Tulevaisuuteen sijoittuvat kirjat ovat aina kiinnostaneet minua, joten tartuin myös tähän teokseen. Oliverin kaunis kirjoitustyyli upposi minuun kui kuuma veitsi voihin ja lukujen alussa olevat lainaukset olivat tunnelmaa luovia ja auttoivat pääsemän entistä paremmin sisään kirjan maailmaan.
Pelkkä ajatuskin kirjan kaltaisesta tulevaisuudesta saa kylmät väreet vierimään selkääni pitkin. Maailma ilman rakkautta ja tunteita? -Ei kiitos! Mutta juuri juonen karuus kaikessa kauneudessaan sai minut jatkamaan lukemista. Se herätti sisälläni kysymyksen: "Entä jos..?"
Deliriumin loppu oli järkytys. Olin luonut päässäni kuvan lopusta, jossa Alex ja Lena karkaavat yhdessä Korpeen (taas yksi onnellinen loppu, huoh). Pidin kuvaa tylsänä jo heti alkuun, mutta pidin sitä väistämättömänä. Toisin kuitenkin kävi. Heti kun tajusin, ettei Alex pääsisi pakenemaan kyyneleet karkasivat poskilleni. Itkin surusta, mutta myös ilosta, sillä olin ollut väärässä. Kirjan loppu oli koskettava ja kamala, mutta juuri se teki siitä täydellisen, eiväthän kaikki tarinat voi loppua onnellisesti.
Perus lukutoukka
