HourglassEyes

Suosittelen ehdottamasti kaikille Twin Peaksiä ikävöiville, tässä tarinassa on sitä jotakin! =)

Ollakseen niin totaalinen teinidramatiikka kirja Sammakkoprinsessa yllätti minut. "Draama" oli vedetty niin huolella yli, että kirjaa oli ihan oikeasti hauska lukea ja huomasin tirskahtelevani monin paikoin Ofelian ajatusmaailmalle.

Hauskaa ja helppoa teinidraama viihdettä. Ei tosikoille, tämän kirjan kanssa pitää osata ottaa vähän iisimmin...

*Minä vihaan itseäni!" karjuin kuin puin päälle mekkoani. Se oli niin tiukka rinnasta, että repeäminen oli sekunneista kiinni. "Miksi minä synnyin? Miksette te kaksi voineet pitää käpälöitä erossa toisistanne?"
"Rauhoitu", äiti sanoi. "Laajennetaan sitä hiukan."
Laajennetaan? Minä olin ainoa tyttö maailmassa, jonka mekko vaati laajennusta reilun kuukauden sisällä. Minä olin parantumaton. Minusta tulisi kuin rannalle juuttunut valas, enkä kykenisi muuta kuin liikuttamaan kättäni suun suuntaan.*

King on kirjailija jonka tuotantoa on tullut luettua runsaasti. Ja laatu on yleensä taattua. Niin on laita myös Heräämisen kanssa, mutta hyvyydestään huolimatta se ei yllä tottumaani tasoon Kingiltä.

Haluan, että King valvottaa minua, pistää minut miettimään ja kyseenalaistamaan. Herääminenkin hakee kyllä tätä tunnelmaa, mutta ei aivan täytä vaatimuksia. Tarina on pohjimmiltaan hyvä ja mielenkiintoinen, mutta kuljetuksesta puuttuu Kingille tyypillinen koukuttavuus.

Plussaa annan tarinan lopetuksen Lovecraft viboista, joissa oli tätä niskavilloihin pureutuvaa kylmyyttä, mitä odotin koko tarinan osalta.

Tykkäsin ihan kybällä!
Pelasin joskus vuosi sitten Witcher 1:n ekaa kertaa ja ihastuin Geraltin synkkään hahmoon, joten halusin ottaa selvää alkuperästä. Kirjan novellit antaa noiturille vielä vähän syvemmän merkityksen - ja välillä tuli naurettua niin, että vedet valu silmistä, Mahtava kirja, täytyy lukea muutkin!

Ymmärrän miksi tämä on voittanut esim. Tähtivaeltajan; teksti on haasteellista ja juoni yllättävä. Ja vaikka omalla kohdallani (suuri) osa käytetystä termistöstäkin meni yli ymmärryksen, ei se estänyt kokonaisuuden tajuamista. Simppelisti sanottuna hyvää scifiä!

Kirjan loppu sisältää paljon Wattsin käyttämiä/selittämiä lähteitä - joista näistäkin suurin osa menee ohi sektoriin ;) - mutta sitä yhtä joka minua jäi kiinnostamaan ei mainittu...

...joten jos jollakin on tietoa, miksi Watts nimesi aluksen vampyyrin Jukka Sarastiksi - hauska ja silmiinpistävä yksityiskohta suomalaiselle - , olisin todella kiitollinen selityksestä!

Olin alunperin sivuuttamassa tämän koko kirjan, mutta tartuin siihen sitten kuitenkin, kun silmiini osui tuo "tyttöjen Taru Sormusten Herrasta" -kommentti.
Nyt, luettuani teoksen esitän kysymyksen, että kuinka, miten ja missä? Minä ainkakaan en nähnyt, enkä tuntenut tekstissä Tolkienia lainkaan. En tiedä, ehkä etsin vääristä asioista...

Toiset tykkää, toiset ei, minut tarina jätti jokseenkin kylmäksi ja hahmot tuntuivat ajoittain jopa epäluontevilta.

