoitellen. Outo kirja.

Uusi mielenkiintoinen sarja aloittaa tarinansa. Kirjan juoni kuulosti niin mielenkiintoiselta, että oli pakko varata tämä kirjastosta. Kirja sijoittuu aikaan kun maapallo uhkaa lämmetä liikaa ja tulvat peittävät kaupunkien kadut alleen. Ihmiset jakautuvat kahteen ryhmään, jotka kyräilevät toisiaan.

Täytyy sanoa, että kyllä on pitänyt olla taas kirjailijalla mielikuvitusta tätä kirjoittaessa. Hän on luonut nerokkaan miljöön, joka nappaa lukijansa mukaan lumoavaan ja melko karmaisevaankin maailmaan, jossa valta on voimaa ja mystikkojen energia kultaakin kalliimpaa.

Hiukan ärsytti alkuun Arian naiivi ja tyhmä olemus, mutta kirjan aikana tyttö alkaa kasvaa henkisesti lisää eikä sulata ihan kaikkea kuulemaansa. Hänestä kasvaa ns. kunnon ihminen, joka tajuaa kuinka väärin hänen kaltaisensa kohtelevat alhaalla maassa asuvia ihmisiä. Olisi melkein painajaismaista astua tytön kenkiin ja joutua petollisten ihmisten pyöritykseen kerta toisensa jälkeen.

En oikeastaan päässyt sisälle muihin hahmoihin kuin Ariaan, mutta Hunter oli melkoisen herttainen tapaus. Turk oli myös aika mahtava tyyppi.

Pidin todella paljon tarinasta eikä se koskaan muuttunut tylsäksi. Se herätti minussa paljon erilaisia tunteita ja oli pakko lukea seuraava ja sitä seuraava sivu jotta olisi saanut selville mitä sitten tapahtuu. Aion ehdottomasti lukea jatko-osankin.

Noitanainen vie lukijansa täysin erilaiseen fantasiaolentojen maailmaan, jossa ihmiset elävät rinnakkain yliluonnollisten olentojen kanssa. Mielikuvitusta ei ainakaan tämän teoksen kanssa ole puuttunut ja pidin paljon kirjan juonesta ja hiukan sellaisesta salapoliisimaisesta menosta.

Päähahmot itsessään tuntuivat aika pinnallisilta, mutta silti minä pidin jokaisesta eikä tästä kirjasta tuntunut tylsää hahmoa löytyvänkään. Kirja sisälsi erikoisuuksia aina keijuista kettudemoneihin sekä lohikäärmeistä gargoileihin.

Mitä nyt arvosteluja olen lueskellut niin tämä kirja ei ole kovin monen suosikkilistalle päässyt eikä nyt ehkä omienkaan suosikkien joukkoon, mutta pidin tästä silti. Ihastuin hiukan älyttömään ja höperöön hahmojoukkioon, jotka tykkäävät puhua asioista niiden oikeilla nimillä ja käydä vähän puuhailemassa pusikossa jos siltä tuntuu.

Voisinpa melkein sanoa, että viihtyisin siskosten seurassa ja haluaisin ehdottomasti tavata tunteita kuumentavan Tulisuun. Sääli ettei jatkoa ole luvassa koska tarinan pääjuoni jäi vielä täysin auki.

Edellisiin arvosteluihin viitaten niin tämä ei kyllä siltikään paini samassa sarjassa BDB:n kanssa, mutta Sookie-kirjat eivät yllä tämän tasolle lähellekään.

Tämän ainakin luki hetkessä! Kirja on melko ohut ja helppolukuinen joten ei tämän kanssa ainakaan tarvitse märehtiä. Tykkäsin suuresti kirjan aloituksesta jossa oli selvästi aistittavissa normaalin lukiolaisnuoren elämän kaikkine onnistumisineen ja epäonnistumisineen, ja jotenkin salaa toivoin, että koko juonikuvio olisi keskittynyt sen ympärille vaikka onhan se sanomattakin selvää ettei se nyt oikein ole mahdollista kun on kyse saamelaismytologiasta.

Kirja oli musta alusta loppuun melko tasapaksu. Välillä tuntui, että lukiolais-tytön ja lappi-tytön osiot kirjoitti eri ihminen. Pariin kertaan joudun kelaamaan lukemaani taaksepäin koska jotkut asiat tapahtuivat aivan merkillisesti ja piti jäädä miettimään miten mikäkin juttu oikein menikään eli hiukkasen sekavuutta aistin muutamassa kohtaa.

