Kalmattaren kirous
Teos perustuu Antti J. Jokisen ja Matthew B. Wilderin elokuvakäsikirjoitukseen Nicholas North – The Curse of The Hellion. Sidottu.
Myyttinen Pohjola samaanisotureineen ja kalevanpoikineen herää henkiin.
Mielessäni kaikuvat Väinämöisen sanat: "Pojalla on kaksi sydäntä, hänestä tulee vielä legenda, ja hänen nimensä tulee kirjoitetuksi tähtiin Pohjantähden rinnalle. Mutta vain jos hänen vanhempansa keräävät rohkeutensa ja tekevät niin kuin minä käsken."
Nikolas on tuomittu tuottamaan huonoa onnea läheisilleen. Syynä onnettomuuksiin on pimeyden voimien haltijatar. Nuorukaisella on jotain minkä Kalmatar haluaa, keinolla millä hyvänsä.
Karunkaunista kalevalaista maata uhkaavat pimeyden voimat. Kasvaako nuoresta Nikolaksesta pohjoisen kansansa pelastaja? Kuinka käy Saran, suloisen ihmiskeijun?
Kirjailija Ilkka Auerin ja ohjaaja, käsikirjoittaja Antti J. Jokisen huiman fantasiatrilogian ensimmäisestä osasta on suunnitteilla elokuva.
Ilkka Auer
Ilkka Auer on syntynyt vuonna 1966 Porissa ja asunut Helsingissä, Espoossa ja Kirkkonummella. Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1984 ja meni heti armeijan jälkeen töihin vakuutusyhtiö Tapiolaan, missä työskentelee edelleen suunnittelijana. Auer asuu vaimonsa ja tyttärensä kanssa Espoossa.
Auer on aina harrastanut piirtämistä, lukemista ja maalaamista. Kirjallisuudessa Ilkka Auerin suosikkeja ovat esimerkiksi J. R. R. Tolkien, Bernard Cornwell ja Robert Holdstock sekä kaikki muinaisskandinaavisuuteen liittyvä kirjallisuus. 80-luvun alussa hän innostui roolipeleistä ja oli jonkin aikaa mukana Seikkailija-lehden tekemisessä. Roolipelivuosinaan hän yleensä suunnitteli pelit alusta loppuun asti itse ja sijoitti seikkailut maailmaan, jonka oli itse luonut. Pelin maailmat laajenivat vuosien saatossa, ja niistä hän sai kipinän kirjoittamiselle roolipelaamisen loputtua. Auer kirjoitti novelleja jotka sijoittuivat omaan maailmaansa ja keskittyi lopulta yhden suuremman tarinan kirjoittamiseen, mikä lopulta kannattikin.
Ilkka Auerin esikoisromaani Sysilouhien sukua (2004) on skandinaavisesta mytologiasta kumpuavaa fantasiaa. ”Muutama vuosi sitten kirjoitin ystäväni tyttärelle lahjaksi tarinan tytöstä ja jääkarhusta. Kun kuulin, kuinka paljon hän piti tarinasta, päätin tehdä siihen jatkoa. Näin syntyi Sysilouhien sukua, tarina jossa skandinaavisuutta, mahtavia lohikäärmeitä, ritarillisuutta, väkeviä sotureita ja – ennen kaikkea – vahvoja naishahmoja”, kertoo Auer.
Lumen ja jään maa -sarjassa seurataan Nonnan, sarjan alussa 12-vuotiaan tytön, ja hänen suojelijanaan ja lemmikkinäänkin toimivan jääkarhunsa Fenriksen seikkailuja jäisessä ja kylmässä Noridiumin valtakunnassa. Sysilouhien sukua sai Suomen Tolkien-seuran Kuvastaja-palkinnon parhaana suomalaisena fantasiakirjana vuonna 2004.
Nicholas North
Nicholas North -elokuvaa ei koskaan tehty.
Sarja sisältää 2 pääteosta ja yhteensä teoksia 2 kpl.
Kirja-arvioita
En juurikaan pitänyt kirjasta. Se oli milestäni aika tylsä ja juoni tuntui sekavalta. En varmaankaan lue seuraavia osia, en jäänyt odottamaan niitä.
Tuleeliikaa mieleen Sysilouhien sukua-kirjan aloitus. Juonessa on vaikea pysyä mukana, eikä se jaksa hirveästi pitää mielenkiintoa yllä. Ja toisin kuin Lumen ja jään maa-sarjan ensimmäisessä osassa, tässä vastaava kestää melkein kirjan loppuun asti, mikä ei pahemmin innosta lukemaan seuraavaa osaa. Aijon kyllä lukea sen, kun se ilmestyy, mutta vain siksi, että muistan, miten hieno Lumen ja jään maa oli, ja toivon, että seuraava osa olisi edes vähän samanlainen.
Kalevala ei ole oikeastaan koskaan kiinnostanut minua millään muotoa koska olen aina ollut enemmän kiinnostunut muiden maiden historiasta ja mytologiasta. Kirjaa aloitellessakin ehkä hiukan pyörittelin silmiäni Väinämöisen ilmaantumiselle. Odotin jonkinlaista innostusta tekstiin aloittaessani lukemista, mutta sitä ei vain tullut. Kirja jäi pidemmäksikin aikaa pöydälle odottamaan lukemista koska en olisi millään jaksanut tarttua siihen. Luojalle kiitos kirja ei ole kovin paksu ja sen lukee helposti päivän aikana. En tiedä onko kirjaa kirjoittaessa nimenomaan ollut tämä tarkoitus, mutta minusta tämä vaikutti enemmänkin hömpältä lasten sadulta kuin jännittävältä tarinalta suuresta sankarista. Tapahtumat vaihtuivat tiuhaan tahtiin ja välillä en meinannut itsekään pysyä tapahtumien mukana. Kaikenkaikkiaan tämä ei sytyttänyt minun sisälläni minkäänlaista kipinää vain sai minut huokailemaan pelkästään ärtyneenä. En usko, että tulen lukemaan jatko-osia.
"Kalmattaren kirous" on suunnattu nuoremmille lukijoille kuin olin etukäteen ajatellut. Olisin itse nauttinut tämän kirjan lukemisesta eniten joskus alakouluikäisenä, samoihin aikoihin kun luin ensimmäistä kertaa esimerkiksi C. S. Lewisin ”Narnian tarinat”.
Tarina on heti alusta alkaen varsinaista mielikuvituksen lentoa ja uudet yllättävät seikkailut seuraavat toisiaan jatkuvalla röykytyksellä. Nopeatempoisuus ja episodimaisuus varmasti pitävät yllä nuortenkin lukijoiden mielenkiintoa, mutta tekevät juonesta valitettavasti myös rikkonaisen: uudet tapahtumat vaikuttavat usein melko irrallisilta. Jollen olisi lukenut ja muistellut kirjan takakantta, olisi kestänyt kauan, ennen kuin olisin saanut kiinni niin sanotusta pääjuonesta. Toisaalta myöskään päähenkilöt eivät vielä matkalle lähtiessään tienneet, millaiseksi matkan määränpää muodostuisi, joten kenties lukijankaan ei tarvitse sitä tietää.