Käyttäjän Q_Black avatar

RISINGSHADOW-KIRJAHYLLY

Q_Black

Konkari· Taso 36

LUKIJAN OMA ÄÄNI

Kirja-arviot

Käyttäjän Q_Black omat ajatukset lukemistaan kirjoista. Nämä ovat lukijan kirjoittamia kirja-arvioita, eivät Risingshadow’n toimituksellisia arvosteluja.

289 kirja-arviota
Järjestä kirja-arvioitaJärjestys: Kirjoituspäivä · Uusin ensin
Holly

KIRJA-ARVIO

Holly

Stephen King

9/10Kirjoitettu 28.4.2024

Todettakoon etten ole lukenut ainuttakaan Kingin kirjaa, joka varmaan on joidenkin lukutoukkien mielestä hyvinkin anteeksiantamatonta. Olen aina ollut romanttisen fantasian ystävä ja minulla on ollut kaikenlaisia hassuja ennakkoluuloja tällaisia kirjoja kohtaan vaikka kylläkin rakastan kauhuelokuvia. Otin Bookbeatin testiin ja tämä valikoitui luettavaksi oikeastaan siksi, että siinä oli kiva kansi. Uskokaa tai älkää, näin minä kirjojani joskus valitsen. Ei tämä nyt pelottava ollut, ehkä jollain tasolla ällöttävä mutten ehkä osannut uppoutua kirjan maailmaan sillä tasolla, että se olisi saanut minun oksennusrefleksini aktivoitumaan. Ehdottomasti haluaisin nähdä tämän ruudulla. Huhut kertovatkin, että tästä olisi tulossa jossain vaiheessa tv-sarja. Mutta niin, kirja on niin "normaali" kuin voi olla, Sen hahmot ovat "normaaleja" ja siksi ehkä niin uskottaviakin. Kirjassa oli monta henkilöhahmoa enkä meinannut välillä pysyä perässä kuka oli kukakin. Minusta kirja eteni hyvää tahtia vaikka välillä olisikin odottanut jotain ällöttävää äksöniä lisää. Pidin tästä yllätyksekseni yllättävän paljon. Minä, joka lukee vain romanttista hömppää. Suosittelen mikäli kauhu yhtään kolahtaa. Tämä olikin nyt sitten myöskin ensimmäinen e-kirja minkä olen koskaan lukenut. Tämä on ollut yhtä ensimmäisten kertojen roisketta konsanaan. 

 

Paholaisesta seuraava

KIRJA-ARVIO

Paholaisesta seuraava

P. Pakarinen

9/10Kirjoitettu 27.8.2023

Pitihän se ottaa omiin pikku kätösiin ja alkaa lukea vaikka se jotenkin hirvittikin. Henkilökohtaisesti eniten harmitti se, että oikolukuun ei ollut suoraan sanottuna varaa ja kauhulla mietin miten paljon virheitä tekstissä tulee olemaan vaikka se tulikin syynättyä tuhottomia kertoja läpi. Onnekseni huomasin, että omaan silmään sattuvat virheet olivat melko vähäisiä ja joissakin lauserakenteissa tai sanojen käytössä oli pientä huolimattomuutta. Pohdin myös tarinoiden pituutta. Kirjoitin tarinat jo vuosia sitten ja niiden olikin tarkoitus tuolloin olla lyhyttarinoita. Mietinkin olisiko niihin halutessaan saanut enemmän tekstiä ja syvyyttä vielä ennen julkaisua, mutta rehellisesti ajateltuna uskon että ei. Ne olivat sen ajan ajatuksen virtaa ja mielikuvitusta ja koen, että olisin jotenkin pilannut tarinat lisäämällä niihin sivuja vuosia myöhemmin. Jos joku hakee tarinalta syvyyttä ja syvällisyyttä, niitä näistä ei löydy. Tarinat ovat kevyttä luettavaa ja tarinan juoni etenee normaalia nopeammin kuin kokonaisessa isossa kirjassa, jossa on vain yksi tarina. 

