Surunsyöjät

Pidin tästä kirjasta kovast ja se todellakin tempaisi mukaansa!  Rakastan kaikkia fantasiakirjoja erityisesti vampyyrikirjoja, joten surunsyöjät oli ehdottomasti lukulistallani! Löysin tämän kirjan äskettäin erään blogin kautta ja olen iloinen saatuani sen luettua. Päähenkilö Hope on persoonallinen ja häneen oli helppo samaistua. Victor taas oli ehdottomasti hurmaava, mutta kiinostukseni Fredericiä kohtaan kasvoi kirjan aikana valtavasti!  Kirjan hohtoa heikensi hieman se, etten tiedä koska jatko-osa ilmestyy... Suosittelen kuitenkin luettavaksi!

Olin todella ennakkoluuloinen tätä kirjaa kohtaan, koska en yleensä pidä kotimaisesta fantasiasta, josta on yleensä onnistuttu tekemään melko laimeaa, ja tässä tapauksessa myös ottaen huomioon kirjailijan todella nuoren iän. Sain kuitenkin huomata ennakkoluuloni turhiksi, olin erittäin positiivisesti yllättynyt kirjaa kohtaan. Juoni oli toimiva ja piti koukussaan aivan alusta loppuun asti, eikä mennyt kauaakaan kun koko teos oli jo luettu läpi. Kirja oli toki paljolti samanlainen kuin Twilightin jälkeen massana ilmestyneet fantasiat: yliluonnollinen poika tulee kouluun, tyttö ja poika raskastuvat ja näin päin pois, mutta kirjassa oli kuitenkin myös jotain erilaista ja uuttakin. Odotin myös innolla lukevani seuraavan osan, mutta petyin kun huomasin että kirjan muut osat on jätetty kokonaan julkaisematta. Kirjasarjassa olisi pitänyt olla tietojeni mukaan kaikkiaan viisi kirjaa.

Aluksi vaikutti tosi hyvältä mut petyin hieman. Kirja ei ollut niin hyvä kuin luulin, mutta ihan ok silti.

Mielestäni kirja muistutti aika paljon twilightia, mutta muuten se oli hyvin mukaansatempaava. Pidin siitä, että surunsyöjät ovat ihan uusi juttu, kukaan ei ole vielä kirjoittanut siitä. Toisaalta, Hopen menneisyys tuo tarinaan uutta näkökulmaa, ja jäin innolla odottamaan jatkoa. :)

Koin jonkinlaisen energialatauksen lukiessani kirjaa, sillä päähenkilö oli ainakin omasta mielestäni eloisa. Koko ajan ei tapahtunut, mutta se ei tehnyt kirjasta tylsää. Kuvaileva teksti toi elävyyden ja pystyin kuvittelemaan kaiken silmieni takana, aina paikasta henkilöiden ilmeisiin ja reaktioihin.Odotan kovasti jatkoa, jotta saisin tietää mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Pidin paljon ja suosittelen lukemaan.

Minusta tarina on hyvä, koska siitä löytyy perus elementtejä, mutta kirjailija on myös lisännyt mukaan omia persoonallisia juttujaan.

Kirjan alku vaikutti tosi lupaavalta. Mutta... Siinä se. Kirja jatkui melko latteasti. Pidin kirjasta, juonesta, henkilöistä, mutta loppujen lopuksi se kuului vain satojen muiden kaltaistensa joukkoon. Oli silti mukava lukukokemus.

No, kävin kirjakaupas kattelee, et onko uusia kirjoja, joita en ole lukenut, ja mikä sieltä löytykää. Aluksi olin kyllä vähän epäileväinen (koska noudattaa samaa kaavaa kuin tuhannet muut kirjat) mutta tämä kuuluu sen joukon kärkipäähän (varmaan True Bloodin jälkeen.) Myös kuva veti puoleensa, ja tuo musta väri jonka avulla tunnistan yleensä hyvät kirjat. Tuntuu, että tätä vois lukea vaikka neljästi peräkkäin (seuraavaa osaa odotellessa) eikä varmaan kyllästyis. Sain nimittäi heti kiksit tästä, ja oli tosi mukava lukee, eikä voinu olla hymyilemättä Hopen toimille. Respektiä kirjailialle, harvoin saa tämmöistä lukea :) (Paitsi jos nyt lukis uudelleen...)

