Q_Black

Kyllä tätä porukkaa on ollut ikävä. En taas muista milloin olisin nauranut niin paljon kuin näiden hahmojen uskomattomille letkautuksille. Juuri älytön huumori tekee Salamasta yhden parhaista kirjailijoista.

Tässä kirjassa päästiinkin sitten vähän enemmän tutustumaan faunoidien maailmaan mikä jäi ensimmäisessä kirjassa aika paljon sivuun. Enemmän toki olisin kaivannut päähenkilöiden ja metsästäjien välille säpinää, mutta kaikki räjäyttävä toiminta tapahtui oikeastaan vasta kirjan loppupuolella.

Nuorten matkaa ja siellä tapahtuvia kokemuksia oli kyllä kuvailtu hienosti ja melkein välillä luuli itsekin olevansa paikan päällä. Uudet hahmot toivat vähän särmää tarinaan vaikka Nemo jäikin mielestäni vielä aika pinnalliseksi hahmoksi. Eden sen sijaan herätti kiinnostusta ja hänen kanssakäymisensä erään toisen hahmon kanssa oli mahdottoman herkullista luettavaa. Heistä kuulisin mieluusti vielä lisää jatkossakin. Rufus oli tässä kirjassa hiukan ärsyttävä koska hänen suojelunhalunsa Unnaa kohtaan meni vähän yli. Joone oli tietenkin oma valloittava itsensä ja Vikke tottakai aivan omaa luokkaansa, todella mahtava kaikkine kettuiluineen.

Hiukan kohottelin kulmiani muutamilla epäloogisille jutuille tarinassa, mutta eivät ne kauheasti häirinneet. Loppu oli kyllä aika säpäkkä, mutta ehkä liian nopeasti ohi. Yllätyin kyllä todella Unnan menneisyydestä ja siitä, mitä siitä seurasi, joten ehkä hiukan suru puserossakin tuli lopetettua tämä kirja. Kaikenkaikkiaan kuitenkin aivan mahtava lukukokemus enkä malta todellakaan odotella seuraavaa osaa!

Mietin tässä, että onko jokaisella kirjalla ns. oma päähahmonsa. Ensimmäisessä osassa oli Unna ja Rufus, tämän uusimman kirjan nimi viittaa taas erääseen toiseen hahmoon ja kolmannen voisi kuvitella liittyvän Jooneen mikäli kirjan nimi pysyy sellaisena kuin se nyt on?

En ole koskaan lämmennyt tämän kirjailijan Harlequin-pokkareille eikä tämäkään ollut poikkeus. Koko sarja on ollut aika mitäänsanomaton omasta mielestä ja tässä tuntui, että kaikki tapahtui hutiloimalla. Koska nämä pokkarit yleensä lukee nopsaan niin tuli tämäkin sitten lukaistua vaikka pölyttyikin hyllyssä odottamassa lukuvuoroaan.

Pidin kirjan hahmoista ja heidän persoonistaan, mutta kaikki tuntui todellakin vilahtavan silmissä. Mielestäni pääpari ei kerennyt edes tutustua toisiinsa kirjan sivuilla ennen kuin he jo alkavat ajatella, että rakastavat toisiaan.

Lisäksi kaikki romantiikka tuntuu hukkuvan muun söhellyksen alle ja olin odottanut jonkinlaista päätöstä juonelle, mutta se jäi tavallaan auki. Kai sitä olisi ollut tiedossa sitten seuraavassa pokkarissa, mutta Harlequinhan ei enää kustanna paranormaalia romantiikkaa, joten jokainen voi itse käyttää mielikuvitustaan ja päätellä mitä olisi voinut käydä. Aika mitäänsanomaton pokkari.

Huhuh. En tiedä mistä aloittaisin. Minulla ei oikein ollut mitään odotuksia tämän kirjan suhteen kun sain sen käsiini, mutta tämä kyllä onnistui potkaisemaan päähän ja jättämään lukijansa jotenkin täydellisen hämmennyksen valtaan.