Tarinat itsessään ovat erittäin viihdyttäviä ainakin minusta. Ehkäpä kirjoittajan pitää vähän pitääkin siitä mitä on luonut, eikö? Minulle niillä on viihdearvoa ja hahmot ovat omia "kultamussukoita", jotkut enemmän ja jotkut vähemmän. Kaiken kaikkiaan en ole kyllästynyt näiden lukemiseen. Sanoisin, että luvassa on kevyttä kesäviihdettä ihmisille, jotka tykkää heittää aivot narikkaan ja lueskella mm. kuumista kohtauksista. Toivottavasti joku muukin saa näistä tarinoista hyvän mieleen ja kokee ettei ole heittänyt aikaansa täysin hukkaan.

 

Game of Thrones: Koko historia

KIRJA-ARVIO

Game of Thrones: Koko historia

Kim Renfro

7/10Kirjoitettu 12.2.2020

Tämä oli vannoutuneelle GoT-ganille aika pakollinen hankinta. Hitusen olin pettynyt siitä, että tässä ei ollut kuvia ja muuta kivaa sälää, mutta kun aloin lukemaan tätä niin silmäni suorastaan vilisivät kirjan sivuilla. Tämä kirja käsittelee asiantuntevasti ja kattavasti kaikkien tuontantokausien tapahtumia, henkilöitä ja kaikkea siltä väliltä. Se tuo fanin eteen paljon uutta nippelitietoa sarjasta ja pariin kertaan oikeasti kohottelin kulmian hämmästyksestä kun tajusin miten paljon asioita minulta oli jäänyt sarjaa katsoessa huomaamatta. Yllätyksenä tuli mm. se miten musiikki liittyy mihinkin kohtaukseen ja henkilöön ja miten esimerkiksi hahmojen vaatetus muuttuu tarinan edetessä. Hauskoja juttujakin löytyi esimerkiksi kulissien takaa kun näyttelijät ja käsikirjoittajat tekivät toisilleen metkoja piloja. Sanoisin, että tämä on aika monen fanin pakko-osto. Toki jos olet aktiivisesti etsinyt vuosien saatossa sarjasta kaikenlaista faktaa niin tämä ei välttämättä tuo hirveää tietojen kirjoa nenän eteen. Suosittelen kuitenkin lukaisemaan jos sarja on lähellä sydäntä.

Keskiyön valtiatar

KIRJA-ARVIO

Keskiyön valtiatar

Cassandra Clare

7/10Kirjoitettu 12.6.2018

Huh, sainhan minä viimein luettua tämänkin. Alkuvuosi on ollut sellaista hullunmyllyä, että lukeminen on jäänyt aivan sivuun. Tämänkin ostin jo aikaa sitten, mutta lukeminen on ollut hyvin hidasta. Kyllähän tästä uhkuu sellainen Claren tyyli kirjoittaa ja oli ihanaa pitkästä aikaa sukeltaa varjometsästäjien maailmaan uusin hahmoin ja jännittävin juonin. Hauskaa oli myös, että Jace ja Clary kävivät myös vierailemassa tämän kirjan sivuilla. Ihan hyvä tarina tämä oli, ehkä paikoitellen vähän tylsä ja junnaava, mutta loppua kohden alkoi tapahtumaan sitten. Ei tämä ehkä itselle herättänyt samanlaista fani-innostusta kuin alkuperäinen Claryn tarina, mutta ihan viihteellistä luettavaa tämä kuitenkin oli. Toivottavasti tähän tulee jatkoa jossain vaiheessa suomeksi, olisi ikävää jos ei pääsisi selvittämään miten kiinnostaville juonikuvioille käy.