Vaikka kirjailija oli suomalainen, kirja oli silti todella hyvä. Kirjan juoni oli mielenkiintoinen. Myös henkilöt olivat todellisen oloisia, eikä liian keksittyjä. Minun mielestäni kirja oli muuten hyvä, mutta loppuhuipennus tuli liian myöhään, kirjan olisi pitänyt jatkua vielä, koska se jäi selvästikin kesken vielä. Muuten hyvä <3

Minullakin on ennakko luuloja Suomalaisia kirjailioita kohtaan valtavasti. En tajunut kirjan alkua.Se oli sekava. Aivan kuin kirjalla ei olisi ollut tarkoitusta. Kirja ei ala mistään eikä pääty mihinkään. Sanon että hyvä yritys, joten toivon jatkoosalta paljon parempaa tai en lue kirja sarjaa ollenkaan.

Tekisi mieli antaa vain yksi tähti, mutta puolikas tulee nyt siitä, että ainakin yritys oli hyvä. Kirjan suurin ongelma on se, että siinä ei ole varsinaista juonta. Siinä on vain idea. Tätä ideaa olisi pitänyt vielä haudutella ja miettiä pitkään ennen kuin kirjoittamiseen olisi ryhdytty. Siksi lopputuloksena on tämä: alku on pelkkää laahaavaa, epäkiinnostavaa, juonetonta ajelehtimista, ja sitten vasta aivan lopussa, kun päästään sinne ideaan, jotakin tapahtuu. Ja sitten kirja loppuu. Tätä helpottaisi edes se, jos kuvailu olisi erityisen taitavaa. Tai hahmot erityisen monitasoisia ja kiinnostavia. Mutta kun kuvailu on lähinnä saman toistoa alusta loppuun ja hahmoihin, varsinkaan päähenkilöön, ei samaistu, ei nämäkään seikat riitä pitämään mielenkiintoa yllä. Kieli on suhteellisen hyvää ja virheetöntä. Siitä tulee se yksi tähti. Vielä lisäksi tarinassa on pahoja ajatusvirheitä. Kuolinilmoituksiin ei yleensä kirjoiteta kuolintapaa... Mitähän makaaberia lehteä kirjan päähenkilö oli lukenut? Ja sitten taas tarinan hahmo selittää uhriensa kuolevan verenhukkaan, vaikka toisaalta nämä kuolevat luonnollisista syistä... Eivätkö nämä kaksi ole toisensa pois sulkevia? Toivon mukaan jatko-osa olisi hieman mietitympi ja hiotumpi. Potentiaalia nimittäin olisi. Tästä voisi saada kasaan jotakin vähän mielikuvituksekkaampaa. Tällä hetkellä kirja vaikuttaa vain amerikkalaisten versioiden huonolta kopiolta.

En lue paljoakaan suomalaista kirjallisuutta, vaan ehkä jopa enimmäkseen välttelen sitä. Mutta, tämä kirja oli yllättävän hyvä, ylitti odotukseni. Juoni kuitenkin eteni minulle liian hitaasti ja jäi joskus paikoilleen. Henkilöt olivat aika persoonallisia ja kivoja. En kuitenkaan samaistunut kehenkään. Tässä oli uutta fantasiaa, pidin siitä. Kuitenkin se jäi vähän suppeaksi. Olisin odottaut "jotain enemmän". Silti aion lukea seuraavan osan ja toivon menestystä suomalaiselle kirjallisuudelle=) jos noin voi sanoa.

Oli aika isot ennakko-odotukset tästä. Pidin kirjasta, ainoastaa jatkuva kiroilu pisti häiritsevästi silmään. Hopesta en oikein saanut kiinni, hahmo oli vähän hankala. Victor oli paremmin suunniteltu. Harmitti, kun kaikki tieto oli keskitetty loppuun. Toivottavasti seuraavassa osassa kerrotaan surunsyöjistä enemmänkin. Kirja oli hyvin kirjoitettu, ottaen huomioon, että kirjailija on niin nuori:)

Loppujen lopuksi aika turha kirja, mutta juoni oli kelvollinen. HEnkilökohtaisesti pidin myös Hopesta aika paljon.