Valitettavasti tämän kirjan kirjoitusasusta huomaa, että sen on kirjoittanut nuori tyttö, mutta vaikka kirja ajoittain herättää parodiamaista huvittuneisuutta, se myös tavallaan saa lukijansa vakavaksi. Kirjailija kirjoittaa suoraan, kiertelemättä ja kaartelematta katkeilevista kaulajänteistä, kipakasta Violetista ja kirjavista hahmoista, joista suosikiksi tottakai nousi Kaspar, joka on täysin muuta kuin Twilightin kimaltavat vampyyrit. Kaspar puree, uhkailee ja käyttäytyy kuin oikea vampyyri konsanaan, joten pisteet kotiin kirjailijalle!

Vaikka kirja on pitkä, se piti minut otteessaan alusta loppuun vaikka suurin osa tapahtumista liittyikin Violetin elämään vampyyrien keskellä ja hänen tuntemuksiinsa.

Tätä kirjaa on vähän vaikea kuvailla. Toisaalta se on välillä vähän pinnallinen ja lapsellinenkin, mutta suurimmaksi osaksi se kuitenkin tursuaa tummanpuhuvaa romantiikkaa, verta ja vaaroja. Outoudestaan huolimatta tämä kirja on seksikäs, niin oudolta kuin se kuulostaakin. En tiedä pääseekö kukaan kanssani samalle aaltopituudelle, mutta minä ainakin pidin!

Kesytön oli suomalaista fantasiaa parhaimmillaan, joten olin kyllä innoissani kun sain toisen osan kätösiini. Arvata saattoi, että en malttanut kovin usein laskea sitä ulottumattomiini. Susiraja tuntuu jotenkin "kotoiselta" ja ehkäpä siksi sen maailmasta tykkään.

Tässä kirjassa on ehkä edeltäjäänsä synkempi meininki, joka varjostaa koko ajan Raisaa ja hänen ystäviään Hukkavaarassa ja saa lukijan kuvainnollisesti niskakarvat pystyyn. Se laittaa pohtimaan mitä oikein on tapahtunut ja mitä jatkossa tapahtuu.

Asiat rullasivat mielestäni eteenpäin sopivalla tempolla ja pysyivät mielenkiintoisina alusta loppuun vaikka Raisa olikin tässä kirjassa muutamaan otteeseen aika ärsyttävä persoona. Romantiikan ystävänä tottakai olisin kaivannut pääparin välille vähän enemmän säpinää, mutta jouduin tyytymään vain pariin herkulliseen kohtaan. Ehkä jatkossa sitten enemmän.

Uhanalainen herätti tunteita laidasta laitaan ja kirvoittipa se pari kyyneltäkin loppumetreillä. Eipä jäänyt kamalasti Kesyttömän jälkeen, joten en pettynyt laisinkaan tähän jatko-osaan. Saisiko sen kolmannen kirjan jo käsiinsä?!

Tämä oli taas niitä hetken mielijohteessa varattuja kirjoja, joista olen vähän lueskellut sieltä täältä. Tämä ehkä takakantensa perusteella sijoittui siihen ryhmään kirjoja, jotka eivät minua niin suuresti kiinnosta. Eniten tässä ehkä houkutti se, että se on kahden nuoren pojan rakkaustarina eikä sellaisia pahemmin ole tullut lueskeltua.

Kirja sijoittuu karmaisevaan tulevaisuuteen, jota en edes pitäisi täysin mahdottomana tulevaisuutena todellisuudessakin. Ihmiset ovat saastuttaneet maapallon ja hiljalleen kaikki kaunis on kadonnut jättäen jälkeensä vain saasteita ja niukan ravinnon. Ihmiset ovat oppineet elämään pienellä, mutta silti nälkä ja sairaudet kolkuttelevat ovella.

Tarina on karu ja kiertelemätön ja se kertoo kaiken ujostelematta. Ainut mitä olisin kaivannut lisää oli poikien rakkaustarina, joka jäi mielestäni aika pintapuoliseksi. Kirja kertoo vuoronperään tarinaa molempien päähenkilöiden näkökulmasta ja jälleen kerran lukija pääsee sukeltamaan täysin uudenlaiseen maailmaan.

Kirjan juoni ja idea oli sinänsä mielenkiintoinen, mutta tämä kirja ei kuitenkaan loppupeleissä tarjoillut minulle mitään uutta. Se oli enemmänkin tylsää luettavaa kuin mielenkiintoista eikä ainakaan hirveän suuresti lumonnut minua. Olettaisin kuitenkin, että jatkoa luvassa vaikka siitä ei kai missään ole mainittukaan?

