Ensimmäinen siirtokunta

Ensimmäinen siirtokunta oli niitä kirjoja, joita lukiessa täytyy keskittyä kunnolla. Hahmoja on enemmän kuin laki sallii, ja sai olla koko ajan miettimässä, että kuka kukin oli. Lyhyesti sanottuna, kirja oli vaikealukuinen, enkä voi suositella sitä ensimmäiseksi lukukokemukseksi.

Juonihan on todella hyvä. Myös hahmot ovat ihan hyviä, mutta silti olisin toivonut, ettei nyt ihan kaikista olisi ollut näkökulmaa. Kirjan pareista Sara ja Hollis olivat parhaat, mutta kirjassa esiintyvä romantiikka oli aika karua. Mielestäni jos aiotaan kirjoittaa rakkaudesta, se voisi olla edes vähän... no, tunteellisempaa, eikä niin pelkistettyä.

Olen erittäin hidas lukemaan, ostin kirjan heräteostoksena joulualennuksesta ja sivumäärä hieman mietitytti (yli 800 sivua). Aloitettuani kirjan en voinut laskea sitä käsistäni. Tuli nukuttua huonosti kun valvoin aina myöhään, päivisin oli usein ohjelmaa, joten aloitin iltaisin lukemisen, toisaalta se tuntui tempaavan hyvin kirjan maailmaan, ainaisen pimeänpelon, tai siis viraaleiden takia, kaikki olivat koko ajan väsyneitä. Kirjassa useita eri henkilöitä käytettiin kertojina varsin monen sivun verran vuorollaan ja ihan jokaisen ajatuksia en olisi jaksanut lukea. Joku muukin mainitsi tämän negatiivisena asiana täällä. Suurin miinus oli se että kirja loppui. Eilen aloitin lukemaan trilogian toista osaa, Linnaketta ja odotukset ovat korkeat.

Kirja aoli mielenkiintoinen sekä erilainen. Välillä oli "kertojia" joidne ajatelmia/ajatuksia (miten se nyt pitäs sanoo?) en olisi jaksanut lukea mutta pää asiassa oli hyvä kirja sekä odotan jo että saan luettua seuraavan osan!

Post-apokalyptinen aihepiiri on aina kiinnostanut itseäni, ja tämän vuoksi nappasinkin Croninin teoksen kirjakaupasta mukaan toissa kesänä. En muista koskaan viihtyneeni kirjan parissa yhtä hyvin, vaikka sivuja oli paljon niin tarina piti otteessaan todella hyvin. Välillä tuli vastaan aika raskaslukuisia osia, ja henkilöhahmojen lisääntyessä piti todellakin skarpata, jotta pysyi tarinasta kunnolla perillä. Suosittelen kuitenkin vilpittömästi kaikille scifin/kauhun ystäville. Jatko-osaa odotellessa!

Kirjan kirjoitus tyyli on vähän erikoinen. Tämä syntyy tietenkin osittain suomentajan persoonan osallistuttua mukaan, koska amerikkalaiset ilmaisut eivät käänny kovin hyvin. Toisen puolen synnyttää kertojan vaihtuminen pitkin tarinaa, jopa lukujen sisällä. On virkistävää lukea eri näkökulmia asioista, mutta hahmojen lisääntyessä, täytyy olla tarkkana ja huomata ajoissa henkilön vaihtuneen (itselleni oli toisinaan vaikeaa hahmottaa kuka kukin oli, sukulaisuus suhteista puhumattakaan). Myös välissä olevat päiväkirja-muotoon kirjoitetut pätkät loivat vaihtelevuutta. Olen aina ollut viehättynyt post-apokalyptisiin kuvauksiin, vaikka niihin enemmän leffoissa olenkin törmännyt. Tästähän on myös filmatisointi oikeudet myönnetty ja odotan kyllä leffaa mielenkiinnolla, uskon että tarina toimii visuaalisesti paremmin kuin kirjallinen versio. Kirjan viimeisiin sataan sivuun liittyy muutamia käännekohtia tarinassa, jotka lisäsivät oman potkunsa tarinaan. Toisinaan kirjaan olisi kaivannut enemmän karttoja helpottamaan paikkojen vaihtumisesta johtuvaa hämmennystä, mutta jos on varustettu riittävällä mielikuvituksella, ei putoa ainakaan täysin kärryiltä. Suurin osa paikoista on kuitenkin käsittääkseni (jossain muodossa) olemassa oikeastikin, eli viitseliäimmät voivat näpytellä lokaatioita vaikka Google Mapsiin. Välillä tuli varsin ärsyttävä tunne: "miksi tämä ja tämä on kirjoitettu näin? Itsehän olisin sanonut vaikka tällä tavalla". Makuasiat ovat makuasioita, mutta jos vertaan Eragonin saamaa palautetta huonosti kirjoitettuna kirjana (jota en kyllä yhtään allekirjoita, ehkä kolmatta osaa lukuunottamatta), on silti toisinaan vaikea ymmärtää kirjan ympärille syntynyttä suurta kohua. Ok, tarina on tavallaan ideana varsin tuore, käyttää vanhoja jo miljoonaan kertaan kerrottuja tarinoita pohjana ja lisää soppaan himan uuttakin, mutta teknisesti se ei top 10 listaani mene. Silti kirja oli pakko lukea loppuun asti ja meni parina iltana usean tunnin lukemiseksi yöunien kustannuksella, ja ehkä siksi kirjan tapahtumat tulivat myös uniini. Silti jokin puuttuu vielä, onko syynä sitten kirjan liiallinen elokuvakäsikirjoitus-maisuus vai katoaako kirjojen taika käännettäessä? Jään kuitenkin mielenkiinnolla odottamaan jatko-osan ilmestymistä! Suosittelen sellaisille ihmisille, joiden mielestä Houkutus antaa liian imelän kuvan vampyyreistä.

