ShadowMaker

Kaunis, mutta haikea kertomus veljesrakkaudesta. Mielestäni ylivoimaisesti surullisin Astrid Lingren-kirja. Olen kyllä onnellinen, ettei äitini suostunut lukemaan tätä olessani hänen mielestään "liian nuori". Hiukan vaikea kirja ehkä käsiteltäväksi nuorelle lapselle, sillä heti ensimmäisillä sivuilla päähenkilöt kuolevat (mutta kuitenkin siirtyvät kuollessaan "toiseen maailmaan"). Niin kuin jo sanoin,tämä on surullinen ja haikea, mutta kaunis. Suosittelen lukemaan!

Perus-satufantasia, joka kannattaa lukea! Kepeät,- mutta silti ihanan rakastettavat - , hahmot ihastuttavat kirjan alkumetreiltä asti juonen kulkiessa sopivaa tahtia eteenpäin. Klassinen "fantasia road-trip", joka ei siltikään jätä kylmäksi... Ketään!

Yksiä parhaimpia Astrid Lindgren-kirjoja ja lasten kirjallisuudessa todellinen helmi! Tämän kirjan (jos jonkun) kaikkien vanhempien pitäisi lukea lapsilleen! Suosittelen lämpimästi!

Mummolassa isovanhempani lukivat tätä uein minulle. Kirja on jättänyt lapsuuteeni ihania muistoja, niitä joissa vain istuu rauhassa sohvalla ja kuuntelee tarinaa. Minua viehätti kirja suuresti. Piilomaa tuntui pienenä paikalta, jonne olisi ihana muuttaa. Niin kuin monet muutkin kirjojen tapahtumapaikat.

Koulussa meillä piti aina olla "pulpettikirja", jota luki sitten omatoimisesti, kun oli saanut tehtävät tehtyä. Koulun kirjastossa,valittaessa "pulpettikirjaa" välttelin tätä kirjaa aina, viimeiseen saakka, kunnes mahdolliset hyvät kirjat loppuivat kesken. Jouduin tarttumaan tähän, ja hyvin pettynyt olinkin. Ennen kirjan lukemista ja sen jälkeen. Jotain tässä oli mikä ei iskenyt. Anteeksi, korjaan.. Se ei ollut vain "jotain" mikä ei saanut minua syttymään, vaan kaikki. Lukukokemus oli epämiellyttävä, niin muistelen näin 5-7 vuoden jälkeenkin.
Kaiken tämän kirjan lyttäämisen jälkeen annan sille kuitenkin ("jopa") kaksi tähteä.

Tämä kirja toimii hyvin 9-11 vuotiaalle avaimena Camelotiin ja sen ympäröivään taru-maailmaan. Kirja sisältää paljon kauniita kuvia, ja näin jopa 6-vuotiaatkin saa tällä pieninä pätkinä viihdytettyä. Tosin, suosittelen tätä kuitenkin edellä mainitsemilleni 9-11 vuotiaille lapsille tietokirjaksi, jonka he lukisivat itse yksin ja kokonaan.

J. K. Rowlingin elämäkerta on esimmäinen elämäkerta, jonka olen koskaan lukenut. Parisen vuotta sitten, kun olin saanut luettua Harry Potterit, päätin lukea itse J. K. Rowlingista. Kiinnostukseni häntä kohtaan nousi totta kai näiden Pottereiden ansiosta.
Kirjan teksti ei ollut vaikeaa vaan hyvin selkeää. Erittäin simppeliä kerrontaa, tämä soveltuu hyvin ensimmäiseksi elämäkerraksi nuorelle lukijalle (niin kuin se soveltui minulle).
Vaikka kirja olikin helppo lukuinen, se ei kuitenkaan päästänyt otteestaan. Tylsistyttävintä oli ehkä lukea J. K.:n varhaisesta lapsuudesta (vauva-ajoista). Mutta kirja ei missään nimessä ollut missään kohdassa ylitsepääsemättömän tylsä! Sivujen skippaajat, tässä siis teille kirja, jonka voitte lukea KOKONAAN!
Kirja oli nautinnollista luettavaa, suosittelen siis tätä lämpimästi kaikille.

"Potter-koukutus" jatkuu... Tätä kirjaa (ja muitakin Pottereita) ei voi vain laskea kädestään, ei hetkeksikään! Hahmot ja juoni pitävät todella otteessaan, ne pureutuvat syvälle lukijan mieliin. Rowling Taitaa (isolla T:lla) kirjoittamisen taidon!