Lasipalatsi

KIRJA-ARVIO

Lasipalatsi

Sarah J. Maas

6/10Kirjoitettu 5.1.2018Muokattu 4.8.2025

Luin tämän kirjan vuosia sitten ensimmäisen kerran ja jo tuolloin oli tarkoitus jatkaa sarjan lukemista. En sitten näköjään koskaan jatkanut. Johtuen varmasti myös siitä, että itsellä oli pidempiaikainen lukujumi eikä tullut luettua kyllä yhtään mitään. Päätinkin sitten aloittaa tämän sarjan uudelleen kun en muistanut tästä ensimmäisestä kirjastakaan yhtikäs mitään. Noh, tämähän meni lupsakkaasti eteenpäin ja sain luettua tämän hyvinkin nopeassa ajassa kuten näköjään kaiken kirjallisuuden nykyisin. Koska vahvat naishahmot kolahtaa itseeni niin tietenkin Celaena oli kirjan parasta antia. Sen sijaan oikeastaan muut hahmot jäi itselle aika valjuiksi ja mitäänsanomattomaksi persooniksi. Olen nykyisin romantiikan ja kunnon säpinän nälkäinen, joten jos niitä tästä kirjasta etsii, aika laihaksi jää. Kirjan parasta antia oli oikeastaan itse päähenkilö ja kaikki muu oli tylsää. Juoni oli mielenkiintoinen ja eteenpäin soljuva, että sinänsä tylsää ei noin muuten tämän kirjan kanssa tullut. Jokohan sitä voisi nyt lunastaa sen lupauksen, että luen myös jatko-osan, ja ehkä sitä seuraavankin? 

Kuninkaan kahleet

KIRJA-ARVIO

Kuninkaan kahleet

Victoria Aveyard

4/10Kirjoitettu 20.10.2017

Olen tuntenut monen kuukauden ajan itseni ihan huonoksi lukutoukaksi. En ole aikoihin päässyt oikein kiinni lukemiseen ja monet muut asiat vieneet enemmän huomiota. Nyt kuitenkin sain lukaistua tämän tiiliskiven loppuun. En tiedä johtuiko omasta huonosta tämän hetkisestä lukumotivaatiosta vai mistä, mutta tuntui ettei tämä kirja lopu ikinä. Olen pitänyt alusta asti tästä tarinasta ja se onkin edennyt hyvään tahtiin. Ainakin tähän kirjaan asti. Minusta vähän tuntui, että tässä pyöriteltiin asioita vähän liikaa ja junnattiin paikoillaan. Tai ainakaan minun malttamattomalle sielulleni tämä ei meinannut upota millään. Hienoa oli, että tässä oli tarinaa eri hahmojen näkökulmasta. Se toi vähän vaihtelua kirjaan. Muutama jännempi ja toimeliaampikin juttu kirjaan oli saatu, mutta niitä olisi voinut olla enemmänkin. Ehkä tässä nyt pohjustettiin huolella Maren kokemuksia, jotta hänen päänsä sisään pääsisi jatkossa paremmin, tiedä häntä. Melko hidas ja tylsähkö, ehkä seuraavassa osassa on enemmän toimintaa luvassa.

Caraval

KIRJA-ARVIO

Caraval

Stephanie Garber

6/10Kirjoitettu 12.7.2017

Voi voi, en meinannut päästä ollenkaan tähän kirjaan kiinni kun sen aloitin. Ideanahan tämä oli erikoinen, en ole tämän tyylistä varmaan lukenutkaan, mutta jotenkin tämä ei vaan vienyt minua mukanaan. Monet tästä ilmeisesti ovat tykänneet ja kirjaakin myyty yli 20 maahan, mutta se jokin tästä puuttui, jotta itse olisin huokaillut ihastuksesta. Päähenkilö oli vähän omaan makuun liian naiivi ja nössykkä, vaikka taisi hänkin saada vähän tempperamenttia kirjan loppua kohden. Tämän tarinan elokuvaoikeudetkin on vissiinkin jo ostettu, tämä saattaisi ehkä upota paremmin elokuvana koska visuaalisesti tästä saisi varmasti todella näyttävän oikean elokuvan tekijän käsissä. Tässä kirjassa oli ripaus mystisyyttä, romantiikkaa ja vähän enemmän taikuutta, niin hyvää kuin sitä pahaakin, ja tämä varmasti löytää omat faninsa, en epäile. Teos jäi vähän sellaiseen kohtaan, että voisikohan tähän olla jatkoakin tiedossa. En tiedä vaan, että jaksaisinko itse lukea enää toista kirjaa.

