Q_Black

Ympäri käydään, yhteen tullaan. Tässä kirjassa ei tapahtunut kyllä yhtään mitään. Jälleen kerran Ever vain mietiskeli miten selviytyä häntä ja Damenia erottavasta taiasta, jonka lisäksi hän käy useampia melko tympeitä keskusteluja ilkeäksi muuttuneen Havenin kanssa, jota olisin mieluusti vetänyt korville.

Koko kirja keskittyi enemmänkin teinien angstaamiseen ja nokkimisjärjestyksen uudelleen muokkaamiseen. Tässä kirjassa ei oikeastaan ollut mitään järisyttävää kliimaksia vaan kaikki rullasi eteenpäin rauhallisessa ja tylsässä rytmissä ja siltikään ei edistytty mihinkään suuntaan.

Kaiken lisäksi minulle oli shokki se, että Everin ystävä Mavis onkin poika! Miten olen voinut sivuuttaa tällaisen asian jo monen kirjan verran vai eikö kirjailija vaan oikeasti ole hoitanut tekstiään kunnialla?

Luen jatkon vain ainoastaan sen takia, että se on viimeinen kirja. Toivottavasti kirjailija on saanut edes vähän äksöniä siihen.

Hiukan meni aikaa sen muistelemiseen, että mitä edellisissä kirjoissa on tapahtunut, mutta aika nopeasti asiat alkoivat muistua mieleen kirjaa lukiessa. Taas on saatu yksi trilogia päätökseen.

En oikein tiedä mitä kokonaisuutena pidän tästä trilogiasta, mutta ainakin se on hyvin erilainen muihin kirjoihin verrattuna. Tämäkin kuhisee jos jonkinlaista yliluonnollista oliota, mutta silti tämä on kokonaisuudessaan niin erilaista kamaa kuin mitä on tottunut lukemaan.

Evie on aika loistava persoona kaikessa sarkastisuudessaan ja hän on tyttö, joka pistää muille jauhot suuhun mikä on tervetullutta vaihtelua näiden piipittävien ja yltiökilttien päähenkilöiden jälkeen.

Kirjassa kyllä riitti tapahtumaan laidasta laitaan, mutta jotenkin yleiskuva kirjasta oli yllättävän laimea. Pidän kyllä kirjan maailmasta ja hahmoista, mutta sarja on ehkä jotenkin hiukan väritön minun makuuni.

En kadu kyllä tämän trilogian kanssa vietettyä aikaa, joten suosittelen lämpimästi fantasian ystäville.

Voihan piip, jään ehkä vähän kaipaamaan säpäkkää Evietä.

Jälleen kerran sai upottaa kyntensä uuteen Manalan valtiaat - pokkariin, jossa tällä kertaa oli pääosissa Gideon. Oli huvittavaa lukea miehestä, joka ei voi puhua sanaakaan totta, mutta onneksi hänen hurja vastustajansa Scarlet ymmärtää miestä.

Kuten noissa aiemmissakin pokkareissa, tässäkin päästiin taas kunnolla tapahtumiin mukaan ja välillä melkein putosin kärryiltä tapahtuman tuoksinnassa. Sivujuonet olivat mielenkiintoisia ja pääparin kyräily hauskaa luettavaa, joten jälleen kerran kirjailija on onnistunut hommassaan.

Ajottainen huumori oli tässä kyllä loistavaa ja sai pyrskähtelemään ääneen. Jatkoa on vielä luvassa monen pokkarin verran, joten hyvin mielenkiinnolla odotan mitä uutta juoni tuo mukanaan ja miten Valtiaiden ja Metsästäjien taistelu tulee etenemään.

Hohhoijaa, en paremmin sano. En ymmärrä miksi tämä sarja on venytetty näin äärettömän moneen kirjaan kun näissä ei tunnu tapahtuvan mitään. Luvataan vihaisia keijuja, jotka tulevat kuitenkin parhaiten esille vasta kirjan viimeisillä sivuilla. Tässä kirjassa ei oikeasti tapahtunut yhtään mitään jos ei lasketa kertomuksia Sookien aamukahveista ja töissä käymisestä. En oikeastaan tiedä enää miksi luen näitä koska suosikkihahmot ovat rapisseet pois ja jäljellä on vain naiivi Sookie ja ärsyttävän Edwardmainen Eric, joka on sarjassa hiukan siedettävämpi kuin kirjassa. Tässä kirjassa ainut piristysruiske oli oikeastaan Sookien keijuserkku Claude, joka ei häpeile ilkosillaan hyppelemistä. Noh, tänne asti on päästy joten aion lukea sarjan loppuun vaikka en jatko-osia odotakaan.