Tämä kirja on kliseyden, kaupallisuuden ja ennalta-arvattavuuden huipentuma, mutta silti... Tästä ei vaan voi olla pitämättä!

Ilman tätä kirjaa en olisi koskaan ihastunut fantasiaan ja sitä kautta sci-fiin ja elokuviin! Koko Harry Potter-kirjasarja antoi elämälleni aivan uuden suunnan. Löysin kadottaneeni innon kirjoihin ja kirjoittamiseen. Ja ennen kaikkea ennakkoluuloni siitä, että fantasia ja sci-fi on vain nörteille, muuttui kerta heitolla!
Kirjaa ei sanat "mukaansatempaava, hauska, viihdyttävä" tai jopa "täydellinen" riitä kuvaamaan. Harry Potter-sarja on sydämessäni paljon enemmän kuin vain näitä adjektiiveja.
Kiitos J.K. Rowling, KIITOS!

Luin Silmarillionin kouluprojektia varten. En saanut oikein kirjan ideasta täysin kiinni, sillä en ole lukenut Tolkienin muita kirjoja kuin Hobitti-Eli sinne ja takaisin:n. Lukuprosessi olisi ollut varmasti paljon miellyttävämpi, jos olisin lukenut ensin Taru Sormusten Herrasta-trilogian (mikä oli ensin suunnitelmissani).
Silmarillion on ehkä vaikein kirja, jonka olen koskaan lukenut. Tämä on pakko lukea ainakin osittain uudestaan, sillä tästä löytyy aivan varmasti aina uudella luku kerralla jotain uutta. Mutta seuraavaa lukukertaa odotellessani mielipiteeni tästä kirjasta on ristiriitainen. Silmarillion oli paikka paikoin tylsä, vaikealukuinen ja pitkitetty, mutta siinä oli myös hyvät hetkensä: siinä oli kiinnostaviakin taruja (Ainulindalë, Húrinin tarina) ja teksti oli joka luvussa aina vain kauniimpaa.
Uskon mielipiteeni muuttuvan negatiivisesta hiukan positiivisemmaksi ajan kuluessa. No mutta aika näyttää, niinhän sitä sanotaan.

Vaikka annoin kirjalle 4 tähteä, en kuitenkaan pitänyt siitä kovinkaan paljoa aluksi (ja joissain muissakin kohdissa).
En jaksanut lukea kirjaa kokonaan kunnolla, jätin tylsät kohdat lukematta. Näihin tylsiin kohtiin kuuluivat kuvailut, joita Cassandra Clare kirjoitti erittäin paljon. Hän pitkitti tekstiään kirjoittamalla siihen kuvailua. Itse en pidä kuvailusta, haluan mennä aina suoraan asiaan. Pidän vähäisestä kuvailusta myös siksi, että pääsee itse miettimään kirjan "ulkoasun" kokonaan uusiksi. Pikkutarkkuus kuvailussa ärsytti minua, ja vielä enemmän "kuin"-kuvailut (esim. "Hän oli kuin plah plah plah...). Voin vaikka vannoa, että "kuin"-lauseita löytyy kirjasta yli 50! Mutta toki kirjaan mahtui hyviäkin kuvailuja, jotka olivat kirjoitettu erittäin kauniisti, yhtenä lemppareistani: "Hänen yläpuolelleen kaartui yötaivas,jolla loistavat tähdet olivat kuin kourallinen taivaalle viskottuja timantteja")!
Välttelin aluksi kirjaa. Aluksi välttelin sitä alkusivujen takia, jotka olin jo ehtinyt lukea. Sain huonon kuvan ensimmäisten sivujen perusteella kirjasta. Kun olin päässyt vauhtiin lukemisessa, ja alkanut pitämään kirjasta, sain tietää kliseisestä juonenkäänteestä (kaikki lukeneet tietävät ilman, että edes kerron siitä sen enempää). Siihen se lukeminen sitten tyssäsi kolmeksi kuukaudeksi.
Mutta sitten kuitenkin tartuin itseäni niskasta kiinni, ja päätin lukea kirjan loppuun. Tosin annoin itselleni luvan ohittaa tylsät kohdat.
Tämän jälkeen, aloin pitämään kirjasta TODELLA paljon, kaksi viimeistä lukupäivää ahmin sitä. Sen henkilöhahmoihin tykästyi, juoni alkoi rullaamaan nopeaan tahtiin ja hyviä vitsejä sateli sieltä sun täältä.
Katsotaan nyt luenko kirjan uudestaan ja kokonaan, mutta pakko on ainakin lukea jatko-osat. Ja tuleva elokuvavakin on nähtävä!