Syvä matka

Lue lisää ...

Ahosen vanhemmat olivat uskonnollishenkisiä pienviljelijöitä Kiuruvedellä. Ahonen valmistui ylioppilaaksi Iisalmen lyseosta 1956 ja humanististen tieteiden kandidaatiksi Turun yliopistosta 1958. Ennen kirjailijaksi ryhtymistään hän toimi kansakoulunopettajana Pohjois-Savossa. Ahosen perhe muutti vuonna 1963 Vaskijärvelle nykyiseen Karkkilaan, jossa he asuivat 1980-luvulle asti. Ahonen kuoli vuonna 2010 Turussa.

Erkki Ahosen esikoisteos oli vuonna 1960 ilmestynyt runokokoelma Hyppy. Ensimmäisen romaaninsa hän julkaisi 1961. Teosten myönteinen palaute rohkaisi Ahosta ryhtymään päätoimiseksi kirjailijaksi 1965.

Tieteisromaani Paikka nimeltä Plaston ilmestyi 1968 ja sai hyvän vastaanoton. Matti Rosvall kirjoitti Aamulehdessä: ”Erkki Ahonen on kirjoittanut ensimmäisen suomalaisen vakavasti otettavan tieteisromaanin avartaen kotimaisia käsityksiä ainakin hivenen verran kohti tulevaisuutta, jota suomalainen kirjallisuus ei oikeastaan tunnusta lainkaan tuntevansa.” Ennen Ahosta suomalainen tieteiskirjallisuus oli ennen muuta lasten ja nuorten seikkailukirjallisuutta.

Kirjassa nuori hyönteistieteilijä päätyy tietokoneen ohjaamalle avaruusalukselle ja vieraalle planeetalle, Plastonille. Hän toteaa, että pettämätön tekniikka takaa planeetan asukkaille täydellisen hyvinvoinnin ja kaiken tiedon. Plastonin asukkaiden koneet jatkavat edelleen toimintaansa, mutta asukkaat ovat taantuneet henkisesti. Ahonen pohtii, pysyykö kulttuurin kehitys tekniikan kehityksen tahdissa vai tapahtuuko kenties päinvastoin. Ahonen puolustaa yksilöllisyyttä ja ihmisyyttä.

Tieteisromaani oli Ahoselle väline, jonka kautta hän voi tarkastella kiinnostuksen kohteitaan: teknistymistä, todellisuuden ja yhteiskunnan kehityksen luonnetta. Teosta ei ole rakennettu niinkään juonen kuin henkilöhahmojen ja vuoropuhelun varaan. Koska ajatukset, pohdinnat ja päätelmät on Ahosen kirjoissa sijoitettu yleensä vuoropuhelun joukkoon, hänen teoksensa vaativat lukijalta keskittymistä ja tarkkuutta.

Ahosen toisessa tieteisromaanissa Tietokonelapsi (1972) onnettomuudessa kuolleen naisen syntymätön lapsi yhdistetään tietokoneeseen. Hallituksen salaisen hankkeen mukaisesti tietokonelapsesta halutaan puolueeton päättäjä yhteiskunnan palvelukseen. Tietokonelapsi päätyy ottamaan hallintaansa maailman ydinaseet. Ihmiskunta ei kuitenkaan ymmärrä tätä varoitukseksi rakentamiensa järjestelmien vaarallisuudesta. Ahonen käsittelee ihmisen ja koneen suhdetta, tieteen etiikkaa ja yhteiskunnallisia kysymyksiä.

Viimeiseksi jääneessä tieteisromaanissaan Syvä matka (1976) Ahonen otti aiheekseen ihmisen mielen ja sen kehitysmahdollisuudet. Teoksessa kaukaisen tulevaisuuden ihmiskunta on siirtynyt korkeammalle tiedostamisen tasolle.

Paikka nimeltä Plaston pohti tekniikan ja kulttuurin ongelmia, Tietokonelapsi yhteiskunnallisia kysymyksiä ja Syvä matka tietoisuuden merkitystä todellisuuden käsittämisessä. Jarmo Aaltosen mukaan Ahonen näkee teknistyvän maailman uhkana inhimillisyyden katoamisen, mikäli tekniikkaa sovelletaan yksipuolisesti vailla arvopäämääriä. Plastonissa Ahonen loi tulevaisuudenkuvan, jossa ihmiset ovat taantuneet laumaeläimiksi, jotka eivät piittaa odotettavissa olevasta maailmansa tuhosta. Syvä matka esittää toiveen ihmiskunnan järkiintymisestä, inhimillisen kokonaisuuden laajemmasta huomioonottamisesta.

J. Aaltonen on sanonut Ahosen tuotannon olennaiseksi piirteeksi mielen avoimuutta, uuteen uskaltamista. Tätä hän vertaa esikoisteoksen nimirunoon:

”Perustasta luopuminen, lautta,
uudelle pohjalle ehkä kuljettava,
on jähmettynyt hyppy syvyyden yllä.”

Lähteitä

Jarmo Aaltonen: Inhimillinen luovuus ja maailmanmalli. Teoksessa Matti Savolainen (toim.): Tieteiskirjallisuuden maailmoita. Kirjastopalvelu, 1987.
Jyrki Ijäs: Suomalainen tieteiskirjallisuus. Teoksessa Juhani Hinkkanen & Kai Ekholm (toim.): Science fiction. Kirjastopalvelu, 1990.
Aleksi Kuutio: Kimmo Saneri. Teoksessa Kotimaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita. Toimittaneet Vesa Sisättö ja Toni Jerrman. BTJ Kirjastopalvelu, 2006.

Linkkejä

Erkki Ahonen. Kiuruveden kirjasto.

Tekstilähde: Wikipedia.