Okei, minä en ymmärtänyt tätä kirjaa laisinkaan. Tajusin kyllä mitä luin, mutta ilmeisesti kirjaan upotettu hieno sanoma ei tehnyt minuun mitään vaikutusta. En osannut laisinkaan odottaa mitä kirja piti sisällään kun sen hetken mielijohteesta kirjastosta varasin ja no, oikeastaan tämän olisi voinut jättää sinne hyllylle kokonaan.

Useinkaan en osannut lukiessa yhdistää kenestä tarinaa kerrottiin ja kuka kertoi. Muutamat hahmot tulivat tarinan myötä tutuiksi, mutta koko Hotel Sapiens-kuvio oli minulle täyttä ihmetystä alusta loppuun. Ehkä minulla ei vaan ole oikeanlaista otetta tällaisten kirjojen lukemiseen.

Tuntui, että tässä ei ollut minkään sortin juonta vaan koko kirja keskittyi elämän ja sitäkin erikoisempien asioiden pohdiskeluun. ainakin siltä osalta mitä minä ymmärsin lukemaani.

Jos tämä olisi ollut yhtään pidempi kirja, olisi se jäänyt lukematta, mutta ohuutensa takia, ei ylpeys antanut periksi lopettaa kesken.

Kai sitä jokaisen intohimoisen lukijan on asuttava ainakin kerran huonon kirjan ansaan ja tämän minä juuri tein. On tätä ylistettykin, mutta romanttisen fantasian ihannoijalle täysin väärä valinta.

Tää oli musta ehdottomasti parempi kuin eka kirja. Isaac oli todella mies mun makuun, mutta kaipaisin enemmän juttua Jimistä, joka on periaatteessa koko sarjan päähenkilö. Myös Jimin enkelikaiffareiden elämään pääsi kurkistamaan taas pikkuisen lisää.

Wardin tuttuakin tutumman kirjoitustyylin huomasi myös tästä ja huumori oli paikoitellen aika hauskaa ja huomasin pyrskähteleväni useaan otteeseen kirjaa lueskellessa.

Juoni oli tässä kirjassa mielenkiintoisempi kuin edellisessä vaikka loppu tuntui minusta vähän hutaistulta ja välillä jopa epäuskottavalta. Kirja kuitenkin pitää otteessaan ensimmäisiltä sivuilta asti eikä tässäkään vältytä ilkeän Devinan tempuilta, jotka eivät ihan ole mitään lapsille luettavaksi suunniteltua kamaa.

Tylsäksi tämä ei käynyt missään vaiheessa ja tämän lukemiseen ei mennytkään minulla kovin pitkään vaikka sivuja on monta sataa. Jään todellakin janoamaan lisää Jimiä ja uusia haasteita. Kaksi takana, viisi edessä.

Hihkuin melkein innosta kun odotettu päätösosa kolahti postiluukusta jokunen päivä sitten. Sanomattakin selvää, että tää piti lukea melkein kertarykäyksenä läpi.

Toistan varmaan itseäni, mutta rakastan näiden kirjojen maailmaa. Nora on ihanan kipakka tapaus ja Patch sellainen sydäntenmurskaaja ettei mitään rataa.

Tässä kirjassa riitti kyllä tapahtumaan taas kiitettävästi ja välillä melkein tuntui ettei pysy vauhdissa mukana. Mietin jo kirjan alkumetreillä, että miten hitossa Nora pystyy selviytymään taakastaan koska hänen valansa vannomisen lisäksi mukana oli myös monta muuttujaa, jotka saattaisivat vaikuttaa lopputulokseen, mutta tässäkin asiassa kirjailijalle annettakoon raikuvat aplodit. Harmi, että tässä ei ollut niin paljon Nora/Patch - kuhertelua kuin olisin halunnut, mutta ainahan voin lukaista kaikki neljä kirjaa uudelleen.

