Kesämaa

@ Hannu Rajaniemi
Kesämaa - Hannu Rajaniemi 6.88   24

Alkuteos ilmestynyt 2018. Suomentanut Tero Valkonen. Kannen kuva: Jeffrey Alan Love. Sidottu, kansipaperi.

Tähtivaeltaja-palkintoehdokas 2019.

HÄIKÄISEVÄN SCIFI-ILLUSIONISTIN VAKOILUJÄNNÄRI

Eletään vuotta 1938, ja murhan ja kuoleman käsitteet ovat vanhentuneita. Kuolema on kuitenkin vasta alkua, ja tuonpuoleinen elämä jatkuu Kesämaan metropolissa – jos on sattunut ansaitsemaan pääsyn sinne. Ison-Britannian valtakoura ulottuu myös kuolleiden metropoliin. Se ei ole suinkaan ainoa mahtivaltio, jonka tähtäimessä on maailmanherruus tässä ja seuraavassa elämässä. Neuvostoliitolla on Kesämaassa omat vakoojansa ja teknologiaa, jonka avulla on mahdollista rakentaa oma jumala.

Britannian salaisen palvelun agentti Rachel White saa vihiä Kesämaassa asuvasta kaksoisagentista. Naisia vähättelevässä työympäristössä pyristelevä Rachel joutuu uransa kovimpaan taistoon, kun hän pyrkii nappaamaan miehen, jolla on ystäviä korkeissa viroissa. Mutta miten päästä kuolleen miehen jäljille?

"Vaihtoehtohistoriallinen, omaleimainen agenttiseikkailu, jossa kuoleman jälkeen pääsee hallituksen luvalla tuonpuoleiseen. Teos avaa filosofisia pohdintoja elämän merkityksestä – myös valtapelien panoksena." – Tähtivaeltaja-palkintoraati




Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu heinäkuu 25, 2018 (Gummerus)
Alkuperäinen nimi Summerland
Tietoja muokattu helmikuu 20, 2019
Muita teoksia kirjailijalta Hannu Rajaniemi
Näkymättömät planeetat 7.70   17
Kausaalienkeli (Kvanttivaras-trilogia #3) 7.62   69
Fraktaaliruhtinas (Kvanttivaras-trilogia #2) 7.76   95
Kvanttivaras (Kvanttivaras-trilogia #1) 8.02   179

Kirja-arviot & arvosanat

Eija
Arvosanat 1221
Kirja-arviot 330
Viestit 1179
elokuu 5, 2018
8 / 10

Tarina on vaihtoehtohistoria ja sijoittuu Espanjan sisällissodan ympärille vuoteen 1938. Se on myös vakoilukertomus, mutta ei mikään tavallinen sellainen. Kuolleet elävät, jos ovat saaneet eläessään Lipun turvaamaan kuolemaansa. Kuolleiden paikka on Kesämaa, mistä pääsee kulkemaan elävien maailmaan Henget palkkaavat usein meedion kuorekseen.

Rajaniemen tapaan kirjassa on omaa termistöä ja jänniä ideoita sekä yksityiskohtia tulvillaan. Eetteristä ja ektosta on johdettu mitä mielikuvituksellisimpia asioita, hauskaa luettavaa. Henkilöitä ja tarinan säikeitä on paljon, silti tarinan kuljetus on varsin sujuvaa ja lukeminen sujuu sutjakkaasti ja vaivattomasti kunhan lukurupeamien väli ei ole liian pitkä. Uskoisin toisen lukukerran vain parantavan kokemusta.

LeastKnown
LeastKnown
Arvosanat 14
Kirja-arviot 5
Viestit 0
joulukuu 7, 2019
Antoi 5 / 10 arvosanan kirjalle
Dynierax
Dynierax
Arvosanat 541
Kirja-arviot 2
Viestit 17
marraskuu 25, 2019
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
Pisania
Pisania
Arvosanat 1021
Kirja-arviot 0
Viestit 1532
helmikuu 6, 2019
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
Lis
Lis
Arvosanat 1236
Kirja-arviot 1
Viestit 38
marraskuu 26, 2018
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
Salka
Salka
Arvosanat 692
Kirja-arviot 0
Viestit 1
syyskuu 19, 2018
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
Tilu
Tilu
Arvosanat 124
Kirja-arviot 0
Viestit 0
syyskuu 17, 2018
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle
Ari
Ari
Arvosanat 165
Kirja-arviot 0
Viestit 0
syyskuu 8, 2018
Antoi 5 / 10 arvosanan kirjalle
lummukka
lummukka
Arvosanat 497
Kirja-arviot 0
Viestit 0
elokuu 29, 2018
Antoi 5 / 10 arvosanan kirjalle
Pakkis
Pakkis
Arvosanat 747
Kirja-arviot 0
Viestit 0
elokuu 29, 2018
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle