lolde

Pidin huomattavasti enemmän ensimmäisestä osasta, kuin tästä. Ääretön meri oli kuitenkin kiinnostava ja todella koukuttava, eikä sitä olisi millään malttanut laskea käsistään. Nyt päästiin myös Hakan pään sisään, kun kerronta tapahtuu myös hänen näkökulmastaan. Itse jäin ehkä vähän kaipaamaan myös kerrontaa Benin osalta, nyt yksi lempihahmoistani jäi vähän taka-alalle.

Katsoin pari viikkoa sitten kirjaan perustuvan elokuvan ja pidin siitä niin paljon että pakkohan kirjakin oli heti mennä ostamaan ja lukaista, ja se ehdottomasti kannatti. Kierrän yleensä ufokirjat kaukaa, mutta olen iloinen että päätin tehdä poikkeuksen. 5. aalto pursuaa jännitystä, eikä pientä - joskin vähän epänormaalia, romantiikkaakaan sovi unohtaa. Kirjan henkilöt olivat kaikki hyvin suunniteltuja ja loppuun asti vietyjä, ja tietty omiksikin suosikeiksi nousivat Cassie, Evan ja Ben.

Teos on vauhdikas jännäri, jossa päähenkilö joutuu jatkuvasti kiperien paikkojen eteen. Kirja on tiivis paketti josta ei puutu menoa ja meininkiä, jonka vuoksi pidinkin kirjasta paljon. Tylsistymistä ei tämän kirjan seurassa päässyt tapahtumaan. Ainoana miinuksena tuli hyppely kertojien välillä, ensin tapahtumia käydään läpi Lumikin silmin ja seuraavassa hetkessä jonkun aivan muun ja se saikin välillä itseni pohtimaan että missä päin nyt oikein mennäänkään. Kirja oli myös uskottava alusta loppuun asti.

The body jumper -trilogian toinen osa ei ylety läheskään avausosan tasolle. Alku oli mielestäni todella takkuinen ja tylsä. Vasta puolen välin tienoilla kirja saa enemmän kiinnostusta osakseen ja alkaa enemmän tapahtua. Alexin tai pitäisikö sanoa Lilianin menneisyyskin alkoi paljastua, mutta toivoin siihen jotain suurta tai traagista paljastusta, jota ei kuitenkaan tullut. Mady onnistui kuitenkin lopettamaan kirjan mielenkiintoisella tavalla - joka muistuttaa vähän Twilightin Uusikuu teosta - että se saa ainakin itseni lukemaan vielä viimeisenkin osan. Kirja on aiempaan osaan verrattuna valitettavasti floppi, mutta löytyi tästäkin teoksesta lopulta vähän jännitystä.

Kirja oli aivan huippu ja juonikin todella hyvä. Jälleen yksi kirja joka singahtaa ehdottomasti parhaiden lukemieni kirjojen joukkoon. Kirjassa oli tasaista jännitystä alusta loppuun asti. Osuin oikeaan uumoillessani kuka loppujen lopuksi murhasi tytön vanhemmat ja siinä samalla muutamia muitakin, mutta silti se tuli yllätyksenä kun sen aika koitti. Myöskään romantiikkaa ei kirjasta puuttunut, sillä ei päässyt kunnolla mässäilemään, mutta se ei todellakaan haitannut. Rakkautta juuri sopivassa suhteessa.

Kirjassa seurataan kolmen täysin erilaisista ympäristöistä tulevien karhunpentujen matkaa, joilla jokaisella on kuitenkin samankaltaiset uskomukset. Matka alkaa on hyvin samantapainen Hunterin aiempien kirjojen kanssa, mutta Ujurakin erilaisuus yllätti minut täysin, en olisi uskonut törmääväni tällaiseen Hunterin kirjoja lukiessani. Kirjassa käsitellään aika voimakkaita tunteita, menetyksen tuskasta hylätyksi tulemisen tunteeseen. Juoni on ihan mielenkiintoinen, vaikkakin se tuntui välillä saman toistamiselta ja sen takia menetti osan hohdostaan.

Sumu lupailee hyvää psykologista kauhua, itse kuitenkin vähän petyin teokseen, jota kohtaan oli suuret odotukset. Teos jäi mielestäni vähän vaisuksi kauhun osalta, kirjassa oli kyllä muutamia jännittäviä kohtauksia ja todellista salaperäisyyttä, mutta siihen se sitten omalta osaltani jäikin. Kirjassa koiran kohtalo oli niin kuvottava, että se sai minut lyömään kannet kiinni ja jatkamaan teoksen lukemista vasta parin päivän päästä.

Kiersten White onnistui tarjoamaan trilogiallaan vähän erilaisuutta fantasiakirjojen maailmaan, mutta valitettavasti sarjan päätösosa ei oikein itseäni sykähdyttänyt, vaan oli ottanut mielestäni takapakkia edeltäjiinsä verrattuna. Kirjassa oli toki paljon eri tapahtumia ja kohokohtia, mutta ne tuntuivat jotenkin laimeilta. Keijumaailmassa vierailu oli kylläkin mukavaa luettavaa. Kirjan loppu oli hyvä ja osittain jopa hieman haikeakin.