Kirjan tekstistä huomasi, että sen on kirjoittanut nuori tyttö. Kirjassa toistui kokoajan samat kuvailut, joka alkoi jo ärsyttää, kuten "peuran silmät" yms. Hope henkilönä ei myöskään oikein innostanut, hän oli rasittava ja valitti kokoajan, lisäksi mietin, että miksi ihmeessä Hope ei muistanut sitä kuvaa? Mutta jokatapauksessa kirja oli hyvä nuoren tytön kirjoittamaksi ja toivon, että hän jatkaisi kirjoittamista. :)

Kirjailijan henkilöt ovat melko tyypillisiä ja kirja oli muutenkin jotenkin jo, keksitty? En tiedä miten sen sanoisin. Olen kuitenkin valmis lukemaan toisen osan.

Ennakkoluuloni olivat monien muiden tapaan aika korkealla, koska kirjoittaja oli 13-vuotias aloittaessaan kirjan kirjoittamisen. Kuitenkin pidin kirjasta hyvin paljon, vaikka ainahan tietenkin voi parantaa. Hope oli kyllä välillä aika ärsyttävä, mutta minuun tämä kirja puri. No, olenhan kuitenkin melkoisen nuori, että kai se enemmän minun ikäisiini ja vähän vanhempiin puree paremmin kuin 25-vuotiaisiin ja vanhempiin, koska tämä oli hyvin teinikirja, i think. Kuitenkin jäin odottamaan jatkoa innolla. Toivon ja uskon, että seuraava, Amethystin vangit on vielä nautinnollisempi lukukokemus.

Ei uponnut lainkaan minulle. Sadan sivun ajan tarina pyöri paikoillaan, samat asiat toistettiin monta kertaa ja Hope näytti olevan liiankin negatiivinen. Alussa Hope vaikutti lupaavalta henkilöltä uhkarohkeutensa takia, mutta lukiessani eteenpäin mielipiteeni vaihtui. Häntä ärsytti aina jokin asia, henkilö ym. tai hän jankutti kuinka vihasi jotain yli kaiken. Victor oli hieman outo, mutta vaikea sitä on mennä enempää sanomaan hänestä tai koko kirjasta, koska jätin kirjan kesken. En tiedä paraniko kirja loppua kohden, mutta se selviää myöhemmin kun/jos jaksan jatkaa siitä mihin jäin.

Nappasin kirjan kiireessä kirjastosta ja huomasin kotona että kirjailia on suomalainen. Ennakkoluulot heräsivät heti, mutta päätin lukea ja katsoa mitä tästä nyt tulee..Ennakkoluulot pyyhkiytyivät parin ensimmäisen luvun hujahtaessa ohi. Pidin Hopen tarmokkaasta ja tulisesta luonteesta. Mutta jotenkin tuntui että tytön ajatukset kulkivat edestakaisin kun " Victorin mystinen lappu" päätyi tämän käsiin, joten turhauduin hieman ja ajattelin "eikö se ala jo tajuta". Tykästyin Frederickiin enemmän kuin Victoriin vaikka Victor olikin myös ihanan mystinen ja rento.. Harmi kun kirja oli niin lyhyt, oli kiva tutustua uusiin fantasia olentoihin, "surun syöjiin".