Todella vaikuttava scifitrilleri ihmiskunnan selviytymisestä.En malttaisi odottaa kirjan seuraavia osia. Ahmaisin kirjan parissa paivässä ja uhrasin jo muutenkin lyhyet yöuneni tälle kirjalle. Mukavaa vaihtelua kirjaan toi se että sitä kerrottiin välillä paiväkirjan muodossa. Alku oli hieman tahmeaa mutta piankos olinkin jo aivan koukussa. Vaikka kirjan lukemisesta on jo monta kuukautta en ole vieläkään toipunut siitä ja kirjan taphtumat hiipivät mieleeni aina välillä. Suosittelen ehdottomasti scifin ystäville.

"Kului hiljainen tuokio. Carter nuoli huulensa hitaalla kielellä. Kun hän puhui, hänen äänensä oli miltei kuiskaus: 'Mitä te haluatte minusta?'" Mitäpä tosiaan, ellei sitten koekaniinin vaaralliseen ihmiskokeeseen, joka vääjäämättä riistäytyy tieteilijöiden käsistä? Osapuolten kohtaamiset on läpi tarinan kuvattu, kuten edellä, rakastettavan epäluuloisiksi:) Ensimmäisessä Siirtokunnassa Cronin esittelee jälleen uuden tavan hahmottaa sana 'vampyyri', ja tällä kertaa se näkökulma on vähemmän runollinen kuin koskaan aikaisemmin. Teos on kieltämättä paksu, ja sisältää myös kuivakkaita kohtia, mutta kaiken kaikkiaan sitä ei raaski heittää käsistään. Kunpa toinen osa olisi jo saatavilla! Herkullinen juoni käsitellään moniulotteisesti todella monen henkilön näkökulmasta, joten lukeminen vaatii pitämään "silmät tarkkana". Henkilöiden puutteesta tarina ei kärsi. Eri juoniosioiden sulatteluun kuitenkin kuluu sen vuoksi enemmän aikaa. Aluksi minua ärsytti henkilöhahmojen vaihtaminen täysin kesken kirjan. Myöhemmin sen toki huomasi fiksuksi ja tarpeelliseksi tempuksi, eli pisteet kotiin siitäkin! Tarina osoittautui ihanan väkeväksi, kun sille vain antoi tilaisuuden.

Cronin osaa hyvin juonen kuljetuksen ja erilaisten tunnetilojen aikaansaamisen lukijassa. Kronologisen kerronnan ohella tarinaa kerrotaan päiväkirjamuodossa ja takautumien kautta, mikä toi vaihtelua näinkin pitkään tarinaan. Henkilökuvaus on hyvää ja henkilöiden historiaa ja tuntemuksia kerrotaan henkilöiden omien mietteiden kautta. Pidin kirjasta ja mikä tärkeintä viihdyin, sillä viihdettähän tämä kirja on. Alkupuoliskokin oli ihan hyvä, mutta kun päästiin puolenvälin kohdille, olin koukussa, lukemista ei malttanut keskeyttää millään.