Aura oli melko erikoinen tyttö, johon pystyn joltain osin samaistumaan, mutta muut hahmot jäivät minulle todella etäisiksi koko kirjan ajaksi. Kyllähän tällä itseään viihdytti sen aikaa kun sivuja riitti, mutta ei tämä kirja oikein jaksanut ihastuttaa ainakaan minua. Jatko-osan mahdollisesti kuitenkin luen.

No niin, nyt se urakka on vihdoin ohi! Vaikka rakastan Game of Thronesin maailmaa niin välillä tuntui siltä, että sivumäärä ei millään pienene vaan se suurenee hetki hetkeltä.

Minä olen niitä lukijoita, jotka tykkää enemmän lukea jotain kevyttä kuin yli kuusisataa sivua pientä printtiä, joka kuhisee erilaisia paikkoja ja ihmisiä. Suurin osa on tietysti tuttuja sarjankin kautta, mutta jotenkin kirjaa lukiessa uusia hahmoja tuntuu tursuavan joka sivulla ja se on enemmän turhauttavaa kuin mielenkiintoista.

Tästä kirjasta puuttui ehkä ne omat suosikkihahmot, mutta hyvin mielenkiinnolla seurasin miten asiat alkoivat edistyä. Ja olin todella tyytyväinenkin joihinkin asioihin kirjan loppupuolella. Alan myös lämmetä Jaimelle entistä enemmän koska se hahmo vaan on muuttunut matkan varrella niin paljon ja hyvä niin. Minä suorastaan halveksin Lannistereita enkä varmasti ole ainut.

Vaikka tarinan kulusta on mukava lukea, kirja tuntui välillä todella pitkäveteiseltä ja venytetyltä. Varsinkin niiden hahmojen kohdalla, jotka eivät itseä henkilökohtaisesti kiinnostaneet.

Olen ylpeä itsestäni kun jaksoin tämän lukea ja jatko-osatkin mitä luultavimmin luen mikäli ne nyt joskus suvaitsee tulla suomeksi.

Vaikka tämä kirjasarja ei suosikkeihin lukeudukaan niin tässä on jotain sellaista kummallista vetovoimaa. Huomaat lukeneesi sitä pidempään kuin oli tarkoitus ja huomaat ajattelevasi, että "jospa vielä yhden luvun lukisin".

Kirjassa on kyllä tapahtumaa tasaisesti alusta loppuun ja Gwenin sukkela kerronta huvittaa ja viihdyttää yhtä aikaa. Hän on ehkä yksi parhaista naishahmoista lukemissani kirjoissa. Gideonista en osaa sanoa oikein mitään. Tässä kirjassa kirjailija sai lukijansa varpailleen ja kiristelemään hampaitaan ailahtelevaisen pojan ansiosta, jonka mielenliikkeitä ei voinut arvioida mitenkään. Kaikki hahmot tässä sarjassa ovat omalla tavallaan mielenkiintoisia ja ennen kaikkea onnistuneita.

Hiukan välillä jouduin kelaamaan kirjan tapahtumia päässäni koska tässä tietenkin hypitään menneisyyteen ja takaisin, joten tapahtumien ymmärtäminen oikeassa järjestyksessä oli joskus hiukan vaivalloista. Kirjailija on todella luonut aikamatkaajan maailman, jota en ainakaan minä, tavan talliainen lukija, pysty edes täysin sisäistämään. Jotenkin kirjan juoni jäi minulle hiukan arvoitukseksi.

Viihdyttävä kirja, jonka seurassa vietti mieluusti aikaansa.

Kalevala ei ole oikeastaan koskaan kiinnostanut minua millään muotoa koska olen aina ollut enemmän kiinnostunut muiden maiden historiasta ja mytologiasta. Kirjaa aloitellessakin ehkä hiukan pyörittelin silmiäni Väinämöisen ilmaantumiselle.

Odotin jonkinlaista innostusta tekstiin aloittaessani lukemista, mutta sitä ei vain tullut. Kirja jäi pidemmäksikin aikaa pöydälle odottamaan lukemista koska en olisi millään jaksanut tarttua siihen. Luojalle kiitos kirja ei ole kovin paksu ja sen lukee helposti päivän aikana.

En tiedä onko kirjaa kirjoittaessa nimenomaan ollut tämä tarkoitus, mutta minusta tämä vaikutti enemmänkin hömpältä lasten sadulta kuin jännittävältä tarinalta suuresta sankarista.

Tapahtumat vaihtuivat tiuhaan tahtiin ja välillä en meinannut itsekään pysyä tapahtumien mukana. Kaikenkaikkiaan tämä ei sytyttänyt minun sisälläni minkäänlaista kipinää vain sai minut huokailemaan pelkästään ärtyneenä. En usko, että tulen lukemaan jatko-osia.