Tätä kirjaa kyllä odotti kuin kuuta nousevaa koska ensimmäinen osa oli niiiiin herkullista luettavaa. Tämä kirja ei valitettavasti ensimmäisen osan tasolle yltänyt, mutta ei tämäkään mikään huono ollut.

Enemmän olisin kaivannut Arian ja Perryn välistä kanssakäymistä, mutta se jäi vähän vähemmälle koska tavallaan heillä molemmilla oli oma tarinansa ja haasteensa tässä kirjassa. Roar oli tottakai jälleen kerran ihan loistava, mutta muut kirjassa esiintyneet hahmot eivät oikeen jaksaneet kiinnostaa pääparin lisäksi.

Tarina eteni jälleen mukavassa tempossa eteenpäin eikä käynyt missään välissä tylsäksi. Tämä kirja oli ehkä edeltäjäänsä synkempi jollain muotoa eikä kuolemiltakaan vältytty. Hiukan ehkä loppupuolella yllätti erään tärkeän hahmon kuolema, mutta kaipa kirjailijalla on ihan omat suunnitelmansa jatkon varalle.

Mielenkiinnolla jään kyllä odottamaan päätösosaa, jossa varmasti tulee tapahtumaan ihan urakalla asioita.

Pitihän se tämä hommata kun hurahti totaalisesti vampyyrihömppään! Todella laidasta laitaan oli infoa. Kaikenlaisia vampyyreja ja vanhoja myyttejä saatiin mukaan. Lisäksi oli mainintoja erilaisista sarjoista ja elokuvista sekä vanhanajan uskomuksia. Paikoitellen hiukan myös tylsää infoa, mutta piti silti lukea kannesta kanteen. Ehdoton hankinta kaikille vampyyrifaneille!

Harmitti hiukan, että en oikein muistanut kunnolla edellisen kirjan tapahtumia ja kuka hahmoista oli kukin, mutta onneksi asia alkoi selkiytymään taas tätä lukiessa. Tosin jotkut edellisessä kirjassa menehtyneet hahmot ovat edelleen minulle aika hämärän peitossa.

Nyt on siis koluttu läpi ruotsalaistrilogian toinen tiiliskivi. Kirjailijat ovat kyllä edelleen osanneet tuoda paperille teini-ikäisten ongelmia aina itsensä hyväksymisestä muihin arkipäiväisiin ongelmiin kuten ihastumiseen, salattuun rakkauteen ja pettymyksiin. Pidän hahmoista todella paljon ja hienoa, että heistä jokaisesta on tehty niin erilaisia, joten heidän elämäänsä on helpompi itsekin samaistua ja huomata, että kauneus ei takaa onnellisuutta, eikä raha onnea.

Kokonaisuutena sanoisin, että kirja oli hiukan tylsähkö koska se keskittyi enemmänkin tyttöjen elämään, ei itse ongelmaan, noitiin ja sen sellaiseen. Kunnon tapahtumaa saadaan aikaiseksi vasta aivan viimeisillä sivuilla ja nostipa loppu jopa kyyneleenkin silmään mikä on minulle ainakin harvinaista.

Jään kaikesta huolimatta odottamaan vesi kielellä päätösosaa koska niin moni asia kaipaa vielä selvennystä.

En ole oikein missään vaiheessa päässyt täysin selville minkä yhteisnumeron antaisin tälle trilogialle. Tämä ei sykähdytä minua samalla tavalla kuin moni lempisarjani, mutta täytyy myöntää, että tätä vikaa osaa lukiessa pala nousi kurkkuun parissa kohtaa.

Valitettavasti trilogian taso laskee loppua kohden. Ensimmäinen osa oli ihan kelvollinen pläjäys, mutta tässä viimeisessä osassa ei tapahdu oikeastaan mitään. Odotin sellaista kuohahdusta niin kuin kirjoissa on yleensä tapana tulla, mutta tämä jätti aika kylmäksi ja mitäänsanomattomaksi.

