KIRJA-ARVIO
Niskaan putoava taivas
Näytä spoileriksi merkitty arvio
Niskaan putoava taivas tarttui kirjastosta mukaani dystopiannälkään. Kirjan näkökulma tulevaisuudesta talvipakkasten kourissa, käytettyjen vaatteiden ja tiukkojen rajoitteiden parissa on vähintäänkin mielenkiintoinen. Niskaan putoava taivas tarjoaa autenttisen lukukokemuksen hieman vanhemmallekin lukijalle. Itse ihastuin tässä kirjassa taustoitukseen, siihen ettei Lahteenmäki ollut jättänyt North Endin lumista tilaa pelkän toteamuksen varaan. Kirjan maailmassa oli myös muitakin selkeitä eroavaisuuksia nykymaailmaamme, kuten maanalainen käytävä, tabulaattori, pajurikot, erilaiset poliittiset puolueet ja rankat säännöt. Romantiikannälkäiselle Niskaan putoava taivas tarjoaa ihastuksen unikuvia, haaveita, vaihdettuja katseita ja mustasukkaisuuden pistoksia. Suurta plussaa henkilökohtaisesti annan Laura Lähteenmäelle kirjoitusasun hän-muodosta, sillä sitä on tullut nähtyä vähemmän dystopiakirjallisuudessa.
Neljätoistavuotias Tekla ei ole laisinkaan innostunut uudesta elämästään North Endin pohjoisessa, jonne hän ja hänen perheensä piti muuttaa isän suklaatehdastöiden perässä. Ja eikös koko suklaatehtaassakin ole jotain hämärää? Ainakin niissä iskuissa, joita separatistit tekevät. Puhumattakaan nyt siitä, jos tehdas todella ostaa kaakaopapuja lapsiorjia käyttäviltä plantaaseilta, kuten jotkut huhuavat. Uusi paikka on muuttanut myös Kauria, Teklaa kuusi vuotta nuorempaa pikkuveljeä, joka ei haluaisi mennä kouluun ja on hankala, kun niin päättää. Teklaa huolettaa kuitenkin enemmän hänen omat syntymäpäivänsä ja se, tulevatko hänen ystävänsä etelästä hänen luokseen. Tilaisuus mahtavaan viikkoon ja hienoihin pirskeisiin tarjoutuu, kun Teklan isä sekoaa vuoroviikoissa ja on yhtä aikaa poissa kuin äiti. Monta tilaisuutta kertoa ja korjata, mutta Tekla pitää päänsä ja arvelee, että hän pärjää Kaurin kanssa kahden. Etelästä ei kuitenkaan tule selkeää vastausta ja hetki hetkeltä Tekla tajuaa toisten jatkaneen elämäänsä ilman häntä. Kun karu totuus leviää hänen tajuntaansa, hän ymmärtää, että ainut mahdollisuus saada ystäviä on pyytää North Endin kolkot lapset hänen syntymäpäivilleen. Ovatko Havu, Luna ja Aasa kuitenkaan parasta ystäväantia? Parempia kuin etelässä? Ja osaavatko he auttaa, kun Teklan uskomattoman tuntuinen viikko ilman vanhempia kaatuu niskaan talon lämpöjen laskiessa radikaalisti ja Kaurin kadotessa. Neljätoistavuotiaan tietoinen päätös elää viikko ilman vanhempia on rankka ja johtaa ikäviin tilanteisiin, mutta jälkikäteen katsoen se myös avaa oven, jota Tekla ei ehkä olisi muutoin saanut auki.
Niskaan putoavan taivaan lukee hetkessä lyhyen sivumäärän ja sujuvan kerronnan ansiosta. Henkilöhahmoilla on selkeästi oma persoonansa ja Lähteenmäki on saanut hyvin ikuistettua teini-ikään kuuluvan kapinallisuuden, pinnalliset ajatukset ja tunteet, mustasukkaisuuden, haaveen ja syytökset. Vaikka Tekla tuntuukin aika-ajoin varsinkin vanhemmalle lukijalle lapselliselta, enemmän aikuisempana ja vastuuntuntoa ottavampana hän voisi olla vähemmän uskottava. Mielestäni Lähteenmäki on tehnyt hienoa työtä North Endin parissa.