Minulla oli jotain kummallisia ennakkoluuloja suomalaisesta tuotannosta, joten päätin ottaa tämän luettavaksi. Kirja oli yhteenvetona viihdyttävää luettavaa, mutta valitettavasti tekstistä huomaa, että sen on kirjoittanut nuori tyttö. Teksti oli paikoitellen sujuvaa ja tarpeeksi kiivastahtista, mutta sekaan mahtui aika paljon toistoa ja eräänlaista jankkaamista. Hopesta oli luotu persoona, joka olisi mielestäni tosielämässä todella pelottava ihminen puheidensa, jatkuvan nauramisensa ja uhkarohkeutensa kanssa enkä tiedä oliko hän ärsyttävä luomus vai ei. Victorin ja Hopen suhde oli vähän kummallinen ja koko systeemi jäi mielestäni aika pinnalliseksi. Lopussa kirjaa asiat tuntuivat kiiruhtavan turhankin nopeasti. Pisteet siitä, että en osannut yhtään sanoa millainen Victor on miehiään kirjan loppupuolelle saakka. Yhteenvetona voisin sanoa, että todella hieno tuotos ja mielenkiintoinen juoni nuoren tytön kirjoittamaksi. Toivottavasti hän ei koskaan lopeta kirjoittamista, koska taito tulee vielä kehittymään.

Miksi tarinaa kerrotaan Amerikassa? Minua tämä seikka vaivasi suunnattomasti, onko tässä nyt Suomen oma Houkutus? Olisin silti mielelläni nähnyt tarinan joko koto-Suomeen tai johonkin täysin kuvitteelliseen paikkaan sijoitettuna, jossa Laitisen luoma mytologia olisi toiminut vahvemmin. Seisoakseen omilla jaloillaan tarina tarvitsee hyvän jalustan ja sellaisen olisi voinut löytää vaikkapa Kalevalan maisemista. Tarinan idea on hyvä, jos kirjoittajan olisi annettu kasvaa pari vuotta ja hioa tarinaansa. Sillä on potentiaalia kuin hiomattomalla timatilla, mutta nyt huonoja puolia löytyi hyviä enemmän.Pahiten silmiin hiersivät toistuvat kuvailut samoista asoista: merenvihreät silmät, Hopen suorasanaisuus, mummon auton nolo väri... Tässä Laitinen olisi tarvinnut hyvän tukiverkon. Toivottavasti jatko-osien kanssa on käytössä esilukijoita. Hope on äärimmäisen ärsyttävä hahmo, joka ei osaa arvostaa ystäviää vaan laukoo ikäviä, kipeitä totuuksia päin heidän naamojaan. Hope löytää Catysta ja Sarahista negatiivisia puolia, jotka ovat itseasiassa Hopen omia, projisoituja tunteita ja ajatuksia. Hope ei kuitenkaan kehity tarinan aikana paremmaksi ihmiseksi, vaikka hän koko ajan muistuttaa itseään: ajattele loppuun ennen kuin sanot asiasi ääneen. Jos hahmo olisi oppinut virheistään, olisi kirja ollut äärimmäisen onnistunut. Keitä tai mitä surunsyöjät ovat? Minusta oli lukiessani hurmaavaa pohtia tätä kysymystä ja koota arvoituksen palapelin paloja kasaan kokonaiskuvan saamiseksi. Harmillisesti kirjassa oli turvauduttu suurelta osin kuluneisiin ilmaisuihin ja paikoitellen juoni eteni hyvinkin ennalta arvattavasti. Onneksi romantiikka osuudet piristivät kerrontaa positiivisesti.

Tämäpä oli kivan positiivinen yllätys! Ennakkoluulot olivat todella korkealla kirjaa kohtaan, mutta ne karsiutuivat pois ensimmäisen 40 sivun aikana ja sitten se kirja imaisi jo mukaansa. Hopen pohdintoja ja ajatuksen juoksua oli hauska lukea, sillä hänellä oli hyvin itsepäinen ja kiivas luonne. Silti kumminkin hän oli herkkä tyttö joka pelkää luottaa tunteisiinsa. Victor taas oli ihanan flirttaileva ja salaperäinen.. Tähän kirjaan oli kyllä sitten keksitty ovelalla tavalla hyvin erikoinen idea. Juoni oli kyllä aika ennalta arvattavissa, muttei kumminkaan tylsä. Toisaalta taas kirjassa oli melkein pelkästään Hopen ja Victorin suhteen kehittymistä, kun Hope vielä luuli Victorin olevan tavallinen poika. Surun syöjät olisivat saaneet tulla aikaisemmin esille, mutta ehkä seuraavassa osassa sitten keskitytään enemmän niihin, kun Hope nyt kerran tietää niistä. :)