Eija

Kirja, jonka juoni kuoriutuu ja tapahtumavyyhti paljastuu pikkuhiljaa viisivuotiaan lapsen piirustusten kautta. Kirjassa on yliluonnollinen kauhu elementti. Se on myös trilleri ja mysteeri. Mutkia ja käänteitä on, mutta omaperäiseksi en tarinaa kokenut, vaikka piirroskuvitus olikin mukana elävöittävässä tarinaa.

Kerronta on aika tavalla jankkaavaa, mutta en antanut sen liikaa häiritä ainakaan alkupuolella. Asioiden toisto tuntui olevan tarkoituksellinen tyylikeino. Kuitenkin tämän takia kirja alkoi tuntua pitkältä, vaikka ei mikään tiiliskivi ollutkaan. Tapahtumat keskittyvät vajaan vuorokauden ajalle, joten ei ihme senkään puolesta, kun tuntui välillä junnaavalta.

Kivana yksityiskohtana kirjailija on sijoittanut itsensä tarinaan, omana itsenään, kirjailijana. Eikä ihan ohimenevä pikkurooli ole kyseessä. Yan Lianke kertoo omasta minästään itseironiseen sävyyn. Tarinan kertoja on nuori poika, jonka perhe pitää hautaustarvike kauppaa. Lianke asuu perheen naapurissa. Poika lukee mielellään Lianken kirjoja, ihailee häntä ja hieman kadehtii hänen menestystään ja vaurautta – on tiilikatto ja kaikki.

Minä kertoja 92-vuotias Marian vaikutti kovinkin vireältä ja kykenevältä ikäisekseen. Perhe piti häntä kuitenkin taakkana ja passitti hoitolaitokseen. 

Alkuun tarina oli ihan selkeää arkitodellisuutta, mutta loppupuolelle mentäessä surrealismi kasvoi jo aika villeihin mittoihin. Lyhyehkön kirjan luki ihan mukisematta, mutta en ihastunut siinä määrin kuin jälkikirjoituksen tehnyt Olga Tokarczuk. Kirja on piirros kuvitettu.

Hyvin kerrottu tarina, missä 1900-luvun alun ajan henki oli hyvin aistittavissa. Suomennos tuntui myös ensiluokkaiselta. Sitten tulee mutta -  en ole juonettoman ja ylettömästi rönsyilevän tarinan ystävä ja sellaisena sen vähän koin. Kirja koostuu pääasiallisesti miesten jutusteluista politiikasta ja naisista, missä ilmenee patriarkaalinen maailman katsomus…tyyliin naiset eivät kykene älykkääseen ajatteluun, ja eivät tule toimeen ilma miestä. Sävy on ironinen. Sukupuoli teema onkin vahvasti esillä, mutta ei kaikelta osin suorasanainen.

Kauhufantasia sisältö on vähäinen, mutta kirjassa on selkeä yliluonnollinen sisältö. Olisin halunnut tietää enemmän olonnoista, jotka kujertelivat vintillä ja kulkivat seinissä.

Tarina ei suorin sanoin ilmaise sitä, mitä se haluaa kertoa. Kukin voi luettuaan pohtia tarinan merkitystä ja kyllähän sitä tuli vähän pohdittua. Taitava kirjailija, enkä ihmettele yhtään, että hän on saanut Nobelin.

Mysteerin arvasi jo ennalta, mutta ei loppuratkaisua. Joka tapauksessa hyvin otteessaan pitävä tarina.

On kyllä ollut suppea valikoima tieteiskirjallisuutta suomenkielellä 1980-luvun alussa.

Hyvä lähdeteos vanhemmasta tieteiskirjallisuudesta 1990 lukuun asti. Jyrki Ijäksen artikkelista selviää suomalaisen tieteiskirjallisuuden alkutaipale ja kirjailijaesittely osiossa käsitellään tuon ajan tärkeimmät ulkomaalaiset kirjoittajat ja siihen astinen tuotanto. Esittelyt on tosin aika suppeita ja toki 35 vuodessa asiat ovat muuttuneet 

Tunnistan tavallaan syyn, miksi kirja on yksi suomalaisen scifin merkittävistä teoksista. Se on avaruusmatkaan puettu filosofinen pohdinta tietoisuudesta ja todellisuudesta. Vaikka takakannessa mainostetaan "selkeää tapahtumakulkua" , ongelmana oli tarinan vaikea selkoisuus niin sisällön kuin kirjoituksenkin kantilta. Oma tajunnan kapasiteetti ja kärsivällisyys ei vaan riittänyt niin, että tästä olisi paljon käteen jäänyt. Yleensä jätän kirjan helposti kesken, jos ei nappaa, mutta tämän luin kuitenkin loppuun.