Maresin ja luostarin tarina on kuitenkin kevyt ja kaunis (omalla tavallaan sillä tarinassa on synkempikin puoli) ja sopinee niillekin lukijoille, jotka fantasiaa eivät muuten lue. Tarinassa on oikeastaan enemmän elementtejä luostarielämästä liitettynä druidimaiseen elämäntapaan kuin perusfantasiaan. Ei aiheuta kohdallani jatkotoimenpiteitä.

Olihan tämä nyt ihan hyvä päätös ja sisälsi pienen yllärinkin perusjuonen lisäksi, mutta jotenkin tarina jäi loppua kohden vähän vaisuksi. Olisin ehkä toivonut vielä enemmän tietoa siitä, mitä kaikille lopulta tapahtui ja syvempää luotausta tulevaisuuteen. Mutta ei nyt huono näinkään, kyllähän tämän uudestaankin voisi lukea.

Luin Revolverimiehen viimeksi 19 vuotta sitten. Silloin se tosin oli vain nimellä Musta Torni 1. En tainnut tuolloin ymmärtää kirjaa niin hyvin, mutta nyt tuntui paremmalta. Revolverimies ei ehkä ole parasta Kingiä minun makuuni, mutta muistan kyllä pitäneeni jatko-osista enemmän.
Onpahan jotain mitä odottaa, sillä kokonaisuudessaan juonikuviot ovat pyyhkiytyneet päästäni aavikon tuulten matkaan... ;)

Pratchett ei kyllä petä koskaan!
Vaikka Viemärin valtiaan huumori ei olekaan samaa luokkaa Kiekkomaailman kanssa, nostattaa se silti virneen naamalle usein tekstin lomassa.

Olen samaa mieltä Jussin kanssa, että teemaltaan ja tarinaltaan Viemärin valtias ei kyllä tunnu nuorille suunnatulta, mutta ehdottamasti lukemisen arvoinen tämä veijaritarina on.

Kaiken hypetyksen jälkeen odotin tältä kirjalt hiukan enemmän. Nälkäpeli ei ole huono, mutta olen ehkä lukenut parina viime vuotena pari dystopia sarjaa liikaa...
Positiivisuuden puolesta sanottakoon, että Nälkäpelissä oli virkistäviä poikkeuksia muihin sarjoihin verrattuna, joten kaipa tämäkin pitää loppuun asti katsastaa.

Tämä oli ahmaistu alle vuorokaudessa, kiitos siitä. En tiedä olisinko kyennyt lukemaan pidempää aikaa...

Alkupuoli kirjasta vain ärsytti kerrontatyylin ollessa omituinen ensimmäisen persoonan kerrontaa toisessa persoonassa, joka onneksi vaihtui lopulta edes tavalliseen ensimmäisen persoonan kerrontatyyliin, joskin siitä ei ollut paljoakaan apua enää tässä vaiheessa.
Noin sadan sivun jälkeen inhosin jo päähenkilö Nathania, jonka epäuskottava vaihdos alun hiljaisesta alistujasta täydellisen väkivaltaiseksi raggariksi sai minut pyörittelemään silmiäni kyllästyneenä.

Puoliksi Paha yrittää olla Harry Potter - ja epäonnistuu siinä surkeasti. Siinä missä Potterit sentään antavat sinulle toivon valosta, Nathanin tarina on ahdistava, täynnä väkivaltaa, kidutusta ja epäonnea.

En tiedä oliko vika lopulta käännöksessä, mutta teksti tuntui loikkivalta ja töksähtelevältä. Ehkäpä toimii elokuvana paremmin...?

No joo... Kyllähän tuosta tekstistä käsikirjoitusmaisuus näkyy läpi, mutta eniten ärsytti jatkuva kirjakielimuotoinen puhuttelu, joka vei tekstiltä aika hyvin uskottavuuspohjan.
Tv-sarjan ystäville antaa varmaan aavistuksen verran enemmän; itsekin taidan pysytellä jatkossa ihan vain katsojana.