Tottakai olen iloinen, että kaikki kääntyi hyväksi, mutta samalla tarina omalta osaltaan jäi aika auki. Minulle jäi vähän sellainen fiilis, että tarina ei kerennyt edes alkaa näiden kolmen kirjan aikana. En oikein osannut sisäistää hahmoja ja kokonaisuus jäi aika laiskaksi kaikin puolin.

Lukihan tämän trilogian sen kerran, mutta enpähän usko uudelleen tähän tarttuvani. Plussaa ihanista kirjojen kansista.

Tämän uhattiin olevan jopa parempi kuin Nälkäpelin, mutta sen trilogian ohittamiseen ei kyllä tämä kirja ollenkaan yltänyt. Ei lähellekään. Eniten häiritsi kirjan kirjoitustyyli ja se, että vuorosanoista oli tyystin jätetty pois kaikenlaiset lainausmerkit, joka vaikeutti jonkun verran luetun ymmärtämistä. Lisäksi mä ja sä-tyylinen murre jotenkin ärsytti todella paljon.

Saba oli aika erikoinen persoona enkä oikein osaa sanoa vieläkään onko hän nokkela kovapää vai täysin idiootti ja ärsyttävä. En päässyt muihinkaan hahmoihin oikein kunnolla sisälle enkä luonut heihin mitään sidettä kirjan aikana niin kuin yleensä lukiessani teen.

Pisteet annetaan ehkä enemmänkin nokkelalle juonelle, kirjan maailmalle ja kirjailijan mielikuvitukselle.

Kirja kyllä loppui siihen malliin, että jäin miettimään miksi tämä on ylipäätään trilogia. Tämä kirja jätti vähän kylmäksi.

Ensimmäinen osa ei oikein vakuuttanut tätä lukijaa, mutta tässä toisessa alkoi musta olla jo sellaista mielenkiintoista otetta.

Yelenan taikaopiskelut ja uudet hahmot olivat mielenkiintoisia mukaan luettuna synkkä Leif ja mahtipontinen Cahis, joilla molemmilla on oma merkillinen tarinansa kerrottavanaan.

Yelena on kyllä omapäisin tapaus jonka tiedän enkä välillä ollut varma siitä olinko ärsyyntynyt vai innoissani hänen itsepäisyydestään. Hänellä oli tapana syöksyä asioiden kimppuun miettimättä ja saada itsensä vaaraan useammin kuin kerran. Mielenkiintoista oli myös lukea erilaisista taioista ja miten päähenkilö niitä käytti.

Romantiikan ystävän toki olisin kaivannut lisää räiskyviä kohtauksia, mutta niitä ei ollut nimeksikään niin kuin ei aiemmassakaan kirjassa.

Janco ja Ari ovat kyllä kaksi parhainta hahmoa tässä sarjassa ja heistä oli ilo lukea tässäkin lisää.

Tämä ei kyllä ole yhtään sellainen tarina, jota täysillä fanitan, mutta silti tässä on oma houkutuksensa. Siispä jään odottamaan jatkoa.

Tämä oli vähän sellainen "hetken hairahdus" kun päätin sen varata kirjastosta itselleni. En kauheasti ole lukenut rikolliskirjallisuutta eikä se oikeastaan kiinnostakaan, mutta tässä kirjassa homma toimi.

Eve on aivan mahtava persoona, joka ei epäile käyttää nyrkkejään jos tilanne sitä vaatii. Häntä ei suotta pidetä parhaimpana työssään.

Tässä pokkarissa murhaaja oli melkoisen raaka ja tapahtumat kuvailtiin niin elävästi, että melkein tuntui kuin itse olisi ollut paikalla. Olihan tässä paljon rikosten selvittelyä, mutta niistä oli kirjoitettu mielenkiintoisesti. Huomasin ihan sattumalta, että olin vahingossa lukenut kirjan jo puoleen väliin.

Ei tietenkään unohdeta romantiikkaa mikä on Robertsin kirjoille ominaista eli suudelmia ja kiihkeitä hetkiä on luvassa myös tässäkin joskin en niitä niin paljon odottanut kuin sitä, että murhaaja saadaan selville.

Yllätyin, että näitä kirjoja on kirjoitettu noin paljon, mutta aion varmasti lukea jatko-osiakin.