Päähenkilö omaa erityiskyvyn nähdä kadonneiden kohtalot ja mahdollisesti löytää kadonneita ajoissa ennenkuin heille jotain ikävää sattuu. Kirja on perusolemukseltaan rikoksen selvittely tarina, mutta sisältää vahvan sanoman Argentiinassa vallitseviin huonoihin olosuhteisiin etenkin naisiin kohdistuvan väkivallan muodossa.

Toinen suurin piirtein saman ikäpolven kirjailija Buenos Airesista on Mariana Enriquez, jonka kirjojen teemat sivuavat myös Argentiinan yhteiskunnallisia kysymyksiä ja Buenos Airesin pimeää puolta.

Matti Rosvall kirjoitti tietoteoksessa Science Fiction, 1990 Sefan Wullista näin: "Sidarin peilisäteet osoittaa kiistatta hänen erinomaisen tajunsa siitä, mitä tarkoittaa toiminta. Perinteiseltä kannalta ottaen romaani on oikeastaan liian kovaa tavaraa Tiikeri-sarjaan, johon se meillä sijoitettiin" joten innolla aloin lukemaan, kun omasta hyllystä vieläpä löytyi. Alkuun kiinnostus pysyi ja maailmakin oli kiinnostava, mutta väsyin liialliseen toimintapainotteisuuteen lopulta.

Tarina alkaa kuvailulla bunkkerissa vankina olevista 40 naisesta ja heidän puhumattomista vartijoistaan. Minä kertojana toimii tyttö, joka on ollut pieni vauva jouduttuaan vankeuteen, joten hänellä ei ole ollut aiempaa elämää vapaudessa kuten muilla naisilla. Kasvuympäristöllä onkin merkittävä osuus persoonan kehityksessä. Tarinaa kerrotaan rauhalliseen tahtiin ja odotin saavani hieman enemmän konkreettista paljastusta ”miksi” ja ehkä myös ”missä” tarinan edetessä.

Pienoisromaani on kerrottu yhteen putkeen - ilman lukuja ja muitakaan pysähdys paikkoja, johon lukemisen olisi sujuvasti voinut tauottaa. Purnailusta huolimatta tarina on juuri sopivan mittainen ja kyllähän minulle aina uppoaa kertomus, mikä ei ole puhki selitetty.

Aurinkopaikka hämärille tyypeille on Mariana Enríquezin kolmas suomennettu kauhunovellikokoelma, jossa on samoja aiheita kuin edellisessä kokoelmassa Sängyssä tupakoimisen vaarat. Kokoelma alkaa vahvasti kolmella ensimmäisellä tarinalla ja päättyy vielä tehokkaammin kolmella viimeisellä tarinalla. Keskivaiheen tarinat eivät olleet niin vaikuttavia.

Kuolleita sieluja esiintyy kokoelman ensimmäisessä ja viimeisessä tarinassa. Surulliset vainajani kertoo Buenos Airesin slummeista ja siellä vallitsevasta rikollisuudesta. Rikosten uhrit jäivät seudulle rauhattomina sieluina, vaatimuksia esittävinä aaveina. Mustat silmät on selkäpiitä karmiva tarina kuolleista lapsista, jotka anovat päästä sisälle.

Keholliseen kauhuun viittaavaa esiintyy useammassa tarinassa. Yön linnut on omaperäinen tarina, jota kertoo mätänemisprosessia käyvä tyttö. Kasvokatastrofi kertoo suvun naisista, jotka menettävät kirjaimellisesti kasvonsa. Metamorfoosissa leikattu myooma on tarinan keskiössä sekä Kyynelten sävyiset värit novellissa vintage puvut aiheuttivat niiden kantajien kehoille vaarallisia vammoja.

Kirjailija jättää usein tarinan lopetuksen jopa hieman ärsyttävästi avoimeksi tai epäselväksi. Tällainen on Jääkaappien hautausmaa, joka on varsin kiinnostava tarina lasten leikeistä hylätyn tehtaan pihalla. Avoin lopetus on myös pahaenteisessä Kylätaiteilja novellissa, jossa kylä osoittautui varsin oudoksi paikaksi. Huh, mikä tarina.