Tekisi mieli antaa vain yksi tähti, mutta puolikas tulee nyt siitä, että ainakin yritys oli hyvä.
Kirjan suurin ongelma on se, että siinä ei ole varsinaista juonta. Siinä on vain idea. Tätä ideaa olisi pitänyt vielä haudutella ja miettiä pitkään ennen kuin kirjoittamiseen olisi ryhdytty.
Siksi lopputuloksena on tämä: alku on pelkkää laahaavaa, epäkiinnostavaa, juonetonta ajelehtimista, ja sitten vasta aivan lopussa, kun päästään sinne ideaan, jotakin tapahtuu. Ja sitten kirja loppuu.
Tätä helpottaisi edes se, jos kuvailu olisi erityisen taitavaa. Tai hahmot erityisen monitasoisia ja kiinnostavia. Mutta kun kuvailu on lähinnä saman toistoa alusta loppuun ja hahmoihin, varsinkaan päähenkilöön, ei samaistu, ei nämäkään seikat riitä pitämään mielenkiintoa yllä.
Kieli on suhteellisen hyvää ja virheetöntä. Siitä tulee se yksi tähti.
Vielä lisäksi tarinassa on pahoja ajatusvirheitä. Kuolinilmoituksiin ei yleensä kirjoiteta kuolintapaa... Mitähän makaaberia lehteä kirjan päähenkilö oli lukenut? Ja sitten taas tarinan hahmo selittää uhriensa kuolevan verenhukkaan, vaikka toisaalta nämä kuolevat luonnollisista syistä... Eivätkö nämä kaksi ole toisensa pois sulkevia?
Toivon mukaan jatko-osa olisi hieman mietitympi ja hiotumpi. Potentiaalia nimittäin olisi. Tästä voisi saada kasaan jotakin vähän mielikuvituksekkaampaa. Tällä hetkellä kirja vaikuttaa vain amerikkalaisten versioiden huonolta kopiolta.