Olen löytänyt innostukseni uudelleen tähän sarjaan parin viimeisimmän osan myötä joten oli pakko siirtää muut kirjat sivuun tämän kolahtaessa postiluukusta.

Zoey itsessään ei ole minua kiinnostanut enää hetkeen koska jotenkin hänen asenteensa on ärsyttävä ja hän tuntuu välillä olevan hiukan liikaa itseään täynnä. Yön talon maailma kuitenkin vangitsee ja tottakai syötävän söpö pari Stevie Rae ja Refaim, joiden ansiosta tirauttelin kyyneleitä kirjan loppupuolella. Heistä voisi lukea vaikka kokonaisen kirjan.

Tämäkin kirja hujahti alusta loppuun nopsaan koska oli hyvin helppolukuista ja tätä nyt vaan oli pakko ahmia! Itse sarjan juoni tuntuu ajoittain vähän tahmealta kun miettii, että sen olisi saanut näppärästi hiukan vähempäänkin määrään kirjoja eikä sitä olisi tarvinnut venyttää, mutta toisaalta en ole vielä valmis luopumaan Yön talosta, joten otan innolla seuraavatkin osat vastaan!

Kirjoille tyypillisesti tässäkin oli vähän sellaista teinimäistä meininkiä, mutta nokkelat tokaisut saivat minut tällä kertaa lähinnä hymähtelemään hyvin huvittuneesti.

Jatkoa jään janoamaan!

Jeij, minä tein sen! Luin ensimmäisen, GoT - kirjani! Yritin aiemmin lukea Valtaistuinpeliä, mutta en pääsyt kuin puoleen väliin kun jätin kirjan kesken.

Olen rakastunut sarjaan kausi kaudelta ja olin aivan tuskissani kun kolmas kausi päättyi, joten siitä ahdistuneena hommasin tämän kirjan koska se on jatkoa kolmannelle kaudelle. Aika monia asioita tosin tässäkin oli, jotka näin jo kolmannella kaudella, mutta mukaan tuli myös paljon uusiakin juttuja.

Luoja, että tämän kirjan lukeminen oli varsinkin alussa todella vaikeaa. Teksti on sellaista mitä pitää lukea ajatuksen kanssa tai sitten jättää kirja kokonaan välistä. Mitä pidemmälle tosin kun luki, sitä enemmän alkoi sisäistää kirjaa ja sen tapahtumia.

Joidenkin hahmojen kohdalla hiukan kurtistelin kulmiani kun en tiennyt tai muistanut ketä he olivat, mutta tähän kirjaan pääsi mukaan aika hyvin kunhan on vain katsonut kolme kautta itse sarjaa. Sanoisin, että Castameren sateisiin liittyvä kohtaus oli paljon laimeampi kirjassa kuin itse sarjassa.

Oli mielenkiintoista lukea mihin suuntaan tarina etenee ja arvuutella millä tavalla nämä asiat tuotaisiin esiin sarjassa, vai tuotaisiinko ollenkaan. Daenerys on kyllä edelleen yksi suosikeistani, mutta suosikkilistalle mahtuu ehdottomasti Arya, Hurtta, Tyrion ja Bronn. Niinpä laitoinkin seuraavan osan varaukseen kirjastoon. Saas nähdä miten sen kanssa käy.

Olen muuten huomannut, että näiden kirjojen takakannet antaa ymmärtää vaikka mitä erikoista ja antaa lupauksen säpäkästä juonesta, mutta kirjan luettuaan tajuaa, että takakansi on suurilta osin täyttä puppua. Tai sitten luvattua toimintaa raapaistaan vain pinnalta.

Tämäkin kirja oli yhtä "vetelä" kuin aiemmatkin. En tiedä oliko sittenkään järkevää maksaa paria kymppiä kirjasta, joka kertoilee oikeastaan vaan Sookien ihokarvojen poistosta ja ullakon remppaamisesta. Mielenkiintoista toimintaa oli ehkä hitusen enemmän, mutta jotenkin tämä "haluan saada Sookien hengiltä"-kuvio alkaa olemaan jo melko kulunut.

Lisäksi Sookie tuntuu ottavan vähän turhan rennosti sen, että ihmisiä ja yliksiä hänen ympärillään kuolee tiuhaan tahtiin eikä naikkosta näytä haittaavan vaikka hän posauttaa joutessaan haulikolla jonkun tunkeilijan aivot pellolle.

Siis nämä kirjat ovat jotenkin aivan päättömiä välillä. Kauniisti sanottuna luonnehtisin kirjaa höntiksi ja naiiviksi. Ainut kiinnostava hahmo tässä kirjassa oli Claude ja sitä oli aivan liian vähän.