Ihmeellinen kuherruskuukausi
1. laitos: Ihmeellinen kuherruskuukausi. WSOY, 1930. Kannen maalaus Kosti Koskinen? Nidottu. 2. laitos: Ihmeellinen kuherruskuukausi: Fantastisia kertomuksia. Helmivyö, 2021. Toimittanut Juri Nummelin. Sisältää alkuperäisen kokoelman lisäksi viisi muuta novellia. Esipuhe: Juri Nummelin. Kansi: Susanna Liikala. Nidottu.
Kosti Koskisen Ihmeellinen kuherruskuukausi on suomalaisen kirjallisuuden oudoimpia ilmestyksiä. Se on nimestään huolimatta täysiverinen kauhukirja, jonka viisi pitkää novellia tarjoilevat asioita, joita ei yleensä odota suomalaisesta kirjallisuudesta tapaavansa: saatananpalvontaa, fetisismiä, eläimeksi pukeutumista, huumausaineita, kaksoisolentoja. Surrealistiset novellit puhuttelevat lukijaa liki sadan vuoden takaakin, ja Koskinen paljastuu yhdeksi suomalaisen kauhun omaperäisimmistä tekijöistä.
Ihmeellinen kuherruskuukausi ilmestyi vuonna 1930 ja jäi tekijänsä, raumalaisen kuvataiteilijan ainoaksi kirjaksi. Täysin unohdettu kirja julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa uudestaan, ja mukana ovat myös Koskisen 1920-luvulla eri lehdissä julkaisemat kauhu- ja jännitysnovellit.
Kirjassa on suomalaista kauhukirjallisuutta tutkineen Juri Nummelinin perusteellinen esipuhe.
Käyttäjät lukeneet myös
Kosti Koskinen
Kosti Koskinen (1905–1983) oli raumalainen kuvataiteilija, joka tunnettiin rohkeasta värien käytöstään. Hänen tuotannossaan on vaikutteita 1900-luvun alun modernistisista taidesuuntauksista. Ihmeellinen kuherruskuukausi (1930) oli novelleja ja arvosteluja kirjoittaneen Koskinen ainoa kirjallinen julkaisu. Teoksesta julkaistiin uusi, täydennetty painos vuonna 2021.
Lähteitä
Kirja-arviot ja kommentit
Kirjan löytyminen uudelleen ja sen julkaiseminen nykylukijoille on jotenkin ihanaa. Tämä kauhukokoelma julkaistiin alun perin vuonna 1930 ja tuskin oli silloinkaan mikään myyntimenestys, mutta vääryys on sen täydellinen poisjääminen spekulatiivisen fiktion tai kauhukirjallisuuden listauksista vuosikymmeniksi. Kyse kun ei ole mistään rajatapauksesta vaan tarinat ovat selvästi kauhutarinoita. Kirja on ollut täydellisesti unohduksissa, kunnes Boris Hurtta (jo edesmennyt hänkin) löysi kirjan sattumalta ja kertoi löydöstään Portin numerossa 2/2007.
Tarinoiden kerronta on hienosti toteutettu niin, että niiden tunnelma on aistittavissa ja mielikuvat tulevat melkein visuaalisesti tajuntaan. Osassa tarinoista on painajaisunen omainen surrealistinen tunnelma sisällön kuitenkaan olematta sekava. Tarinat ja niiden vanhanaikainen kerronta tapa eivät varmastikaan ole kaikkien makuun, mutta minulle nämä tarinat upposivat vallan mainiosti. (11.8.2021)