Tiimalasi

KIRJA-ARVIO

Tiimalasi

Gena Showalter

7/10Kirjoitettu 30.5.2017

Piti nyt äkkiä lukaista tämä pois alta kun tässä oli niin lyhyt laina-aika. Ai että kaipaan Manalan valtioita ja vähän ehkä harmittaa, että niitä ei sitten suomenneta loppuun, mutta muuta kirjailijan tuotosta kylläkin.

Noh, kuitenkin... aika erikoinen tarina ettenkö sanoisi. Hetken aikaa joutui aina miettimään, että mistähän on kyse koska en meinannut sisäistää tätä Ikimaailman sun muun juttua täysin. Kokonaisuudessaan kirja on aika raaka. Se kuvaa välillä melko yksityiskohtaisestikin kidutusta tai jonkun ihmisen tappamista, ihan yllätti. Alku oli minusta todella mielenkiintoinen kun Ten oli Prynnessä, aika brutaalia toimintaa ettenkö sanoisi, se oikeastaan teki vaikutuksen minuun.

Harmillisesti kuitenkin loppua kohden Tenin ihastuttava uhmakkuus ja säpäkkyys jotenkin karisi pois. Olisin ehdottomasti kaivannut hänen asennettaan enemmän loppupuolelle asti. Olihan tässä sitä kliseistä kolmiodraamaa ja melkein jo arvasikin miten tämä kirja päättyy, mutta oli tätä silti aika viihdyttävää lukea. Ihan kyllä mielenkiinnolla jään jatko-osaa odottelemaan!

Viskin ruhtinaat

KIRJA-ARVIO

Viskin ruhtinaat

J. R. Ward

8/10Kirjoitettu 29.4.2017

Ensin olin ihan, että vau kun kirjailijalta tulee vähän uutta kirjaa ja erilaista tarinaa, ja ihan yllättäen törmäsin tähän suomennokseen. En tiennyt, että näitä edes suomennetaan. Aloitin tottakai ahmimaan kirjaa heti ja alkuun tuntui, että luoja tämä vaikuttaa tylsältä kaikkine hienouksineen ja viskeineen.

En olisi voinut olla vähempää väärässä. Tylsyys rapisi kuitenkin jo aivan alkupäässä kirjaa kun alkoi päästä vähän kiinni hahmoihin ja huomasi, että romantiikkaakin on luvassa. Ennen kuin huomasikaan niin oli keskellä kunnon soppaa, jossa jokainen saa osansa. Tähän on onnistuttu taikomaan kyllä todella mielenkiintoinen kasa erilaisia henkilöhahmoja ja heidän taustojaan, että ihan ei meinannut penkillään pysyä tätä lukiessa. Haluaisin ehdottomasti päästä lukemaan jokaisen hahmon oman tarinan. Tässä teoksessa oli kyllä aivan uskomaton kokoonpano juonenkäänteitä ja draamaa, että ihan hirvitti välillä lukea. Kirja sai huokailemaan järkytyksestä ja repeämään nauruunkin parissa otteessa. Ward ei pettänyt tälläkään kertaa. Ehdottomasti on saatava jatkoa hyllyyn kun ja jos sitä joskus tulee!

Viillot

KIRJA-ARVIO

Viillot

Veronica Roth

6/10Kirjoitettu 25.4.2017

Tässä kirjassa on muuten jotenkin houkuttava kansi, todella näyttävä. Tykkään! No, siihen tarinaan... kokonaisuutena tämä kirja oli ehkä vähän tylsä ja ns. tasapaksu. Tässä ei oikein tapahdu mitään sellaista kunnolla kouhauttavaa kuin ehkä vasta kirjan loppupuolella. Kirja vähän aina kiihdyttää vauhtia kohti toimintaa ja sitten yhtäkkiä kaikki onkin ohi. Kirja sisältää enemmänkin Akosin ja Cyran näkökulmasta kirjoitettuja kohtia ja heidän arkeaan, tutustumista. Siinä sivussa Cyran kamala veli juoni ilkeitä juoniaan ja vetää siskonsa mukaan niihin kiristämällä häikäilemättömästi.