Kirjailija oli osannut kyllä luoda pari ylläriäkin tähän kirjaan enkä tiennyt miten reagoida osaan niistä. Jotkut jutut kirjan lopulla jäivät mielestäni vähän auki ja niistä olisin mieluusti halunnut tietää lisääkin. Loppu vähän yllätti, sai silmät hiukan herkistymään ja hymyn huulille.

Voih, miksi se loppui jo?!

Okei, osaksi minulle meni tämän kanssa niin pitkään koska tarina ei koukuttanut oikeastaan missään vaiheessa. Kai minä sitten olen lukenut tähän päivään mennessä liikaa tämän tyylistä kirjallisuutta kun ei enää jaksa kiinnostaa.

Ensinnäkin en tajua miksi tämä on venytetty sarjaksi ja toiseksikin kirjasta olisi saanut lyhyemmän ja ytimekkäämmän jos tuolta välistä olisi vähän poistellut sitä turhaa jaadajaadaata, joka ei mun mielestä juonellisesti ollut mitenkään merkittävää.

Ethan oli musta ihan liian nössykkä ja koko kaupunki ja sen ihmiset olivat kuin muusta maailmasta eroon joutunut ihmismassa, jotka eivät hyväksy kaupunkiinsa mitään uutta. Lena taas tuntui olevan enemmän apaattinen kuin mitään muuta. Tarinaan särmää toi Lenan serkku Ridley sekä Macon-eno ja hänen susikoiransa. Ethanin perheen taloudenhoitajakin olisi ollut loistava persoona jos ei olisi ollut niin nalkuttava akka koko ajan.

Ajottaiset hienosti kuvaillut taikajutut kyllä piristi kivasti tarinaa, mutta ei tarpeeksi.

Tästähän on se leffakin tulossa, mutta se trailerikaan ei herättänyt mussa mitään erikosia tuntoja. Aion nyt kuitenkin käydä sen katsastamassa kun kirjankin luin. Tosin hirveän monet ovat leffaa moittineet koska se ei ole ollut uskollinen kirjalle. Itselle sillä ei ole niin väliä koska Lumoava kirous ei lumonnut minua.

Okei, tämä on varmasti sellainen pokkari, josta Harlequinia inhoavatkin varmasti pitäisivät koska meno alkoi paikoitellen olla jopa tylsää kun mitään ei tapahtunut. Pokkari keskittyi lähinnä Yelenan toipumiseen ja maistajaksi oppimiseen, mutta hänen ja Valekin suhteesta ei oikeastaan ollut kuin muutamissa sivulauseissa ja ihan kirjan lopussa. Olisin toivonut enemmänkin kuohahduksia heidän välilleen, mutta ei. Ihan viihteellistä luettavaa toisenlaisesta maailmasta, jossa milloin tahansa voi saada sen viimeisen iskun ja kuolla. Kuitenkin olisin toivonut vähän enemmän sitä romantiikkaakin. Noh, saa nähdä miten seuraavassa osassa sitten, mutta loppu ei kyllä luvannut hyvää.

Kyllä tätä odotettiinkin vesi kielellä kokonainen vuosi! Jo ensimmäisestä pokkarista lähtien rakastuin tähän sarjaan eikä se tunnu laantuvan vaikka tämä kirja ei paras sarjan kirja ollutkaan. Tässä sarjassa on samankaltaisuuksia BDB:n kanssa, joten ehkä siksikin tämä on loistavaa luettavaa.

Tässä päästiin taas menoon kunnolla mukaan ja päätarinan lisäksi oli pari sivujuontakin mukana, joista osa pohjusti selvästi tulevaa pokkaria. Kyllähän sen kaavan näissä yleensä jo tajuaa alkumetreillä, mutta tässä tarinassa aivot pääsivät kunnolla raksuttamaan kun piti miettiä et "miten ne oikeen selviää tosta".

Mukana oli tottakai aiempia hahmoja ja uusia juttuja paljastui tässä lisää... kuten esimerkiksi Ashlynin raskaus, josta sai tietää vähän lisää herkullisia juttuja.

Tapahtumaan riitti taas tasaisena virtana alusta loppuun. Aeron on alusta asti ollut suosikkejani, mut tässä siitä tuli vähän nössykkä. Olivia taas oli vähän outo hahmo. Siveellinen, mutta ei todellakaan siveellinen. Ja ennen niin hauska Legion otti tässä päähän suuresti. Pakkaa on taas sekoitettu tarinan osalta kunnolla, joten sitä jatkoa janoan kovasti!