Poison Girl

Hyvä ja jännittävä jatko edelliselle osalle. Mukaan tuli uusia, mahtavia hahmoja. Kirjan loppu oli mielenkiintoinen.

Luin nälkäpelit jo jonkin aikaa sitten kaverin hypetyksen takia, ja päätin sitten itsekin lukea. Ensimmäinen kirja on loistava! Se on jännittävä, henkeäsalpaava ja jotenkin pelottavakin. Dystopiaa parhaimmillaan. Nälkäpelin maailma on julmuudestaankin huolimatta kekseliäs ja mielenkiintoinen. Seuraavat osat eivät yltäneet ekan tasolle.

Carrie on ensimmäinen kauhukirja, jonka luin. Pelkoa tai minkäänlaista ahdistusta en tuntenut ollenkaan, mutta ehkä se ei ole Carriessa tarkoituskaan. Carrien kiihkouskovainen äiti on mielestäni kaikkein kammottavin hahmo kirjassa.

Kerronta oli toteutettu erikoisesti Carrien lisäksi monen muunkin ihmisen näkökulmasta, kuten Sue Snellin muistelmien ja tutkintalautakuntakirjojen kautta. Ne ei sinänsä häirinnyt lukemista, mutta välillä toivoin että tarina olisi jatkunut ihan normaalisti nykyajassa. Oli kuitenkin kiva kokea tarinaa muidenkin näkökulmasta. Kirja oli uskottava ja todentuntuinen.

Siitä on vissiin pari vuotta kun viimeksi luin tätä sarjaa .. Tässä osassa portinvartijat ovat löytäneet toisensa, enää tarvitaan viimeinen portinvartija messiin mukaan. Mattin tarvitsee siis matkustaa Hong Kongiin asti, missä pahuus on jo ottamassa yliotteen.

Supehyvä sarja, jota ei viitsitty sitten suomentaa loppuun! Järkyttävän törkeää jättää viimeinen, ratkaiseva kirja suomentamatta! Suorastaan kiehun kiukusta. Ei auttanut muu kuin ostaa netistä englanninkielinen versio. Mulla meni koko viime kesä sitä 800-sivuista murikkaa lukiessa, mutta oli se sen arvoista että saa sarjan päätökseen.

Tietääkseni Alex Rider -sarjaakaan ei suomennettu loppuun. R-A-S-I-T-T-A-V-A-A

Tässä kirjassa seurataan kaksospoikien vaarallista vastarintaa Nightrise-yhtiötä vastaan. Tykkäsin kaksosista paljon. Joissain kohtiin kirja oli pitkäveteisempi kuin edelliset, mutta toimii edelleen.

Loistavaa jatkoa edelliselle. Jotenkin opin Horowitzin kirjoista paljon kaikennäkösitä. Alex Rider -sarjassa päähenkilö seikkailee huume- ja elinkauppiaiden perässä. Aika sivistävää nuortenkirjallisuutta siis.

Tutustuin tähän sarjaan kasiluokalla kun äidnkielenopettajamme pisti meidät lukemaan Korpinportin. Tykästyin kirjaan heti. Yksinkertaisesti rakastan Horowitzin kirjoitustyyliä! Se on Rowlingin tyylin ohella lemppareitani. Hän vain osaa kirjoittaa mielettömän jännittävästi ja pitäen lukijan puristusotteessa koko kirjan ajan.

Sainpas sen luettua! Tämä kirja on ehkä ainoa joka on minussa herättänyt näin paljon ristiriitaisia tunteita. Välillä juoni eteni vauhdikkaasti ja oli helppoa päästä eteenpäin, mutta välillä taas oli aivan kuolettavan tylsää tekstiä ettei mitään rajaa. Vasta 200 sivun jälkeen alkoi tapahtua.

Vaikeat, pitkät lauserakenteet ja varsinkin haltioiden käyttämä hienostunut kirjakieli rasittivat ja hankaloittivat lukemista. Välillä juuri lukemani meni ihan ohi.

Tykkään kuitenkin juonesta ja kirjan maailmasta. Kyllä muutkin osat tulen lukemaan ... joskus. Nyt kiinnostaa nähdä leffaversio!

Tämähän oli viihdyttävä kirja! Gierin kirjoitustyyli on selkeää ja synnyttää nauruntyrskähdyksiä joka kappaleessa. Aika paljon tämä muistuttaa mielestäni Rakkaus ei katso aikaa -sarjaa juonikuvionsa takia. Varsinkin poikaystäväkuvio tuntuu seuraavan edellisen sarjan muottia ... Joka tapauksessa jään odottamaan innolla jatkoa!

Oli pakko ostaa Nalle Puhin kootut kertomukset kun näin sen kirpparilla. Muistan Nalle Puhin lähinnä sarjakuvina ja ihanana TV-sarjana, joten oli hienoa päästä lukemaan alkuperäistä Puhia.

Faunoidi-jengissä on vain jotain niin rakastettavaa. Alkuun ihmettelin kun näissä kahdessa ekassa kirjassa ollaan keskitytty ihan kaikkeen muuhun paitsi faunoideihin - tavalliseen arkeen ja rakkauskuherteluun - kunnes tätä kirjaa lukiessa tajusin, että niin on tarkoituskin. Asettelu on erilainen verrattuna muihin fantasiakirjoihin ja toimii hyvin. Faunoidit on loistava uuden fantasiakirjallisuuden uudistaja!

Kirja ei nyt oikein napannut. Innostuin hirveästi juoniselostuksesta, mutta itse tarina oli mielestäni tylsähkö ja heikosti mietitty. Tällaiset aikamatkakirjat ovat hirmu vaikeita toteuttaa, sillä menneisyys vaikuttaa aina tulevaisuuteen. Jos Sterkarmit varastelivat moderneja tavaroita, kuten kelloja, eivätkö arkeologit koskaan ihmetelleet miten he olivat saaneet ne käsiinsä.

Henkilöhahmot jäivät aika pinnallisiksi. Perin näkökulmaa olisi voinut tuoda enemmän esille. Kirjan idea on kuitenkin mielenkiintoinen ja loppu katkeran haikea.