Ihan kiva erilainen kirja, mutta tämän kanssa tuntui vähän, että junnasi paikoillaan. Ehkä seuraavassa osassa olisi sitten enemmän juuri sitä itse äksöniä? Tiedä häntä. Kokonaisuutena kuitenkin ihan piristävä uutuus vaikka ei mitään fanityttöilyä herättänytkään.

Kaikkivaltias

KIRJA-ARVIO

Kaikkivaltias

Sarianna Suorsa

5/10Kirjoitettu 21.4.2017

Ensimmäinen osa ei ilmeisesti ihan kauheasti saanut fanitusta, mutta pidin siitä kovin paljon. Juoni oli vähän erilaisempi mihin olen törmännyt ja henkilöhahmot aivan mahtavia. Tämä toinen osa kyllä jää aika paljon edeltäjänsä varjoon. Jotenkin minusta tämä vaikutti vähän hutiloidummalta teokselta kuin edellinen. Teksti oli ajoittain vähän sellaista lapsenmielistä ja sanamuodot ehkä eivät aina olleet ihan virallisia. Tekstistä huokui paikoitellen vähän sellainen lapsenmielisyys, joka huvitti suuresti. Tarina itsessään ja juoni olivat minusta oikein hyviä, mutta toteutus ehkä nyt vähän ontui ja lukeminen tuntui välillä vähän pakkopullalta.

Ehkä jos tämänkin oikolukuun ja muokkaamiseen olisi käytetty enemmän aikaa niin se olisi osittain parantanut kirjan tasoa. Siltikin jaksan kyllä ihailla ihmisiä, joiden mielikuvitus jaksaa loihtia tarinoita toisensa perään. Se vaatii taitoa ja oikeanlaista sielua. Kyllä minä varmasti aion lukea myös jatko-osan jos sellainen joskus tulee. Pitäähän sitä tietää mitä Teganille ja kumppaneille käy.

Lasinen miekka

KIRJA-ARVIO

Lasinen miekka

Victoria Aveyard

8/10Kirjoitettu 16.4.2017

Hiukan hitaanlaisesti käynnistyi luku-urakkani taas näin keväällä, mutta hiukan kun pääsin tämän kirjan makuun niin huomasin taas ahmivani sivuja ihan urakalla. Ensimmäisen osan lukemisesta ei ole vielä kovin pitkä aika, joten oli helppo päästä myös tähän toiseen osaan sisälle. Mukavan nopeatempoinen kirja, joka esittelee jälleen kasan mahtavia hahmoja ja syventää entisestään tuttuja hahmoja. Ehkä tässäkin tarinassa on joitain samankaltaisuuksia muihin vähän samantyylisiin kirjasarjoihin, mutta ei mitenkään selkeästi ja häiritsevästi.

Ehkä olisin toivonut enemmän myös ihmisten välisiä kipinöitä ja romantiikkaa, mutta täysin ei minun romantiikan nälkääni tyydytetty. Tarina oli kuitenkin sujuva ja mielenkiintoinen, ei jäänyt liiaksi pyörimään yhden aiheen ympärille vaan tapahtumat liukuvat eteenpäin ihan kuin itsestään. Hiukan myös ehkä surullinen ja synkkäkin oli tämä osa verrattuna edelliseen, mikäli se on mahdollista. Tässä maailmassa ei säästellä julmuudessa, se on selvää. Maven on aika karmiva persoona kaiken kaikkiaan ja kirja jäi melko karmivaan tilanteeseen, en malta odottaa milloin saan jatko-osan käteeni.